ajatusten miljoonalaatikko

  • Vaihtokaupunki

    Aikoinaan suomalaiset eläkeläiset tekivät kiihkona bussimatkoja Saksaan ja saksalaiset eläkeläiset matkailivat Suomeen.

    Mietin silloin, että eikö niitä eläkeläisiä voisi ”vaihtaa päikseen” vaikka vuodeksi, pariksi, niin että kumpikin porukka saisi matkailueksotiikkaa vähän pidemmän ajan ja matkakulut jäisivät matkapäivää kohti pienemmäksi.

    Nykyään kun etätyö on mahdollista, jopa helppo ratkaisu, ja semmoinen, joka monessa firmassa jo on joka tapauksessa käytössä, joko Suomen paikkakuntien välillä tai firman eri maissa olevien toimipisteiden välillä, niin eikö tuota ”päikseen vaihtoa” voisi ajatella ihan vakavissaan ja vähän laajemmin toteutettuna.

    Amerikkalaiset rakensivat tyhjän keskelle Las Vegasin ja tamperelaiset Hervannan.

    Miksipä siis ei rakennettaisi Suomeen - ja muutamaan muuhun maahan - vaihtokaupunki, joka olisi varta vasten suunniteltu niin, että asukkaat vaihtuvat.

    Sillä tavalla elämä ei olisi maantieteellis-säällisessä mielessä aina vain sitä samaa tuttua jorotusta, vaan olisi mielekkäälliseä mutta ei liian kaoottista vaihtelua hänellä. Tähän tapaan:

    Vaihtokaupungeissa jossain järvi-Suomessa tai Lapissa asuu missä kymmenen, missä sata tuhatta ihmistä.

    Osa heistä on ammatissa, jossa voi pusaamisensa pusata netin kautta etänä, osa ”yleisesti pätevissä” ammatissa, jommoisen ammattitaitoa tarvitsee ja osaa hyödyntää maa kuin maa, siis sairaanhoitajia, kokkeja, huoltomiehiä, autoilijoita, suutareita, automekaanikkoja, pelastajia, pesukonekauppiaita, kennelinpitäjiä, lennonvalvojia, eläintentäyttäjiä, ennustajia,  jne.

    Lisäksi kaupungissa asuu muutama pysyvä virkamies, jotka siloittelevat kaupungin toiminnan nikotteluja, kunhan vaihtarit ottavat sen hallintaansa.

    Ja vastaavissa vaihtokaupungeissa Välimeren rannikolla, Kanarian saarilla, Japanin trooppisilla saarilla, Australian surffirannikolla, Sumatran pöheiköissä, Mantsurian kukkuloilla jne asuu samoin taidoin varustettua sakkia.

    Sitten sovittuna vaihtopäivänä - itse asiassa tietyn siirtymäajan sisällä - väestöt vaihdetaan päikseen kotimaan, sekä ulkomaan vaihtokaupunkien kesken.

    ”Ison vaihdon” jälkeen asukkaat voivat netin kautta yksittäisestikin sopia vaihdoista, jos alkaa vaikka paikkakunnan ilmasto tökkiä liikaa. Jos siis suomalaiset Sanni ja Eevert kyllästyvät surffailuun Australiassa, he voivat etsiä vaikka oman alansa japanilaispariskunnan - joka haluaa omasta Japanin vaihtokaupungistaan Australiaan - tai japanissa asuvan hollantilaisvaihtariparin, joka olisi kiinnostunut vaihtamaan japaninasumisensa antipodien surffimaisemiin.

    Koska kaupungit olisivat jo alun perin suunnitellut vaihtohommeleihin, niissä olisi tavallista paremmat opasteet, helposti siivottavat asunnot, joissa kaikissa olisi tietty standardivarustus.

    Ja vaihtaminen mistä tahansa vaihtokaupungista toiseen toisi kivan, ison muutoksen ilmastossa, vuodenajassa, kulttuurinähtävyyksissä ja kansan tavoissa jne, mutta toisaalta uuden tulokkaan kannalta kaikki tärkeät tarvikkeet ja opastus niiden käyttöön olisivat jo olemassa.

    Asukas siis toisi mukanaan vain tärkeimmät vaatteensa, sikanautaa ja sipulikeittoa ja joitakin muita perustarvikkeitakin olisi jo valmiina jääkaapissa, ja asunnossa olisi etätyöhön sopiva nettiyhteys, sekä lista eri maalaisista vaihtariasukkaista, jotka ovat kiinnostuneita harrastamaan jotakin tiettyä asiaa tai tutustumaan tietyn maalaisiin ihmisiin.  Sosiaalinen verkostokin olisi siis jo hahmollansa.

    Mitäs sanotte, olisiko tässä ideata? Pannaanko porukalla vaihtarikaupunkien patenttihakemus vetämään! Vai onko hankkeessa jotain kehiteltävää vielä, teistä?

    Kommentoi 3 Lue kommentit


  • Pieni ekoteko, iso ilo

    Tehän tiedätte semmoiset lounasravintolat ja pienet kahvibaarit, joita yleensä on teollisuusalueilla, niin että vaikka firmalla ei ole omaa ruokalaa, työntekijöillä on mahdollisuus lämpimään ruokaan ruokatunnilla. Ja sitten tiedätte sen, että ennen loppuu Suomesta suola ja vesi, ennen kuin puolivillaiset keskikaljakuppilat.

    Ja sitten jos katsotte pienien lounasravintoloiden, kahvibaarien ja kaljakuppiloiden hattunaulakkoa, niin aina siinä riippuu jokunen mainoslippis - ja vaikka olisitte paikassa yksin, niin lippiksiä on naulakossa silti.

    Nimittäin vuosittain Suomessa unohdetaan tuhansia ja tuhansia mainoslippiksiä noihin naulakoihin.

    Kansoilla on eroja. Kuten sanottu, amerikkalaiset pyylevät enemmän kuin suomalaiset. On olemassa kansoja, joilla esiintyy laktoosi-intoleranssia murto-osa siitä mitä meillä. Ja on varmasti olemassa kansa, jolla on pienemmät päät kuin suomalaisilla.

    Tämä pienipäisten kansa antaa Suomelle mahdollisuutta kiillottaa sitä Folkunga-suvun leijonoin leijonoitua kilpeämme!

    Tehtäköön keräys, jossa otetaan kerran-pari vuodessa talteen kaikki ne mainoslippikset, jotka ovat lounasravintoloiden, kahvibaarien ja puolivillaisten kaljaräkälöiden naulakoihin unohdetut.

    Koska niissä on bakteereja ja usein hikinauhassa ihan rasvarinki, ne on turvallisinta keittää.

    Mutta voi! Silloin lippis pienenee huomattavasti, kutistuu keittymisen seurauksena.

    Mutta ah! Pienempipäiselle kansalle nämä kutistuneet mainoslippikset ovat juuri parahultaisen kokoisia!

    Miten iloitseekaan sen maan kansa, kun Suomesta tulee kerrankin sopivan kokoisia, eikä liian isoja lippiksiä - vielä mainostekstein! Atlas Copco! Nokia! Sikaflex! Yankees!

    Kostein silmin kättelee sen maan presidentti Suomen pakettitoimittajaa, ottaen tämän käden molempiin käsiinsä, lämpimästi sitä vatkaten, painaa pakettitoimittajan pään rintaansa vasten, taputtaa päähän ja pyyhkii ilon kyyneliä silmistään ja toteaa lehdistölle: Totisesti on altruistinen kansa Suomen kansa!

    Ja valokuvaajia ilahduttaakseen hän nappaa paikalle tuodusta kasasta haalistuneen mutta puhtaan Sikaflexin lippiksen ja hymyilee leveästi lippiksessänsä, ja taputtaa paketintoimittajaa ja ojentaa myös tälle mainoslippiksen.

    Pian useita lippissäkkejä pannaan kiertämään paikalle tulleiden keskuudessa, ja iloisesti pulisten sovittelevat he päihinsä lippiksiä, kiittäen mainiota Suomen eko-kansaa erinomaisista, keitetyistä lippiksistä, juuri parahultaisen tiukoista.

    Niin mielekästä voi olla eko!

    M.K.

    Kommentoi 1 Lue kommentit


kirjoittajasta

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä