Iskelmä-Suomi: Sininen ja valkoinen

Ensiesitys Yle Teema 11.3. klo. 21.00. Yle Teeman ohjelmasivu.
Kilpailu: Kaikkien aikojen paras iskelmäsanoitus

Paleface-nimellä paremmin tunnettu Karri Miettinenkin kuuli aika paljon iskelmää perhepiirissä lapsena, mutta omaan musiikkidiggailuun se ei kuulunut pitkään aikaan.

- Ensimmäiset muistot liittyvät ilman muuta automatkoihin ja faijan Saabin kasettisoittimeen. Ja radioon. Ne oli niitä ns. Teboilin kassuja ja kaikki klassikot tulivat: Tapio Rautavaaraa, Solistiyhtye Suomi, Katri Helena, Kirka… Biisinä muistan Kari Tapion Olen suomalainen, josta sitten myöhemmin opin, että sehän on italialainen biisi. Faija oli kuoromiehiä ja lauloimme aika paljon perheen kesken. Päähän on tarttunut aika paljon alan lyriikkaa.

Suomalais-italialainen

Mikä oli eka iskelmä, josta muistat tykänneesi oma-aloitteisesti?

- Kyllä mä Rautavaaran ja Helismaan nerouden tajusin aika varhaisessa vaiheessa, mutta lauluista Partisaanivalssi on sellainen, johon palaan uudestaan ja uudestaan. Se on vanha puolalainen melodia ja siihen on monta erilaista tekstiä, perinteisestä sotilaan kaipuusta kotiin sellaisen tulenpalavaan ja väkivaltaiseen punaiseen julistukseen. Hectorkin on tainnut yhden tehdä. Sävelmässä on alkuperästään huolimatta jotain äärimmäisen suomalaista. Kun Jukka Ormalla oli klubi Korjaamolla ja minä olin vieraana, vedimme mm. tämän biisin. Tämä on yhä lempi-iskelmäni.

Sotilaan kaipausta

Oliko sinulla vaihetta elämässä, jolloin pidit iskelmää nolona?

- Kyllä. Ilman muuta. Junnuna kun oli ihan räppipäissään ja kuunteli muutenkin enimmäkseen amerikkalaista musiikkia, niin iskelmä tuntui tosi kulahtaneelta. Eikä se punkinkaan kanssa oikein yhteen sopinut. Aiemmin pidettiin muutenkin tiukempaa pesäeroa iskelmään muiden puolelta. 1980-luvulla rokkarit eivät halunneet olla missään tekemisissä ja 1990-luvun konemuusikot varmaan vielä vähemmän. DJ Bunuel teki yksi päivä keskustellessamme sellaisen huomion, että tämä on ensimmäinen aika nyt lähihistoriassa, jolloin kaikki mummosta pikkusiskoon voivat tykätä samasta musiikista.

10 vuotta sittenhän Seremoniamestarin Kappale kauneinta suomiriimiä käynnisti rap-piireissä pienen buumin, jossa kaikki ne iskelmälevyt, jotka olivat siihen saakka jääneet divarien alelaareihin, nähtiinkin yhtäkkiä potentiaalisena raakamateriaalina. Timo Pieni Huijauksen Playboy jatkaa tätä korniuden kanssa leikittelyä.

Kotimainen breikki

Teflon Brothersin uusinhan ottaa iskelmäestetiikasta oikean karhuhalin…

- Kyllä. Se on se korniuden viehätys. Ei mitään väliä onko koko iskelmää vastaan vai ei, niin se on todella vahvasti läsnä meidän kollektiivisessa muistissa. Aina se sieltä esiin putkahtaa. Ja kaikki palaavat siihen jossain vaiheessa. Kun Sielun Veljet olivat sahanneet kitaroitaan vimmatusti tarpeeksi pitkään, syntyi Kullervo Kivi & Gehenna.

Omalla tavallaan, kuten Orman haastattelusta voi lukea, Sielun Veljet syntyi iskelmästä ja palasi lopussa alkuun.

- Joo, ja uusi polvi ei välttämättä koskaan lähdekään. Mun ja Redraman keikoilla käyvät parikymppiset saattavat samalla viikolla mennä katsomaan Kaija Koota. Ei ne te mitään eroa. Iskelmä sanana tulee sanasta iskusävelmä, eli hitti. Tämä on suomalaista pop-musiikkia.

Tässä kohtaa täytyy kyllä sanoa, että lyyrisesti se on välillä vieläkin vaikeaa, eli sanoituksilla on ihan ansaitusti joskus sellainen vääränlainen käyttölyriikan leima. Seremoniamestari teki kirjan, johon hän keräsi sekä iskelmästä ja rockistakin pahimmat kliseet: Aamunkoista tähtivyöhön. Oikein käytettynähän kaikki tuokin toimii helvetin hyvin. Muun muassa Ismo Alanko ja Anssi Kela osaavat käyttää iskelmän työkaluja ja tehdä todella toimivia, koskettavia tekstejä.

Mutta kyllä mä yritän lyyrikkona välttää sitä iskelmällistä leimaa, vaikka välillä sinne puolellekin menee. Kun teimme Hilja Grönforsin kanssa Saapuu elokuun yön, hän sanoi äänityksen jälkeen, että tämä oli eka iskelmä, jonka hän on laulanut.

Grönforsin iskelmädebyytti

Onko sellaisia sinulle rakkaita iskelmiä, jotka ovat vähän valtavirrasta unohtuneita helmiä?

- Äänimiesten keskuudessa kiertää sellainen nauha, jolla Suomen Turistiautoilijoiden Liiton yhtye soittaa kappaleita, jotka ovat käytännössä pastisseja tunnetuista iskelmistä. Joku on kirjoittanut esimerkiksi Elämän valttikortit uudestaan ja laulaa elämän liukkaista parketeista. Niissä tiivistyvät kaikki kliseet hienolla tavalla. Laulu ja soitto ovat vähän sinne päin, mutta se meininki on ihan aidosti liikuttavaa. Siinä on tunnetta. Vaikka koetan välttää karaokelle altistumista loppuun saakka, kuuntelen huomattavasti mieluummin keski-ikäistä, nuottikuuroa keskikaljajuoppoa vetämässä iskelmää baarissa kuin esimerkiksi Robbie Williamsia.

Kauko Käyhkön Kehuisit edes joskus on toinen vähän unohtunut kappale, josta tykkään. Siinä on sellaista hauskaa velmuilua. Mies on ollut ryyppyreissulla, mutta onnistuu perisuomalaiseen tyyliin kääntämään tilanteen sellaiseksi, että ongelma on vaimon tylyys.

Jos haluaisit esitellä asiaan vihkiytymättömälle mistä suomalaisessa iskelmässä on pohjimmiltaan kyse, mitä soittaisit?

- Suomen Turistautoilijoiden Liiton yhtyeen kasettia kommenttiraidalla.

Iskelmää pidetään usein ahtaana ja jopa ahdasmielisenä, mutta jos katsotaan tämän jakson päähenkilöitä, niin jokainen oli omalla tavallaan kapinallinen ja kaikki toisistaan hyvin erilaisia: Junnu Vainio oli salaa viisas humoristinen humanisti, Jukka Kuoppamäki kansallisromanttikko ja Irwin Goodman/Vexi Salmi -parivaljakko aika räävittömiä.

- Ei kukaan heistä olisi mitä oli ilman iskelmää ja kaikki tiedostivat sen, mutta ei heidän musiikkinsa minusta silti iskelmää ollut.  Iskelmää on Toivo Kärki. Se on se guru, jolta kaikki kolme säveltäjää tuossa juttunsa oppi. Kaikki olivat vahvoja oman tiensä kulkijoita, jotka lähtivät iskelmästä, mutta eivät sinne jääneet. Sen työkaluja ja lainalaisuuksia käytettiin, mutta tulokset olivat minusta lähempänä popin kansainvälisiä virtauksia. He taistelivat pysähtyneisyyttä vastaan omilla aseillaan.

Olet kotoisin Hämeenlinnasta. Oliko Salmen ja Goodmanin jutussa mitään sellaista jonka kokisit erityisen hämeenlinnalaiseksi tai hämäläiseksi?

- Olen aina ollut ylpeä näistä veijareista ja olivathan ne kaikki Salmeen liittyvät legendat vahvasti läsnä lapsuudessa, jo ennen kuin tiedettiin siitä musiikista mitään. Se miten Salmi pääsi kunnanvaltuustoon lahjomalla juoppoja viinapulloilla… Muut vastaavat. Sanoituksissa oli paljon hämeenlinnalaisia hahmoja ja niistä tuli sellainen olo, että Hämeenlinna on joskus ollut ”cool”. Vaikea sitä hämäläisyyttä on nähdä Irwinin jutuissa. Eihän hämäläisillä ole edes mitään omaa leimallista juttua tai murretta…

Irwinin ja Vexin tyylistä tehdä juttuja tulee joskus mieleen Public Enemyn Chuck D:n lausahdus siitä, miten rap on mustan Amerikan CNN, eli uutiskanava. Oliko kupleteilla joskus laajemmaltikin tällainen perinne sun mielestä? Kenen CNN se oli? Oliko iskelmä koskaan varsinaisesti poliittista?

- Irwinissä olennaista on muistaa, että kymmenen ensimmäistä singleä menivät pannaan Ylellä, joka tarkoitti, ettei niitä kuullut radiosta. Ainoa paikka kuulla niitä oli RAY:n jukeboksit baareissa. Koko ilmiö syntyi juottoloissa ja perustui valtamedian sensuroimaan musaan, eli se oli sitten korostetusti marginaalissa. Kaikille vittuiltiin, paitsi kirkolle. Aika paljon sellaista rötösherrat kuriin -populismia. Se oli nuorelta Vexiltä ihan tietoinen valinta. Ja kaikki käytettiin heti hyväksi, niin kuin esimerkiksi Irwinin rattijuopumustuomio.

Irwin lusii

Ja sitten on ne todella äärimmäiset tapaukset eli kappaleet, jotka asetettiin pannaan sodan jälkeen, eli valtion sen aikana masinoimat propagandakupletit. Ne saattoivat olla todella väkivaltaista ryssävihaa. Luotia silmien väliin, vasaraa päähän, sirppiä kaulaan… Palle on sellainen johon on tullut tutustuttua. Vexi Salmi tutustui aikoinaan myös. Sodan ajan suositut saksalaiset iskelmät jäivät elämään kulttuuriin, mutta nämä propagandakupletit siivottiin maton alle unohtumaan. (Katso Elävän arkiston kooste: Sota-ajan propagandalauluja).

Perkele! Kuvia Suomesta -elokuvan soundtrack on toinen esimerkki poliittisesta iskelmästä. Siinä käytettiin iskelmän työkaluja ja piirrettiin tosi raflaavia kuvia suomalaisesta kulttuurista. Siitä voi oppia paljon suomalaisesta mielenlaadusta.

Jörn Donnerin elokuva

Millainen on iskelmän tulevaisuus?

- Euroviisukarsinat oli ennen iskelmäkisa, mutta UMK;ssa niistä ei ole jälkeäkään. Ensi vuonna siellä voisi olla joku iskelmäartisti, jookos? Mä luulen, että se on jäänyt nyt vähän paitsioon joillain tasoilla ja kehittyy sivussa. Palaa jonain uutena. Uutta iskelmää ovat tehneet Liljan Loisto, Yona, Puppa ja ehkä minä välillä, mutta se uusi polvi tekee vasta tuloaan. Ja sen polven tekijät tekevät vielä jotain todella coolia. Topia ja Karia ei voi enää kokea elävänä; vain myytteinä. Se seuraava iskelmäpolvi tulee olemaan 100% vakavissaan eikä niiden homma edes ala vitsinä, kuten Topin juttu jossain määrin. Vuoden parin sisään joku uudistaa homman täysin retroilemalla sitä viimeisintä kultakautta.

Teksti: Arttu Tolonen