Linkkejä muualle
Talvella 1904 japanilaiset ja venäläiset sotivat. Hirvikoskella harjoitellaan salaa tarkkuusammuntaa pehtori Oton Turusta ostaman kiväärin kanssa. Felix aavistaa puuhat ja pyytää päästä mukaan.
Kesä koittaa ja torppareiden työt lisääntyvät. Kaiken kukkuraksi heidät hätyytetään kesken peltotyön kantamaan raskasta flyygeliä kartanon puutarhaan Felixin järjestämää bakkanaalia varten. Torpparit kiroavat niskoille lastattua ylimääräistä työtä. Kun vierasjoukko juhlii ja mekastaa puutarhassa läpi yön, Felix väsää aktivistiystävänsä kanssa pommia tulitikkutehtaalla. Samaan aikaan sivummalla Otto kertoo Ruthille, että ei kestä enää kartanon menoa ja Felix-isännän tapaa hoitaa asioita. Hän aikoo ostaa huutokaupattavaksi tulevan talon. Keskustelu häiriytyy, kun Sepän Väinö tulee hakemaan pehtoria salaisiin ampuma-harjoituksiin. Marie on nähnyt Oton ja Ruthin yhdessäolon ja ripittää Ruthia sopimattomasta käytöksestä. Ruth kertoo Marielle, että Otto aikoo lähteä Hovimäestä. ”Se on kartanon menoa” huokaa Marie.
Yö kääntyy aamuksi. Felix hiipii sisään pommin teossa palaneen kätensä kanssa. Marie huomaa tämän ja kutsuu tohtori Johanin, joka sitoo Felixin haavat ja samalla varoittaa tätä kupan vaaroista. Felix vannottaa Johania kertomasta taudistaan kenellekään.
Marie ja Otto hoitavat juhlaväen pois. Marie pyytää myös Otolta, ettei tämä jättäisi häntä ja kartanoa pulaan. Otto lupaa katsoa, että asiat tulevat hoidetuksi. Marie kertoo vielä huomanneensa, että Ruthin ja pehtorin välillä on kiintymystä. Otto sanoo loukkaantuneena, ettei koskaan ole aikonut käyttää hyväkseen viattoman neidon luottamusta. Seuraavan kerran tavatessaan Ruthin Otto käyttäytyy kylmäkiskoisesti. Ruth loukkaantuu, antaa Felixin kuulla kunniansa kaiken kauniin tuhoajana, pakkaa tavaransa ja hyppää aamujunaan.
Felix matkustaa Ruthin perässä Helsinkiin. Hänen aikomuksenaan on tehdä jotain sellaista, josta Ruthkin voisi olla ylpeä. Seuraavana päivänä Hildaa etsiessään Ruth pyörii kirurgisessa sairaalassa, jonne kannetaan paareilla verissään makaavaa, ammuttua kenraalikuvernööri Bobrikovia. Ruth on vakuuttunut, että ampuja on Felix. Hän järkyttyy kuullessaan, että ampuja on surmannut myös itsensä. Ruth palaa musertuneena takaisin kotiin. Illan tullen Felix saapuu ilmi elävänä Lindhofeille ja kertoo Ruthille odottaneensa pommin kanssa kenraalikuvernööriä, mutta Schauman ehti ensin. Ruth halaa lämpimästi serkkuaan. Felix torjuu lähestymisyrityksen ja kertoo sairastavansa tautia. Ruth järkyttyy toistamiseen Felixin vuoksi.
Esitysaika
4. Tuotantokausi YLE TV2:lla keskiviikkoisin klo 21.00 ajalla 18.5.-12.8.09