Korvaromaani

Äskettäin lähetettiin Yle Radio 1:ssä Radioteatterin laaja kuunnelma ”Ruusun nimi”, joka oli kolmiosainen radiodramatisointi Umberto Econ kuuluisasta vuonna 1980 ilmestyneestä romaanista. Kuunnelma sijoittuu luontevasti Radioteatterin pitkään linjaan, erääseen haaraan siitä. Nimittäin suurten ja merkittävien romaanien useampiosaisiin radioversioihin. Niitä on tehty Radioteatterissa vuosien mittaan leegio. ”Seitsemän veljestä” moneen kertaan. ”Apostolien teot”, ”Sinuhe egyptiläinen”, ”Tuntematon sotilas”, Joycen ”Odysseus”, Paavolaisen ”Synkkä yksinpuhelu”, Bulgakovin ”Saatana saapuu Moskovaan”, Mannin ”Taikavuori”, ”Täällä Pohjantähden alla”. Vain muutaman nimetäkseni.

Laaja romaani antaa radiodramatisoinnille, jatkotarinalle oivat mahdollisuudet. Sellaisessa kuvataan usein jokin monipolvinen prosessi, monien käänteiden kautta kulkeva yhteiskunnallisesti tai historiallisesti latautunut ja edustava tapahtumakulku. Kun se vielä tapahtuu ihmisyhteisön jäsenten toiminnnan kautta niin, että henkilöillä on monimutkaisia suhteita ja heille tapahtuu suuria muutoksia sekä toiminnassa että tunnetiloissa, syntyy yleensä runsaasti hyviä rooleja näyttelijöille.

Radio on vastaanottajan kannalta lähellä romaania. Tapahtumat ovat molemmissa näkymättömiä, vastaanottaja näkee ne mielikuvissaan. Radio avaa rennon auditiivisen tilan. Kuulijalta ei vaadita edes kirjan lukemiseen tarvittavaa aktiivisuutta. Hän voi vain olla ja silti hänen emotionaalis-intellektuaalinen aivokapasiteettinsa on käytössä.

Romaanidramatisoinneissa voidaan myös käyttää romaanin kerronnan monenlaisia tapoja ja tekniikoita. Dialogikohtausten lisäksi voidaan turvautua kertojaan, sisäiseen monologiin, ns. ajatusääneen, tajunnanvirtaan ja moneen muuhun. Tämä tekee dramatisoinneista vaihtelevia ja monimuotoisia. Mutta tietenkään läheskään kaikki romaanit eivät sovi dramatioitaviksi. Minä ajattelin Radioteatterissa ollessani useammankin kerran Econ ”Ruusun nimen” soveltuvuutta radiodraamaksi. En uskonut että siihen olisi ollut edes taloudellisia mahdollisuuksia. Enkä uskonut myöskään Econ semioottisen ja filosofisesti monipolvisen kerronnan välittyvän radiodraaman roolihahmojen välisten suhteiden varassa.

Mutta ”Ruusun nimessä” on myös kysymys dekkarimaisesta murhamysteeristä. Nykyinen Radioteatteri oli sitten päättänyt tehdä romaanista dramatisoinnin ja poimia teoksesta juuri tämän keskiaikaisen luostarin oppineessa ilmapiirissä tapahtuvan dekkaritarinan. Ja näinpä kuunnelmasta tuli erittäin kuunneltava. Tietenkin se puhemaailmaltaan tiiviinä vaatii kuulijalta keskittymistä. Mutta tämä on juuri se kuunnelman energiaa tuova voima, jos kuulija vain antaa kuulonsa toimia eli vain on ja kuuntelee.

Radio on opettanut kuulijansa ns. viikkokaavioon, niin että tietyt ohjelmat tai ohjelmatyypit toistuvat säännöllisin välein, yleensä viikon välein. Siksi esim. 20-osaiselle kuunnelmalle löytyy uskollisia kuulijoita, jotka kuuntelevat lähes puoli vuotta yhtä teosta. ”Sinuhe egyptiläinen” ja ”Täällä Pohjantähden alla” olivat yli 20-osaisia, ”Taikavuori” 5-osainen ja ”Ruusun nimi” 3-osainen. Nyt ovat tietysti kuuntelun tavat lisääntyneet, itse kuuntelin ”Ruusun nimen” Yle-areenalta yhteen soittoon.

Väitetään muuten, että Econ sukunimi on muodostettu latinankielisen lauseen ”ex caelis oblatus” (lahja taivaasta) sanojen alkukirjaimista, koska hänen isoisänsä oli löytölapsi, jolle viranomaiset olivat keksineet nimen. Mene tiedä, hyvin ecomaista.