Eletään vuotta 1899. Hovimäellä Marie etsii Almaa, joka vihdoin löytyy Felixin huoneesta lakanaan kääriytyneenä. Hän oli suostunut malliksi, kun käskettiin. Järkyttynyt Marie alkaa järjestää Almalle uutta tulevaisuutta Helsinkiin ompeluoppiin. Elämä pääkaupungissa on kovaa. Ompelimon rouva on ankara ja epäoikeudenmukainen; Alma joutuu tekemään töitä yötä myöten ja kärsii jopa nälkää. Alman huonekaveri käy iltaisin ja öisin töissä tyttötalossa Töölössä ja vie eräänä iltana nälkäisen Alman sinne mukanaan hyvän aterian toivossa.

Wilhelm vie Felixin Helsinkiin, koska tämän pitää tavata säädyn johtomiehiä tulevana suvun edustajana valtiopäivillä. Junamatkalla Wilhelm kertoo pelkäävänsä tulevaisuutta ensimmäistä kertaa elämässään. Sananvapauden loukkaaminen on vasta alkusoittoa pahemmalle. Helsinkiin saavuttuaan Felix kaipaa huvituksia ja päätyy Kämpin kabinettiin taiteilijoiden seuraan, jotka suunnittelevat kiihkolla Pariisin maailmannäyttelyyn Suomen omaa paviljonkia. Illan päätteeksi osa miehistä päätyy bordelliin, jonka pöydässä hienoihin hepeneisiin puettu Alma istuu. Felixin ystävä Eetu vie Alman mukanaan malliksi.

Seuraavana aamuna Sepän Elias etsii Almaa ompelimosta, mutta käy ilmi, ettei Alma ole sinne saapunut. Alman huonekaveri valottaa edellisen illan kulkua ja koko kauheus selviää Eliakselle, jonka on pitänyt katsoa Alman perään pääkaupungissa. Illalla kotiin tullessaan Elias löytää itkuisen Alman oveltaan, joka on saanut potkut ompelimosta. Elias päättää pyytää apua Signe Lindhofilta ja tämä suostuukin ottamaan Alman kyökkiin avuksi, kunnes tälle löydetään oma palveluspaikka. Joulukuussa Työmies-lehdestä irtisanottu Elias palaa Hirvikoskelle. Kauppias Juho palkkaa hänet saman tien puotiin auttamaan.

Vuodenloppu häämöttää. Felix valittaa Hovimäellä rahapulaansa Lennartille ja ilmaisee samalla katkeruutensa isäänsä kohtaan, joka kyllä hommaa pehtoorin torvisoittokunnalle vasket, mutta kitsastelee oman poikansa kohdalla.

Vuosituhat vaihtuu kartanolla runonlausunnan ja musiikin merkeissä. Wilhelm lukee Magnus Lindhofin 100 vuotta sitten kirjoittaman kirjeen jälkipolville. Ulkoa alkaa kuulua torvisoittoa, ilotuliteraketit räiskyvät ja torpparit ampuvat vanhan tavan mukaan pahat henget pois. Jumala ompi linnamme kaikuu pakkasyössä.