Silmäys vampyyrien ravintotalouteen

Olen ymmärtänyt, että vampyyrien ravintotaloutta leimaavat ainakin nämä kolme seikkaa: Ensiksikin se, että ihmisen veri on vampyyreille välttämätön ravinnonlähde, toiseksi se, että vampyyrit eivät vampyroi toisiaan, ts. he eivät ime verta toisistaan vaan kuppaavat hurmetta  ainoastaan taviksista, ja kolmanneksi, että kun vampyyri puree tavista, tästä tulee vampyyri.

Tämän lisäksi vampyyrien arkea rytmittää heliofobia jonka perusteena kai on se, että auringonvalo on vampyyreille vahingollista. Auringonvalon ohella vampyyrit ilmeisesti kavahtavat valkosipulia, ja kuten taviksille, myös vampyyrille on kohtalokasta jos joku iskee puisen vaarnan sydämestä lävitse, vaikkapa kiinteistövälittäjä joka himoitsee vampyyrin taloa myyntiin mutta vampyyri sanoo että enkä myy, että ulos täältä akka. Niin siihen kiinteistö­välittäjä, että katotaanko!, ja holauttaa vaarnan läpi että häh häh hää!

Mielestäni vampyyrien arjessa kiinteistövälittäjiäkin kovempi haaste on kestävän kehityksen ravintotalous.

Jotta asia on helpompi ymmärtää, kuvitellaan, että maapallon väestömäärä on vain kaksitoista henkeä, ja ajatellaan että heistä kaksi on vampyyreja, muut kymmenen taviksia.

 - Saadakseen ravintoa nämä kaksi vampyyriä iskevät hampaansa kymmenestä taviksesta kahteen ja imevät vereä. Potrista taviksista vitamiineja ja voimaa irtoaakin.

Mutta päivä se on huomennakin. Tulee huominen ja vampyyreille nälkä - ja hups, nytpä vampyyreja onkin 4, eikä 2, koska eilen kupatuista kahdesta taviksesta tuli vampyyreja ja taviksia on nyt 8. Niinpä neljä vampyyria käy kahdeksan taviksen kimppuun, ja kohta taas massuttavat vampyyrit iloissansa, kun on maha täynnä ja mieli hyvä. Kelpaakos sen päälle köllötellä!

Mutta seuraavana päivänä nälkä tulee uudelleen - ja nälkäisiä vampyyrejä on nyt 8, mutta taviksia vain 4. Neljä vampyyria saa mahansa täyteen - loput eivät saa mitään, koska taviksia ei ole enää yhtään ja viimeisen verenimennän jälkeen vampyyreja on 12, eli koko minimaailmamme populaatio koostuu nyt vampyyreista.

Jos tosiaan olen oikein ymmärtänyt, että vampyyrit eivät ime verta toisistaan, ja jos taviksesta tulee vampyyri kun vampyyri puree tätä, niin loogisesti ajatellen useampi vampyyri ei voi käyttää samaa tavista ravinnonlähteenä.

Esimerkkimme osoitti, että vampyyrien ja tavisten suhdeluku muuttuu niin nopeasti, koska se muuttuu kahdesta suunnasta - eli sen ohella että vampyyrien määrä lisääntyy, tavisten määrä pienenee.

Ja kun, parhaan käsitykseni mukaan, missä hyvänsä ei-äärettömässä vampyyri-tavis -ekosysteemissä jossain, kiihtyvällä vauhdilla lähestyvässä pisteessä alkaa vampyyrejä olla enemmän kuin taviksia, niin a) vampyyreille tulee väistämättä hemmetinmoinen tappelu taviksista ja b) kohta on vain pelkkiä vampyyreja missään.

Miten siis on mahdollista, että koko maailman väestö ei jo ole vampyyreita? Ainoa mieleen nouseva selitys on se, että vampyyrit käyvät ryöstöretkillä Punaisen Ristin veripussivarastossa - Sillä tavalla vampyyrit saavat aitoa verta, mutta koska imetty veripussi ei muutu vampyyriksi, vampyyrien määrä ei siltä osin kasva eikä tavismäärä liioin pienene - mikä selittää myös sen ettemme iltahämärissä näe taviksista taistelevien vampyyrien keskinäisiä kahakoita kadunkulmissa tämän tästä.

Tästä opimme, että a) eineksillä on mielekäs rooli myös vampyyrien ravintotaloudessa, ja b) verenluovuttaminen Punaiselle Ristille on järkevää hyvin, hyvin, hyvin monessa mielessä.

Kuunteletko mieluummin? Kuuntele tästä:

kommentit

Tämähän teoria selittää myös sen, miksi Punainen Risti yhtenään mainoo veripulan vaivaavan - moista mainontaa on Veripalvelun nettisivulla parhaillaankin. Veren varastotilannekartasta päätellen veriryhmä O- on vampyyrien lempiherkkua ja A, B ja O+ jonkinlaista arkimurkinaa, mutta AB-ryhmälle sanovat että "yök, pahaa, en ime". Onneksi kuulun siihen.

>Seppo Ke, 2012-04-18 14:13

Yleisimmän käsityksen mukaan taviksesta tulee vampiiri sillä tavalla, että sen pitää olla juonut vampiirin verta ja sitä vampiirin verta pitää olla sen taviksen elimistössä kun se kuolee. Eli pelkkä purema ei riitä. Ne vampiirit voivat siis imeä verta samasta taviksesta vaikka kuinka monesti (sehän täyttyy uudestaan verestä vähitellen), mikäli vain malttavat lopettaa imemisen tarpeeksi ajoissa että tavis säilyy hengissä. Mikäli ei malta lopettaa imemistä, niin ei tule silti taviksesta vampiiria (ellei ole vampiirin verta juonut se), tulee vain kuollut tavis.

>maiunen To, 2012-04-19 23:35

Maiunen,

_Taviksen_ pitää olla juonut _vampiirin_ vereä ja vielä kuollakin??!

Eikös koko pointti ole siinä että vampiirit on verenimijiä? Eikä tavikset. (Lukuunottamatta joitakin aloja, joilla työskentelee verenimijöitä kasapäin, mutta emme nyt puutu siihen).

Hankalat on vampyroinninn säännöt, tiämmä; taitaa olla parasta tavisten suosiolla vain antaa palttua vampiireille...

mk

>kajomar Pe, 2012-04-20 20:01

Mahtanevatko muuten vanpyyrit tykätä veriletuista? Ja jos tykkäävät, niin laittavatko puolukkahilloa päälle? Entäs mustamakkara? Luulisi, että joskus kaipaisivat vaihtelua iänikuiseen ryystämiseen he.

>Seppo Pe, 2012-04-20 08:47

Meillä täällä Pohojanmaalla syötiin ennenvanhaan joskus kampsua eli verileipää. Se oli aika hyvää. En silti tullut tuntemaan yhtäkään vampyyria, ei niitä kampsupaistipäivänäkään ruokapöydässä näkynyt. Kampsusta tehtiin nimittäin kampsupaistia sillälailla, että keitettiin maidossa kampsu pehmeäksi ja lisättiin suolaa ja voita. Hyvää oli, mutta eivät taida vampyyrit hyvän päälle ymmärtää.

>A.L. Pe, 2012-04-20 13:12

Minkä takia sen pohojalaasen verileivän nimi on kampsu?

Ymmärrän kyllä logiikan, joka nojalla ravintola on venäjäksi PECTOPAH ja Turunen TYPYHEH, mutta verileivästä kampsu... Se ei ihan aukene, vaikken ihan sikaummikko pohjalaismurteiden suhteen olekaan.

Voisiko joku valaista etymologiaa kenties?

mk

>kajomar Ti, 2012-04-24 15:30

En tiedä kampsu-sanan(kaan) etymologiaa. Sen ymmärrän kuitenkin, että jos minun käsketään pakata kimpsut ja kampsut, niin en ala verileipiä kapsäkkiin latoa. Välttämättä.

>A.L. Ti, 2012-04-24 20:14

Se on kampsua tietenkin vanpyyrien hämäämiseksi. Jos olisi tarjolla verileipää, ilmaantuisi pimeän aikaan kummia kuokkavieraita ruokapöytään.

>Seppo Ke, 2012-04-25 10:38

Ihmettelen samaa ja lisäksi sitä, miksi keinutuoli on soutulavitta ja sukkapuikot ovat tikkuvartaat.

Ei mene kaaleen se, että tavallisille asioille pitää väkisin keksiä käsittämätön nimi ihan pelkän erikoisuudentavoittelun vuoksi.

Hämmästyttää sekin, että kielellisesti yritetään vimmatusti erilaistua, mutta muuten samanlaistutaan, esim. ensin yksi perustaa mattokutomon, niin vuoden päästä on kylässä 16 konkurssikypsää mattokutomoa. Sama perunanviljelyn kanssa ja kettutarhauksen ja ihan minkä tahansa elinkeinon.

>Hansu Su, 2012-05-06 21:22

Matematiikan saloihin pureutuvia juttuja lisää! Vaan lukeeko Markus Marcusta vai ehkä Marcus Markusta? http://t.co/3ZJfoUtA :)

>Teemu Ti, 2012-05-08 13:37

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

Kuuntele Ajatusten miljoonalaatikko Yle Puheessa keskiviikkoisin klo 17.25.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä