Normaalien kysymyksiä juristille, lääkärille, mellunmäkeläisille, jne

 

Kuin ei ole toisilla tietoa asioista, mutta toisilla on, niin on kohtuullista olettaa, että viisaat neuvovat tyhmempiä. Ja typerät vielä typerämpiä.

Sen vuoksi tähän on jälleen koottu joitakin normaalien mieltä askarruttavia kysymyksiä juristeille, lääkäreille, mellunmäkeläisille jne, kerta jotkut on liian ujoja itse kysymään sitä. Kannattaa käyttää hyödykseen siis, etenkin jotka on ujoja luikeroita itse.

 

Kysymys 1

Mellunmäen suhteen mäki on ihan selviö – mutta kuka se Mellu oli? Ja oliko se mies vai nais? Kuulostaa enemmän naisen nimeltä. Ja vielä lempinimeltä!

Vähän epäasiallista laittaa sellainen rahvaanomainen lempinimi paikaksi. Minkä takia laitoitte sellaisen nimen. Olisitte laittaneet asiallisemman.

Esim. Yhdysvaltaiin pääkaupungin nimi on Washington, ja kyseisen kaupungin erään kaupunginosan nimi on Georgetown. Ne on asialliset.

Mellunmäki on siehen verrattuna vulgaaäri kuin peilipintainen vessanpönttö. Mitä varten laitoitte vulgääri-nimen!

 

Kysymys 2

Jos takaapäin hiipii ja äkkiä tökkää etusormilla kylkiin, niin rääkäisee ja hyppää metrin ilmaan se, kun niin hirveästi kutittaa sellainen. Mihinhän sekin perustuu? Että ihan ilmaan saa hyppäämään että rääk! Ja varmaan verenpaine 400 sillä.

 

Kysymys 3

Venäläiset sanoo aina välillä ”vot”. Ne ei kai voi sille mitään, kuten pulut ei voi mitään sille, että niiden pää menee edestakaisin, kun ne kävelee.

Luulisi että tulee päänsärky ja yrjö olo siitä niille, mutta ei tule; ei edes yski ne, eikä yhtään ole oksentamaisillaan vaikka pää nykii ees ja taas kävellessä koko päivän.

 

Kysymys 4

Aku Ankassa on niin, että jos on pahville tehty spiraali ja sitä pyörittää, niin saa toisen menemään hypnoosiin ja kävelemään silleen kädet suorana edessä, silmät lasittuneina, ja tottelemaan sitä hypnoosittajaa.

Aku Ankassa ei ole eroa sen hypnoositettavan suhteen, että onko se firmassa joku halpa työläinen vai onko pomo, vaan se spiraali näyttää  toimivan kaikkiin, myös pomoihin.

Että siis voisi alainen teettää pomolla kaikkea että vaikka matkisi strutsia se, ja kävelisi silleen omituisesti, ja kuopisi maata, ja voisi hypnoosittaa myös, että se aina kehuisi alaisea muille pomoille ja toisi aina kokouksiin vadeittain suklaamoussea ja sulaarusinoita ja kivoja videoita mutta leikkaisi  niistä tylsistä bisneskalvoista suikaleita joista tekisi hauskat kärpäsverhot kesäksi mökille.

Kysyn ihan teknisestä mielenkiinnosta, että mistä sellaisia pyöriviä hypnoosispiraaleita voisi tilata? (Ei tarvitse olla vedenkestävä koska tulisi käyttöön toimisto­ympäris­tössä, informaatioalan yhtiössä, eli ihan pahvinen käy.)

 

Kysymys 5

Jonnekin maahan kun menee turisteja, ja tiettyyn aikaan niitä menee sinne enemmän kuin tulee pois, niin mitä tapahtuu kun se maa tulee täyteen?

Tai, tietenkin jos se älytään niin laitetaan tulliin lappu että ”Maa täynnä” ”Country full – Go away!”, mutta mitä jos käykin niin että vaikka tullissa on joku ovivika, niin että poistumisovet eivät toimi, mutta sisäänmeno-ovet toimivat, ja koko ajan vaan lappaa porukkaa sisään, tuhansia ja tuhansia turisteja, niin lopultahan sen on pakko posahtaa. Ja kun on pieniä maita joissa paljon turisteja kuten Vatikaani, niin luulen että helposti saumat nitkuu jo.

 

Kysymys 6

Jos joku on kelteisillään, niin mitä sitten pitää vielä riisua, että voi sanoa että nyt on kaikkein kelteisimmillään? Ja mitä ne kelteiset ovat?

Täälläpäin ei ainakaan tiedetä kelteisiä nähdyn, kaiketi siksi kun täällä on tosi kunnollisia kaikki, jopa se nainen joka on aina tupakalla vastapäisellä parvekkeella ja välillä mulkoilee verhojen välistä pahaenteisen näköisenä.

Mutta on monia paikkakuntia jossa asuu monenkirjavaa sakkia eikä voi tietää minkä laista rällinkiä siellä pidetään kaiket päivät. Sääliksi käy niiden tuttavia ja naapureita!

 

Kysymys 7

Hevosella se on kyllä tosi pitkä naama. Mutta kai sitä kaikkeen tottuu. Terveisiä vain pitkänaamaisille ystävillemme kautta maan.

 

Kysymys 8

Jotkut kun kysyy että eikö muka voi keliaakikko syödä yhtään jonkin kotitekemää pullaa, että paljonko muka on liikaa sille jos kotitekoisen pikku pullan ottaa. Niin lääkäri oli sanonut sille että jo puoli jyvää voi olla liikaa!

Ja se vilja koko ajan huonontaa sen keliaakikon mahaa, eli on suorastaan tuhoksi mahalle. Ei siis ole kyse mistään hienostelusta, sen enempää kuin laktoosi-intoleranssissa tai diabeteksessakaan. Että ei pidä tyrkyttää viljaa sille, uskokaa jo!

Ei se ole sen Keliankin syy että teidän pulla on sille myrkkyä. Miksette saman tien vie pahkinä-allergikolle pähkinöitä, että syöpä nuo joutessasi niin kohta olet happiteltassa häh hää. Ihme tyrkyttäjiä!

 

Kysymys 9

Kun hyvä haltija sanoo että saat kolme toivomusta, niin miksi ne ei ikinä toivo ekaksi lisää toivomuksia, vaikka loputtomasti, että olis niin kuin toivomusten kausikortti sillä.

Miten ei voi olla järjen hiventä sitä vertaa että tällaisia perusasioita älyäisi. Ihan vihaksi pistää miten vellihousua porukkaa Suomessa onkin.

 

Kysymys 10

Jos terveydenhuollossa mallien uudistuessa tms jää yli hammasproteeseja, niin voiko sellaista vaikka yläleuan muovihampaistoa käyttää umpijään raapimiseen auton tuulilasista, vai onko se jotenkin asiallisettomaa? Kierrätystä kai kannatetaan valtionkin hommissa?

Ja luulisi että esim postilla on paljon autoja joiden ikkunat talvella jäätyy eikä jääraappoja ole koskaan liikaa. Niillä etuhampailla (etenkin jos niissä tekareissa olisi kämmenpohjaan sopiva kahva) saisi vankimpaankin tuulilasijäähän hyvin jyystetyksi aukon ja taas kulkee posti!

Pikku kuminauhalla ne voisi laittaa hauskasti roikkumaan peruutuspeilistä niin eivät häviäisi, kun jääraappa on aina joko häveyksissä tai tiellä.

- Siinä hiukan alkuapua keväisen tiedonjanon sammuttamisen aluksi. Kun joutilaat aivot ovat paholaisen työpaja, niin tällä tavalla kannattaa hyötykäyttöön  laittaa kapasiteetti hänen.

Uusia kysymyksiä tiskiin vain, rohkeasti!

Kyllä se siitä.

 

kommentit

Kysyn kohtaan 8 liittyen, miksi, kun kertoo ettei tykkää rahkasta niin heti on joku tyrkyttämässä, että maista, tästä sä varmasti tykkäät. Miksi ei voi antaa olla?

Kohta 10, ei. Tekohampaita ei voi käyttää jääraappana. Yritin omilla. Liian tylsät on ja jää hammasväleistä raitoja lasiin. Onkohan jollekin tullut joskus liian terävät tekarit ja kieleen haava?

>Jusa G Ti, 2013-04-09 21:12

Mellu on lempinimi Melissalle, joten kyseisen paikkaseudun virallisen nimen pitäisi olla Melissanmäki, eikä Mellun-, jota tosin voisi käyttää sitten lempinimenä jos asuu siellä itse. Jos ei asu, niin ei pidä heretä liian tuttavalliseksi. Joku tolkku!

Satuhenkilöt taas tietävät, että haltian työehtosopimuksessa lukee pienellä präntillä ettei lisää toivomuksia sovi toivoa, tai on kohta SAK:n (Satuolentojen Ammattijärjestöjen Keskusliitto) juristi kiinni kaulavaltimossa, ja kuinkas sitten suu pannaan. Ei naurata se!

>Seppo Ke, 2013-04-10 09:39

Armeliaasti todettakoon: mainiota tekstiä(taas),kiitos suuri.

>_L_T_V_ Ke, 2013-04-10 18:28

Mutta mikä on "myyr"? Myyrmäkikin löytyy. Sörnä lienee jokin adjektiivi.

>Tuomoh Ma, 2013-04-22 13:28

Nenästä löi melkein räät tätä lukiessa! Kiitos!

Yksi kysymys Kettuselle.. Onko odotettavissa uutta kirjaa häneltä? Täällä ootetaan..

>Supi To, 2013-04-11 10:53

En ole koskaan tullut miettineeksi mistä Mellunmäki on saanut nimensä, mutta minä olen puolestani ihmetellyt, miksi Tapanila on ruotsiksi Mosabacka, eihän Tapani ole ruotsiksi Mosa vaan Stefan tai Staffan tai jotain sinne päin.

>loislurso To, 2013-04-11 10:56

On se mukavaa, että M.Kajo on pohtinut samoja kysymyksiä kuin minäkin. Juuri tuo haltiattaren toivomuskysymys. Johan sen keksi jo ihan pikkulikkana, että totta kai pitää ensimmäiseksi toivoa miljoona toivetta lisää. Ja kelteiset - mitkä ovat kelteiset? Entä sitten ilkoset? Onko kelteinen ilkosen synonyymi vai eri asia?

Aku Ankan hypnoosihyrrän voi näemmä ostaa kännykkämallisena http://pim.akuankka.fi/mobiili/ Pahvisen joutuu itse askartelemaan. Mutta nythän on kohta vappu, niin osta sellainen vappuhyrrä ja kiinnitä sen hyrryttimen päälle pahvinen hypnoosihyrrä. Sitten vain puhkut ja puhallat sieltä takaapäin, niin kaikki työkaverit vajoaa hypnoosiin ja tekee uskomattomia temppuja - eikä sitten jälkikäteen muista lainkaan, mitä typeryyksiä tekivät.

Täällä Helsingissä nuoriso puhuu Mellunmäen sijasta Meltsusta ja Malminkartano on Maltsu. Kannelmäki on Kantsu ja Myyrmäki on Myrtsi. Kauklahti ei ole Kauksu vaan yllättäen Kökkeli. Millähän nimellä ameriikan nuoriso kutsuu Georgetownia?

>tiedonhaluinen To, 2013-04-11 17:10

Jos olisin hevonen niin olisi minullakin naama pitkä kun on herpestä liikkeellä.

Kysymys 11.
Jos joutuisin tilanteeseen kuumaveristen latinoiden alueella, että minulle pitäisi antaa verta, muuttuisinko kuumaveriseksi? Jos kuninkaallinen ihminen luovuttaisi verta ja minä saisin hänen vertansa, olisinko siniverinen? Enkö sitten verenperintönä pääsisi vallanperimisjonon jatkeeksi?

Ihmetyttää kovasti.

>Muovihuilisti Pe, 2013-04-12 06:26

1. Eikös George-nimiset kuninkaalliset ole Suomennettu Yrjöksi? Ja piti sitten katsoa tuon Washingtoninkin eto...etu...etymologia. Eli lopputulos on Oksennus Wassan (=miehen nimi) kartanossa. Yök.

3. Entäs sitten tiaiset elikkäs Tintit? Ne kun pyörittelevät päätään ihan hulluna aina keikkuessaan oksan nokassa. Siitä sitä vasta luulisi tulevan hirveä hiumaus. Tosin kuin punarinnalla, joka jotenkin aina jähmettyy paikalleen, kun se laskeutuu johonkin. Niinmuuten, töyhtötintti ei vastoin yleistä käsitystä asu Moulinsartissa.

5. Tuo muuten voisi selittää ne lukemattomat erilliset Kiinanmuurin pätkät. Kun Kiina tuli täyteen esim. ping-dynastian aikana, niin yön pimeydesä tehtiin salaa muuriin reikä. Tällöin osa porukasta purskahti ihmismassojen paineesta siitä läpi, ja aamulla naapurit huomasivat olevansa Kiinalaisten keskellä ja osa Kiinaa. Ja sama sitten toistui aika-ajoin.

10. Niillähän muuten voisi kesäaikaan tehdä uria pieneen Japanilaiseen kivipuutarhaan.

>Japa Pe, 2013-04-12 20:48

Tuli mieleeni eräs kysymys..

Joskus kuulee sanottavan, että joku on äimän käkenä! Kuka oli/on se Äimä jonka käkenä sitä sitten on? Ja miksi sillä Äimällä oli käki? Villien eläimien pito itsellä on kielletty! Vai tapahtuiko tämä joskus muinaisina aikoina, jolloin villieläimet eivät olleet niin suojeltuja kuin nyt onneksi ovat?

Ja jos joku on vailla rihman kiertämää, niin onko hän silloin rihmeetön? Eikä se rihma oli niin peittävää että sillä kandeisi peittää intiimit!

Ja muumeissa oli kerran hattivatin siemeniä! Mistähän niitä saisi? Saisi sähköä niitten kautta kun on ukonilma.. Säästäisi, kun sähkö on niin kallista.. Ja muutenkin olisi hienoa jos olisi omat huojuvat hattivatit! Kauniita ovat ne!

>Supi La, 2013-04-13 09:01

Ärsyttävä uudismuodoste on se äimän käki.

Suomeksi ollaan joko äimänä tai käkenä. Jos on äimän käkenä, lie aivan ihmeissään ja umpijuovuksissa samaan aikaan.

Se nyt ei sinänsä lie Suomessa tavatonta, mutta huvittaa se silti kun joku poliitikko selittää tv-uutisissa sellaisena olleensa jonkun lausunnon kuullessaan. Ei anna hyvää esimerkkiä rahvaalle se!

>Seppo To, 2013-04-18 10:27

Kun kerta Kajo näin hulvattoman jutun on taas aikaansaanut, hän osannee myös kertoa, mikä on hulva. Ei sillä, että kaipailisin häneltä hulvallisia juttuja. Ttomat ovat parempia.

>A-P Su, 2013-04-14 12:30

Kysymykseen 6

Kelteisillään = saarijääsjärveneeteläosassahartolassaisillaan. Miten aikojen saatossa lieneekin tottuneet olemaan he saarelaiset? Älköön saarta ja –elaisia pahentako nimensä.

Kiitos

>TJH Ti, 2013-04-30 09:37

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä