Etsitään uusia iskelmätähtiä

Aiemmassa blogissani (7.11.) kirjoitin Pop Idols-kilpailusta naislaulajien tärkeänä esiin pääsy kanavana. Sitä kautta ovat jo ainakin nousseet lahjakkuudet Hanna Pakarinen, Katri Ylander, Anna Abreu ja Kristina Brask.
 
Myös rockin puolella on kasvamassa uusi naislaulajien sukupolvi. Maija Vilkkumaa ja Jonna Tervomaa ovat saamassa seuraa.  
 
Perinteisen Iskelmän puolella uudet tähdet ovat olleet kuitenkin harvassa. Jos  lahjakkuuksista ja perinteisistä iskelmälaulajista puhutaan, niin kaikki on ollut oikeastaan yhden kortin, Anne Mattilan, varassa. (Tai Mattiloiden varassa (Anneli)). Yrittäjiä on ollut erityisesti tangomarkkinoiden liukuhihnan kautta, mutta näihin korviin ei ole kantautunut sitä ns. luovaa potentiaalia, jolle toivoisi olevan tarvetta.
 
Kyse on toki myös luonnollisesta sukupolvimuutoksesta. Iskelmäsäveltäjien, sanoittajien ja -tuottajien suuri sukupolvi on väistynyt ja uutta ei ole laajassa mitassa syntynyt. Syyt ovat osin ymmärrettäviä. Osin kyse on ollut kuitenkin laiskasta ajattelusta. Liian moni iskelmälaulaja on jäänyt heikon urasuunnittelun, väkinäisen modernisoinnin ja huolimattoman toteutuksen uhriksi. Ikään kuin iskelmäyleisölle kelpaisi ilman muuta jokin vähempikin. Tuntuu vähän oudolta kun juuri iskelmän alueella kun olisi mahdollisuus luoda,  bisnes-kielellä ilmaistuna, pitkäaikaisia lojaaleja asiakassuhteita! Iskelmäyleisö on uskollista kanta-asiakasyleisöä.
 
Medialla on myös ollut sormet pelissä. Iskelmä ei genrenä ole ollut urbaaneille mediapäättäjille yleensä riittävän…mediaseksikästä.  Meillä Ylessäkin on esiintynyt samansuuntaisia ajatuksia.
 
Pysähdytäänpäs hetkeksi ja otetaan esiin muutama nimi todellisista iskelmätähdistä: Katri Helena, Paula Koivuniemi, Carola, Marion, Seija Simola, Anna Eriksson.  Iskelmä on ollut vahvojen naisten aluetta. Se on ollut suomalaisen musiikin alueella naisten mestareiden liigaa. Aivan samoin kuin country on ollut Yhdysvalloissa.  
 
Luulisi, että musiikkibisnes olisi myös Suomessa kiinnostunut naisyleisöistä ja naisten hallitsemasta ja pitämästä genrestä, eikö? Eivätkö naiset tee, tutkimusten mukaan, nykyisin päätökset jo autokaupoistakin? 
 
 
 
Että niinku kannattaisko tehdä jotakin!? Tutkimustenkin mukaan vähintäin kolmannes suomalaisista pitää paljon iskelmämusiikista. Kaikki sen kannattavat eivät ole vielä haudassa, eivät alkuunkaan. Uutta potentiaalista, erityisesti naisyleisöä, olisi tarjolla. He voisivat jopa ostaa vielä aivan niitä perinteisiä levykauppaäänitteitä, ei heillä ole aikaa esim. netti-imurointiin! He käyvät nimittäin ostoksilla.
 
Jos iskelmälevyt eivät ole myyneet entiseen malliin, niin sehän ei tarkoita etteivät ne voisi myydä? Eikö levy-yhtiöissä ole muuta kuin nuoriso-osastoja? Hyvät herrat, mikä teitä vaivaa, eikö bisnes kiinnosta?? Ettekö te luotakaan lukuihin? Eikö tanssi iskelmätähtien kanssa kiinnosta!?    
 
Ei tässä maassa ole paljon mitään sen suurempaa potentiaalista brändiä kuin aito iskelmätähti.
 
Anne Mattilalla on hieno ääni. Kuin iskelmään luotu. Jotkut YLEssä tietävät, että olen fani. Mutta Annenkin viimeaikaiset levyt ovat valitettavasti kuulostaneet liian liukuhihnamaisilta (’Tyynyyn jäljet jää’ ja uusin ’Nyt voimme jatkaa’. Odotan siksi innolla Mattilan sisarusten ensi vuodeksi suunniteltua Carpenters-projektia! Sitä tuskin voi toteuttaa onnistuneesti hihnaa pysäyttämättä).
 
Anna Eriksson on parhaimmillaan huima laulaja ja on erityisesti tällä vuosi tuhannella tehnyt mieleen painuvia levyjä. Tuntuu kuitenkin siltä, että Annan kohdalla halu olla jotain enemmän kuin ’pelkkä iskelmätähti’ on kuulunut ajoittain turhana pinnistyksenä. Minä en ainakaan näe Annan tulevaisuutta laulamassa yhä enemmän kilpaa sähkökitaran kanssa ja etsimässä sitä kuuluisaa, mutta niin hämärää rockuskottavuutta. Uusia ilmaisualueita saa ja pitää etsiä, mutta liian monen laulajattaren ura on siirtynyt sivuraiteille kun laulua, sovituksia ja sointia on yritetty modernisoida ’ajan vaatimusten mukaisesti’.
 
Ei rock ole yhtään sen enempää kuin iskelmä. Reijo Taipale vastaan Dave Lindholm. Kari Tapio vastaan Ville Valo. Paula Koivuniemi vastaan Pate Mustajärvi. Tuleeko ottelua?
 
Ei kannata olla vähän iskelmä ja vähän pop ja vähän rock. Ei siitä mitään synny, tuskin ainakaan mitään suurta.
 
Anna Erikssonin viimeisimmät levyt ovat olleet kunnianhimoisia. Anna ei ole onneksi  tyytynyt vähään. Uusin ’Ihode’ (Universal) ei ole Annan rocklevy. Hyvä niin. Tosin rockilmaisua Anna lähestyy entistä omakohtaisempien ja tunnustuksellisimpien tekstien kautta.
 
Parhaimmillaan Annan musiikki on jotain genret ylittävää; jotakin, jossa moderni pop ja rock yhdistyvät luontevasti suureen suomalaiseen iskelmäperinteeseen suurine tunteineen. Annan kohdalla ollaan aina rajoilla, raivoisan tulkinnan ja turhan huutamisen, koskettavan ja pateettisen tekstin, kiireisen rocksoiton ja perinteisen iskelmäkaihon rajoilla. Usein onnistuu, aina ei. Tärkeintä on kuitenkin Annan ja tiimin kunnianhimo, pyrkimys tavanomaisen ylittämiseen.
 
Erityisesti minua viehättävät Ihoden laulut ’Anna Domini’ ja ’Kuka saa sut nyt’.
Ensiksi mainittu ylittää rutiinitason erityisen hienolla sovituksella ja jälkimmäisessä kaunis kertosäe yhdistyy katkeraan tilitykseen. ’Älä kerro, en halua tietää /kuka saa, kuka saa sut nyt /kai mun pitäisi siis onnitella täältä /kun mä seison lähtöportilla helvetin’.
 
Annasta voi tulla vielä kaikkein suurin. Karismaa, halua, uskallusta, ääntä ja tulkintakykyä riittää.
 
Äänellisesti potentiaalisin iskelmätähti, jonka olen viime aikoina kuullut on Suvi Teräsniska. Suvilta on ilmestynyt tänä vuonna kaksi singleä (’Sanoja vaan’ ja ’Valkoinen valhe’ (Hurmio)). Suvi laulaa myös yhden laulun juuri ensi-iltansa saaneen ’Joulutarina’-elokuvan
soundtrackilla (’Kirje mummolle’).
 
18-vuotias Kolarista kotoisin oleva Suvi on laulanut toistaiseksi lähinnä taustoja Yö-yhtyeen kanssa. Erityisesti ’Sanoja vaan’ ja ’Kirje mummolle’ -levytysten perusteella Suvin ääni tuntuu syntyvän täysin luontevasti, ei tarvitse pinnistellä eikä ylitulkita. En tiedä mikä on Suvin tuleva linja, mutta äänellisesti ja tulkinnallisesti kuulostaa jo nyt vähän siltä, että suomalainen iskelmämusiikki voisi saada uuden hienon tulkkinsa.
 
Voi olla, että Suvi tulee laulamaan jotain muuta kuin perinteistä iskelmää. Mikä tahansa on tyylilaji, niin ainakin Suvin äänelle pitää antaa tilaa. Ja aikaa. 
 
Anne Mattila ansaitsee suosionsa ja faninsa, mutta tarvitsemme lisää Anneja. Ja hänen haastajiaan.
 
Suvin laulua on mahdollista kuulla ainakin Radio Suomen taajuuksilla.