To 11.10.2007 @ 10:47admin

Levy, jonka tänään kuulin

’Levy, jonka  tänään kuulin’ -otsikon alla kirjoitan  
tästä lähin juuri äsken kuulemistani uusista levyistä.
Nimenomaan juuri kuulemistani.
Parasta luottaa ensi kosketukseen.
 
 
Scandinavian Music Group: ’Tahdon uudet silmät’ (albumilta ’Missä olet Laila?’,
Cortison /Sony-BMG)
 

SMG:n uusin sisältää paljonkin kaunista musiikkia, mutta ’Tahdon uudet silmät’ on minulle se raita, johon heti palasin.
 

Yhtyeen Joel Melasniemi puhuu Soundi-lehden (9/2007) haastattelussa levyn olevan sanoituksiltaan synkkä. Lauletaan luopumisesta, irti pääsemisestä ja kuolemasta. Tältä raidalta en sitä kuule. ’Tahdon uuden äänen / jotta voisin kertoa / että tahdon uudet silmät / että tahdon oppia’.
 

Samaisessa haastattelussa Joel toteaa levyn pääpainon olevan Terhi Kokkosen laulussa ja sanoituksissa. Kyllä. Teksteissä ja laulussa on paljon sävyjä.  Jos et ole pitänyt Terhin äänestä (en minäkään aina),
nyt kannattaa kuunnella tarkkaan.
 

Levyn promotiedotteessa mainitaan yhtyeen uudet folk- ja kantrivaikutteet. Sekin on totta. Steel- ja akustinen kitara, soiton ilmavuus, kesä, Suomen kieli. Totta kai, kuulostaa täysin luontevalta yhdistelmältä tämän levyn perusteella.  Suomalaisissa bändikuvioissa kyseessä on edelleen harvoin vierailtu alue. Ko. Soundi-haastattelussa Joel Melasniemi  kertoo osuvasti vähintään osasyyn tuohon: kun pitää koko ajan olla osoittamassa rankkuuttaan ja vaarallisuuttaan.  
 
 
Ja parhaista punkajoista on sentään kulunut jo 30 vuotta.
 
 
’Tahdon uudet silmät’ on koko ajan kehittyvä  kaunis laulu. Vasta noin neljännellä soittokerralla  välähti mitä tuttua tässä on, tämän kappaleen ensisäkeistössä, minkä yhtyeen tämä tuo mieleen.
 

Ei minulla ole aavistustakaan ovatko tekijät saaneet ko. yhtyeeltä vaikutteita . Eikä sillä ole mitään väliä.
 
 
Luulen kuitenkin tekijöiden ainakin kuulleen Simon & Garfunkelista.

Jukka Haarma

Aloin kuunnella musiikkia 50-luvun lopulla.

Se ei ollut populaarimusiikin kulta-aikaa. Se on nyt.

Kirjoitan tässä blogissa musiikin kuluttamisesta, uusista ja vanhoista levyistä, musiikkilehdistä ja -kirjoista, musiikkikritiikistä, musiikkialasta ja sen ilmiöistä, laidasta laitaan.

Blogiarkisto