Sillä aikaa kun liima kuivuu

 

Sillä aikaa kun liima kuivuu, voi kuunnella iPodta.

Mutta jos on vanha ja tosi lyhyet hiukset ja se vielä se musiikkikin vaikka hidasta jatsia, niin moshaus kannattaa jättää väliin, kun muuten ne luulevat, että on mennyt tasapainoaisti häneltä, tai järki, tahi molemmat, ja ryntäävät soittamaan ambulantta.

 

Sillä aikaa kun toiset laulavat, niin jos ei itse laula, niin pitää olla hiljaa ja kunnolla eikä saa rällättää riitasointuäänellä sävelen-vastaisesti eikä ilmeillä henkisesti kajahtanutta, jotta purskahtaisivat nauruun ne laulavaiset, etenkin jos on satavuotiuden syntymäpäiväjuhlan kunnia-virsi se, tai muu juhlallinen tahi uskonnollinen taikka isänmaallis- .

Mutta voi ajatella omia asioita ja katsella katonrajassa olevia kipsikoristeita tai laskea montako kuvioa on tapetissa tai millaiset korvat kenelläkin paikallaolijalla, tai miettiä miten näyttää surkuhupaisalta labradorinnoutaja kun kyykistyy takajalat vähän levällään taloyhtiön nurmikolle tarpeilleen hän.

Näyttäen hieman häpeiseltä. (Kuten syytä onkin.)

 

 

Sillä aikaa kun uunista otettu paisti jäähtyy, voi harjoitella miekkailua sillä pitkällä pahvitötteröllä, jonka ympärille se hieno juhlapöytäliina ei-juhla-ajaksi kiedotaan.

Mutta ei voi käyttää miekkailuharjoittelun aikana tunnelman luomisekseen omassa naamassa camouflage-värejä, kerta muuten se pahvitötterö helposti värjääntyy ja tulee hirveä huuto siittä, että se pilaa liinakin sitte.

Kimakka, hirveä ja sinnikäs huuto siittä, naisilta. Että senkin tötterö-paskiainen.

 

 

Sillä aikaa kun mökkinaapuri nukkuu rapulassa, voi katsoa onko sen katiskassa kaloja.

Mutta jos sattuisi vahingossa ottamaan ne kalat niin ei kannata kohteliaisuuksissaan jättää lappua että ”kiitos kaloista” kun tulkitsee naapuri sen että ironisettain kirjoitettu!

Parempi kun ei jätä mitään lappua jossa on mitään kirjoitusta mistään asiasta, siihen.

 

Sillä aikaa kun yhteiskunta nukkuu, voi vetää voimalinjasta pihalla olevaan, valtavaan valokaarilamppujoulutähteensä valot, ranteenpaksuista kuparikaapelointia käyttäen.

Mutta jos on neljänsadan kilovoltin suurjännitelinja se millä hehkuttaa sen joulutähden valokaarilamppuja, niin voi syttyä ohikulkijoiden kulmakarvat tuleen jopa kadun toisella puolella, ja voi kuplia ja pulputtaa kiehuvana asvaltti siinä itsen asumuksen kohdalla, eikä voi kotona sisälläkään olla ilman hitsausnaamaria sen tähden tähden, ja maali hikoilee irti talosta ja kivijalasta ja muurahaiset noituu maan sisällä että ”mitä pirua nyt taas!”

 

Sillä aikaa kun jokin turpoaa, voi tehdä mielikuvituksessaan karaten (空手) liikkeitä; tehden mielessään vaikkapa useamman liikkeen kataa (型).

Mutta sitten kun se on turvonnut valmiiksi (olipa sitten turpoamassa ollut müsli tai puuvene) niin kannattaa jo tehdä jotain muuta, ettei jämähdä yhteen asiaan (esim. 空手型 )koko päiväksi.

 

 

Sillä aikaa kun talvi masentaa mieleä, voi etukäteen puhaltaa rantaleluja ja kumipatjoja ja kumiveneitä ilmaisiksi, niin että ne voi kesällä vain pienellä täydennyspuhalluksella ottaa käyttöön.

Mutta asunnossa on talven ajan pienemmät tilat kun vie kumivene ja puhalletut delfiinit ja rantapallot ja ilmapatjat yllättävän paljon tilaa asunnon piiristä.

Tosin jos saisi jostain heliumea, niin voisi säilyttää kumiveneen ja patjat ja delfiinit, ja muovirokotiilit ja pallot katossa, ylös-alaisin.

(Mutta kumiveneen airot saunassa lauteiden alla.)

(Siinä ero.)

 

 

kommentit

Vaan voi lyhyttukkainen (tahi tukaton) lainata tukallisen naapurin tukkaa moshaukseen, jos sattuu letistä liikenemään! Tai sen vaimo-ihmisen, jos se sattuu olemaan itsekin moshauksen ymmärtäväistä sorttia. Itsehän pitkän letin omaavana nais- (vaan ei vaimo-) henkilönä välillä moshaan kaljujen kaverien kanssa (yleensä tosin tanssi- [vaan ei keittiön-] lattialla, koska keittiö on pieni ja tukkaa aika lailla paljon)ja lainaan auliisti letinpuolikasta, koska sitä on niskoja taittamatta hankala itse silleen hienosti ilmassa huljuttaa.

>Pikku Gen Ti, 2013-11-12 17:08

Sillä aikaa kun liima kuivuu voi katsoa seinämaalin halkeilemista. Eihän siinä mitään tunnu tapahtuvan, mutta jos tallettaa sitä nauhalle ja katsoo pikakelauksella, niin joskus saattaa tapahtua jotain melkein. Mutta ei tapahdu. Tämä on jännittävä koe : Kokeilkaa!

>Tuomoh Ke, 2014-01-22 09:59

No mitäs nyt hitaasta jatsista, mutta jos iskee moshaustarve kesken gregoriaanisen kirkkomusiikin, niin silloin ehkä naapurien kannattaa soittaa se krankenwagen miehistöineen päivineen.

Ja jos ei virsiveisuusta muista sanoja jne. niin tosiaan kannattaa ajatella omia. Toki on huomattava, ettei sitten kannata ajatella kovin hauskoja juttuja, esim. kissavideoita tahi Pikku Kallen vitsejä, voipi päästä naurunpyrähdys kesken kaikkein haikeimman kohdan veisuuta, ja taas kanssaihmiset katsovat paheksuvasti ja pudistelevat päitään. Noloa on se.

Miekkailuharjoituksessa kaikki on hyvin, kunhan pitäytyy sen pahvitötterön käytössä, eikä lähde huiskimaan paistihaarukan tahi -veitsen kanssa. Jossain välissä niillä kuitenkin onnistuu huitaisemaan itseensä. Selitä siinä sitten nolona päivällisvieraille varpaat kääressä, että kävi pieni vahinko.

Nyt loppui meikäläisen mielikuvituksen lento. Kesken kaiken. Höh!

Joka tapauksessa Mr. Kajolle kiitokset tästäkin mukavasta annoksesta omintakeista huumoria.

>Japa To, 2013-11-14 01:08

Kuudes aisti ostettu! :D

Minne se Kettunen on hävinnyt kun melkein kuukauden ompi ootettu uutta blogeamista..?

>Sanon minä!!! To, 2013-12-05 10:33

iPod ei ole yhtä hauska kuin magneettinauha. Vanhalla kasetilla ja muovisella neulalla raavittavalla LP -levyllä kun kului käytössä. Jostain syystä eivät ole digiin laittaneet efektiä jolla esimerkiksi Kajon usein toistetut nauhat venyisivät ja vanuisivat. Välillä sirahtaisi sikanopeaan ja välistä lause vonkuisi. Sitten joskus menisi jumiin toistamaan jotain kohtaa kunnes siirtäisi neulaa pikkaisen eteenpäin. Olisi humaania ja ihmiskeskeistä sellainen.

Mutta ei. Ei virty, vaikka on hiljaista. Olisko käynyt niin, että (kokkosi on poltettu) uuden kirjan myötä alkaisi uusi blogi. Että blogi per kirja, kotisivu per kirja?

>Tuomoh Pe, 2014-05-16 15:10

Sekin on varmasti valtion tapoja ärsyttää tahallaan, että Kettunen on kadonnut, tai olisiko termodynamiikan lakeja? Tai jos hän on voittanut viisi tapiiria ja kouluttaa nyt innokkaasti niitä?

>loislurso Ke, 2013-12-11 23:15

Ihan selvästi valtion tapa... :(

>Supi To, 2013-12-12 14:01

Sillä välin kun Kettunen on piilossa voi

1. Kuunnella vaikka Areenasta Alia ja Husua (terveisiä heille)
2. Käydä kyttimässä vähän väliä, joko Kettunen on palannut.

>Paulia Ma, 2013-12-16 19:13

Mä käyn joka päivä kyttäämässä olisiko Kettunen palannut takaisin.. Pettymys kun ei vieläkään kuulu mitään..

Hohoi Kettunen!!! Missä olet?? Blogeamista odotamme me itset täällä!!!!

>Supi Ti, 2013-12-17 14:49

Mä käyn kans. Ja aina joutuu pettymään. Mikskähän sitä kiusaa mukavaa ihmistä näin.

>Paulia To, 2013-12-19 18:28

Sillä aikaa kun netti tökkii, voi imuroida sohvan, perkata kalan, käydä ulko-ovella tutkimassa sataako vettä vai räntää ja vaikka sytytellä kynttilöitä tunnelmallistuttamaan itsen oloa. Sen sijaan että ei pullistele omaa henkilökohtaista otsasuonta ärhentelemällä nettitikulle, että mikä luulet olevasi, ja tuijottamalla tökkeentynyttä tietokonetta ja sen ruudulla (v)ilkkuvaa tiimalasia. Tökkimus maximus.

>AEL Pe, 2014-01-03 02:42

No himputti, nyt tätä liiman kuivumista on katsottu jo kaksi kuukautta ja rupeaa pieni mieli huolestumaan, että josko kaikki on kunnossa?

Ja samalla sitä toivoo, josko mösjöö Kajo olisi tekemässä jotakin uutta, Kajomaista (sic)(tuo sic varmaankin tulee jostakin hienosta puolikuolleesta muinaiskielestä...) ohjelmaa nykypäivän omalaatuisista ja ihmeellisistä ilmiöistä.

Hmmm... Ketähän Yleisradion palveluksessa olevaa (puolue)henkilöä pitäisi ruveta pommittamaan e-maileilla, postitse, kirjekyyhkyisesti, tahi henkilökohtaisella hissipuheella, että josko näitä Kajon ohjelmia voisi mitenkään esittää uusintoina jollakin Ylen kanavilla, joita on varsin monta, tai vähintään laittaa ne Areenalle kaikkien asiaa kunnioittavien katsottavaksi. Tahi jotakin sinneppäin.

T:Nimim "Yksi varsin monen muun puolesta"

PS. Kirjoitusaika johtuu lääkkeistä; Kun ei nukuta, pirskuta vie ei sitten nukuta. Niin.

>Japa Pe, 2014-01-10 03:23

Jos maalin kuivuminen kyllästyttää, voi aina katsoa maalin kuivumista. Se on mikroskooppisella tasolla ihan kiinnostavaa.

>Tuomoh La, 2014-04-05 16:50

Olin matkailemassa, niin ei päässyt oikein lukemaan tätä hienoa ajatusten kokoomateosta, kun nuo dataroamausmaksut olisivat olleet varsin huikeat. Kaikkea kun ei kehtaa laittaa ns. firman piikkiin. Mutta aivan totta Tuomo, tuo kuivumisvideo oli mielenkiintoinen. Tarvii katsella muitakin ko. videomaakareiden teoksia, kunhan tulee sopivia katselemisvälejä.

Mutta se pääasia; Olisiko Ullalla tahi itse MK:lla kertoa mitään päivitystä, mitä oikein on meneillään? Vaikka kuinka yritin katsella ympärilleni siellä Nousevan Kajon Maa.... Eikun Nousevan Auringon Kaj... ÄÄH! Japanissa niin ei näkynyt ketään tekemässä dokumenttia osa kaksi niiden metkuista.

Hyvää alkavaa kesää kaikille, jotka nyt sattuisivat jostakin syystä tätä lukemaan.

PS. Nimimerkkini ei viittaa ko. maahan, onpahan vaan väännös tällaisen sudeettisavolaisen initiaaleista.

>Japa La, 2014-05-17 01:05

Kyllä täälläkin uusia jolinoita innolladotetaan. Kohta nousee hirmuinen rähäkkä, kun on podcastit kuunneltu uudestaan niin monta kertaa että ulkoane sataan jo jokainen. Muurahaisetkin kohta maan alla koloissaan miettii, että mitä pirua nyt taas kun ei uusia jolinoita kuulu.

>Nappe La, 2014-01-11 21:48

Paha pelko on roppaani hiipinyt. Mitä jos tämä onkin vähin äänin tyhmästi lopetettu tämä palsta vuodenvaihteen uudistussumassa? Kauheaa on se, henkilökohtaisille itsilleen!

>Mie Su, 2014-01-12 09:51

Arv. hra Kajo!

Huomenna pitäisi mennä pitkän sairausloman jälkeen takaisin töihin (jos enään huolivat yhtä sinne) ja parin viikon päästä alkavat vielä ihme Shotshin-kisatkin. Elämä on melko kurjassa vaiheessa ja tulin hakemaan siihen piristystä täältä.

Sainko piristystä? Vastaan itse: en saanut. Vyötä piti vetää yksi reikäväli kireämmälle, sen minä sain. Siksi koska palsta on vaijennut ja Hän itse tiellä tietymättömällä. Miksi? Onko heljumilelujen vyöryn alle unohtunut vai lieneekö korkeajännitejoulutähdestä puudutuksen saanut? Talviahistus lisääntyy tästä tietämättömyydestä.

Ylen vastuullisille: jatzia lähetätte tuntitolkulla kun muutenkin ihmisellä on valmiiksi pää kipeä. Jos luulette, että sillä Kajon katoamisen hyvitätte, niin väärimpä luulette. Lasken kymmeneen. Jos ei selitystä kuulu, niin laitan kanavan boigottiin. Rupean opiskelemaan saksaa ja kuuntelen vain Norddeutscher Rundfunkia

http://www.ndr.de/home/index.html

Sääkin on heillä parempaa. (Siinä ero.)

>tommi, kuopio Su, 2014-01-12 21:03

Hei kaikki Kajon fanit, lisää "asiaa" Kajolta luvassa loman jälkeen! Terkuin Ulla Olotilasta

>ullav Ma, 2014-01-13 09:05

Jipii! Ulla pelasti ennestäänkin hyvän päivän!

>Paulia Ti, 2014-01-14 18:40

Arv. Ullav!

Kiitollisuudella otan vastaan viestinne. Kätken sen sydämmeeni ja tutkistelen sitä siellä.Alankin heti tyhjentää turhaa tauhkaa sen komeroista ja raivata tilaa uusille asioille. Siis asioille, ei ”asioille”. Tänä tolkuttomuuksien aikana tämä palsta on ainoa, jossa järjen ääntä puhtaasti saarnataan.

>tommi, kuopio La, 2014-01-18 13:49

: D

>ullav Ma, 2014-01-20 09:53

Kiitos Ullav! Pelastit mielemme ja saamme huokaista helpotuksesta! Kajoa odotellen.. <3

>Supi Su, 2014-01-19 16:46

No näinpä Supi - millaisellehan tilille vielä joudun, kun täällä Kajoa lupailen - kun en ole miestä nähnyt naismuistiin :D Itse elän vahvasti tähän tietoon ja odotukseen nojaillen! T Ulla

>ullav Ma, 2014-01-20 09:52

Ullav.
Pääasia on, että kansa pysyy tyytyväisenä ja toivo elää. Me, ainakin suurin osa meistä, olemme suomalaisia "ja täten perin nöyrää seurakuntaa päin vastoin kuin rotta joka puree jos sitä keljuttaa liikaa", kuten eräs on asian muotoillut. Ja nöyrät jaksaa odottaa, kunhan sillon tällön vain muistetaan lupailla, että muutosta on tulossa.

Kiitos!

>Paulia Ma, 2014-01-20 20:56

Totta Paulia! Pienikin toivon kipinä auttaa jaksamaan tätä Kajo-puutosta! :) Vieroitusoireet on jo kovat! Joulupukin tuoma Kettusen kuudeskin on luettu jo aikaa sitten ja uusintanakin sitä lukee hyvää vauhtia!

>Supi Ke, 2014-01-22 12:19

Mä en oo sitä kirjaa vielä saanu käsiini. :(

>Paulia Pe, 2014-01-31 18:57

Mua vähän huolestuttaa kun Kajoa ei kuulu eikä näy.. Onhan kaikki hyvin??

>Supi To, 2014-01-30 12:44

On varmasti : )

Malttia!

>ullav To, 2014-01-30 13:07

No voe hyvät hyssykät!
Liima on jo ehtinyt kuivua aika hyvin.
Täällä ootellaan Kajoa ja lisää hersyviä mielenilmauksia.
Kiitos jo tulevasta.

>sirkkutäti Ti, 2014-02-04 18:01

Täytyy tässä arjen komiikkaa itse havainnoida paremman puutteessa. Eilen rupesi vastaansanomattomasti naurattamaan, kun radiossa kerrottiin että Sotshin olympialaisten ampumahiihdossa toinen suomalainen oli sijoittunut 56:nneksi pitäen hiihtoaan ja ammuntaansa normisuorituksena, ja toinen oli keskeyttänyt kaaduttuaan niin että kivääri meni rikki.

Että ei olisi talvisodassa pärjätty kyllä!

>Seppo Pe, 2014-02-14 11:07

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä