Simojen kanssa

Olinko edes kuvauksissa? Onko muka joku elokuva tehty? Ilmestyykö sellainen todella? Olenko viettänyt kolme viikkoa samoissa jauhoisissa vaatteissa kalliolaisessa kerrostalokaksiossa monenkymmenen hengen kanssa?

Kesähelteiset kuvauspäivät tuntuvat jo niin kaukaisilta, varsinkin kun ei ole nähnyt ketään kuvausryhmästä, ei edes törmännyt vahingossa kadulla. Ainoastaan Rahkosen Ollin kanssa nähdään jatkuvasti, meistähän tuli teatterikoululaisia ja kurssikavereita. Olli se täällä jo lauleskelee muina miehinä käytävillä kun minä hiippailen nurkissa magneettiavaimen kanssa.

Rami asui kämpässäni kuvausten ajan, ja toi kiitokseksi ämpärin. Se oli hieno ämpäri, vanha ja punainen. Kummallista kaikki, kuitenkin. Että huomasiko Rami kaipaavansa ämpäriä, vai miten hän keksi että sellainen puuttuu? Terveisiä Lahteen.

Teemu kielsi valmistautumasta liikaa, mutta tunnolliselle ihmiselle se on mahdotonta. Tiesin, että repliikit saisivat elää, mutta tilanteet ja iskut piti osata. En harjoitellut peilin edessä. En lukenut repliikkejä nauhalle. En lausahdellut dialogia siellä sun täällä epämääräisten treenikavereiden kanssa. Kävin poikien kanssa pitsalla ja oluella, hengasin kuvauspaikalla ennen omien kuvauspäivieni aloittamista ja mietin, kuka Eeva on, miten se on, ja mitä sille tapahtuu.

Yhtenä iltapäivänä myllytimme Ramin kanssa naapurien iloksi kotipihalla omin päin läpi kaikki yhteiset kohtaukset monella eri tavalla, ja Teemun kanssa oli eräänlaisia koreografiatreenejä, joissa kuvaaja Jyrki oli mukana kun mietimme toimintaa ja sen suuntia kuvauspaikoilla samalla kun kävimme kohtauksia läpi.

En kertonut Teemulle etukäteen, kuinka paljon pelottaa, että en osaisi olla niin kuin pitää. Siitäkin syystä karonkat ovat hyviä tilaisuuksia. Ihmiset tunnustavat humalapäissään kaiken ja se joka joi vähiten, muistaa eniten. Tällä en tarkoita, että minä olisin juonut vähiten. Eräs tärkeä aihe minulle oli keksikriisi. Halusin syödä yhdessä kohtauksessa keksejä, mutta söinkin kokemattomuuttani eri otoissa eri värisiä keksejä.

Kuvitelkaa nyt, minkälaista on leikata dialogia, kun joka lauseen jälkeen toisella keskustelijalla keksin väri vaihtuu. Mahdotonta. Olin päivän päätteeksi niin huolestunut, että menin kotiin päästyäni suoraan parvekkeelle makaamaan. Samaan aikaan Teemu makasi, kuvauspäivän päätteeksi, jonkun kaverinsa sohvalla huolestuneena hiukan kokonaisvaltaisemmista elokuvantekoon liittyvistä asioista kuin keksin väri. Mittasuhteet.

Leffanteko oli vähän niin kuin leirikoulu. Semmoista haikeutta, mikä sen loppumiseen liittyy, voi verrata vain jonkun ratsastus- tai rippileirin lopettajaistunnelmaan. Tai no. Olin kerran ratsastusleirillä ja halusin koko ajan pois, joten leffan kuvausten loppuminen on sittenkin monin verroin musertavampaa kuin ratsastusleirin loppuminen.

Jos haluat lukea Paulan kuvausten aikana kirjoittaman tekstin, klikkaa tätä: http://3simoa.fi/2011/07/25/paulan-patinapalsta/