Tuolivuosi

 

Olette varmaan monesti, arkielämänne mielenkiintoistamiseksi, tehnyt itsellenne omia, kekseliäitä sääntöjä.

Esimerkiksi sellaisen, että ”tänään saan seuraavan tunnin aikana liikkua asunnossani vain siten, että otan kolme tuolia tai jakkaraa, ja siirrän niitä vuoron perään toistensa eteen, siirtyen aina tuolilta seuraavalle, niin etten ollenkaan kosketa lattiaa”.

Vaikka tuolilta toiselle kyöräytyminen on työlästä, se on mitä parhainta arkiliikuntaa, ja on äärimmäisen palkitseva tunne kun asetettu määräaika tulee täyteen, eikä ole sen kulkiessa lainkaan koskettanut lattiaa!

Eipä siis ole asiallista syyttää teitä, jos olette, ehkä monestikin miettinyt, riittäisikö teillä itsekuria ja moraalista selkärankaa viettää kokonainen vuosi tällä tavoin.

En suinkaan halua estää teitä hankkeessanne, mutta kehotan kuitenkin panemaan jäitä hattuun - aivan kuin Maraton-juoksu on sinänsä aivan hyvä hanke, mutta joskus hyvinkin huomattavaa valmistautumista vaativa, samoin on syytä teidän valmistautua tuolivuoteenne kunnolla, eikä aloittaa tuosta vain, kuin mikäkin koira.

Jos kerran itikan lätkäisemiseen käsivarreltakin keskitytään ja valmistaudutaan hiukan, kun toivotaan onnistuttavan ensi yrittämällä, niin miten sitten tuolivuoteen rynnättäisiin kuin päätä ja pahkaa!

Suosittelen että mietitte ensin vuoden odotettavissa olevat tapahtumat, isoine ja pienine yksityiskohtineen etukäteen läpi. Miten onnistuu joulukuusen asentaminen jalkaan tuoleilta käsin? Entä sohvan alle pyörineen mutterin tai maksamakkaran etsiminen?

Ja edelleen: pitääkö vieraiden noudattaa samaa tuolisääntöjä? Voisiko iäkkäiden vieraiden kohdalla joustaa, hankkimalla heille pyörätuolin? Entä asentajan, joka tulee korjaamaan tiskikoneen vuotavaa vesiliitäntää?

Jos haluaa tuolivuodestaan tinkimättömän, myös vieraiden ja jopa korjausmiesten osalta, kannattaa varmasti hankkia jonkinlainen matala laveri - vaikka ns. nuorisosänky, jonka jalat sahaa parin sentin pituisiksi ja johon asentaa nimellisen selkänojan, niin että laveri muuttuu legaalisesti tuoliksi, mutta on silti sänkymäinen ja todella lyhytjalkainen, niin että korjausmies voi maata sillä helposti, pää allaskaapissa, koskettamatta lattiaa.

Jos odotettavissa on, että kylään tulee ystävä, jolla on mukanaan koira tai kissa, niin on hyvä etukäteen rakennella ja varata eteisiin jo siellä eläimen tassuihin pujotettavat, kevyet, vaikka balsapuiset ”tuolikengät”, ja erikseen koiran kokoa ja kissan kokoa oleva, remmein kiinnitettävä ”tuolihousu” joka peittää elukan takapään, niin että kun kissa tai koira yrittää istua lattialle, se istuu nahkahihnoin takapäänsä verhoksi kiinnitetyn tuolin päällä, eikä lattialla.

Olisi kovin helppoa tehdä myös itselleen tuolikengät tai -lipokkaat, mutta minusta se suoraan sanoen olisi sellainen rimanalitus, että veisi pohjan koko tuolivuodeltanne.

Mutta koska aina voi syttyä tulipalo tai hyökätä ikkunan läpi hullu kirveen kanssa ja suu valkoisessa vaahdossa, niin hätävaraksi - mutta todellakin vain hätävaraksi -  voi sängyn vieressä pitää tuolikenkiä, jotka kuitenkin suosittelen maalaamaan kirkkaan punaisiksi, keltaisin korostusviivoin, ja varustamaan tekstillä ”Hätäkengät / Nödkängor - Vain tulipaloon t. vaahtoav. kirveshull. hyökk. tms.”

Saniteettitilat asettavat omat erikoislaatuiset haasteensa. Vaatii todella suurta ketteryyttä ja lihasvoimaa, että voi tehdä kaikki vessanpönttöasiansa koskettamatta jaloillaan lattiaa. Vessassakäynnin tekniikkaa kannattaakin harjoitella, ja sen vaatimia lihaksia treenata jo etukäteen, hyvissä ajoin ennen tuolivuoden alkamista.

Samoin on suihkutangoksi syytä asentaa luja rekkitanko, ja on viisautta kehittää erinomainen leuannostokunto ennen tuolivuoden alkua, sillä vaatii todella kovaa lihaskuntoa, että kykenee suihkuttelemaan ja pesemään itsensä suihkutangosta yhdellä kädellä riippuen, ilman että varvaskaan hipaisee lattiaa koko toimituksen aikana - ja ilman, että olisi, huonon kunnon takia, yltä päältä hiessä suihkun jälkeen. 

Maalaisjärki kertoo meille, että naapurisopua ei tule tuolivuodella rasittaa. Siksi viisas tuolivuosikas asentaa ajoissa jokaisen huushollin tuolin joka jalkaan huopapehmikkeen, niin että tuoleja voi siirrellä äänettömästi, eikä edes yöpissillä käynti häiritse naapureita.

Niin ikään kannattaa halpamarketista hankkia sellaiset varrelliset tarttumapihdit, ja autonvaraosakaupasta teleskooppivarrellinen peili ja teleskooppivarrellinen magneetti, niin että sohvan alle pyörineen maksamakkaran tai mutterin saa ongituksi sieltä naurettavan helposti, lattialleastumattomuussääntöjen vaarantumatta.

Ihminen on aivofysiologisesti silleen rakennettu eläin, että se kokee tyydytystä ja mielihyvää vastoinkäymisten voittamisesta. Aivojen välittäjäaineet hyrräävät ilosta ja endorfiinit pirskahtelevat riemusta, kun vaivojen taival päättyy onnistuneesti.

Myös niin on ihminen rakennettu, että fyysisesti raskaan ponnistelun jälkeen mieli on keveä, ja uni syvä.

Niinpä on odotettavissa, että tuolivuotenne aikana, kun illalla kallistatte päänne tyynylle, lihaksia voi vähän kolottaa ja ahteria kuumottaa alituinen tuolilta toiselle hinautuminen, ja kiristellä käsivarsilihaksia toistuva tuoliennostelu, satoja, jopa tuhansia kertoja päivässä. Mutta takuulla on kasvoillanne tyytyväinen hymy, ja tipahdatte syvään uneen kuin narkoosi, joka ilta!

Ja kun tuolivuotenne päättyy voitokkaasti, niin kuvitelkaa kuinka on syvä tyydytyksenne oman henkilökohtaisen itsenne voittamisesta, ja kuinka nopealta ja helpolta sitten tuntuu käydä mainoskatkon aikana jääkaapilla, parvekkeella puistelemassa kanarialintuhäkin nokturnaalipeitto, onkia ja rapsutella kynnellä esiin pois lattialistan ja lattian kulmassa näkymättömiin pyörinyttä ompeluneulaa, tai käydä kakkimassa tahi värjätä hiukset suihkussa, tarvitsematta riippua yhdellä kädellä suihkutangosta tai tehdä imurointi ilman tuoleilta toisille siirtymistä ja ilman sen varomista että imurin letku koskettaisi lattiaa. Kuin lasten leikkiä on se silloin!

Oikein hyvää ja palkitsevaa tuolivuotta teille siis!


Sama kuunnellen, ole hyvä!

kommentit

Siis mistä ihmeestä keksitkään näitä ihanan älyvapaita blogiaiheita? Ja toiseksi: Kun teit Kettusta ja esmerkiks Naurun paikkaa, miten sinulla voi pitää pokka käytännössä aina? (En muista kuin yhden kerran, kun repesit...) - Olisi esim. P-P Peteliuksella tai Aku Hirviniemellä harjoittelemista, noin sivumennen sanoen. Ottaisivat oppia sinulta.

Näitä Ajatusten miljoonalaatikko -juttuja lukiessani tylsähkö päiväni saa mitä parhaimman piristysruiskeen. Aina. Kieli on leikittelevää, rikasta. Kiitän näistä ilonkimpaleista ja toivon hyvää kesää ja aurinkoista elonjatkoa!

Muuten, eikös voisikin ajatella niin, että itse kukin pitäisi a:ttoman vuoden? Joka kerran, kun sanoo tai vain ajattelee sanaa, jossa on tämä yleinen vokaali, pitää kiertää juosten viisi kertaa sillä hetkellä itseään lähinnä oleva rakennus, rangaistuksena a:sta, joka hölmöysälyttömyyksissään tuli lipsauttaneeksi. Kunto kasvaisi ja olisi "sisältöä elämässä", kuten nykyjään törkeän usein kuulee mainittavan. Tuo "sisältöä elämään" on ilkeä klisee.

>H.T. Ti, 2012-07-10 20:06

Jou,

Kiitos vaan mieltä lämmittävistä kommenteista. Neocortexistahan niitä ajatuksia luullakseni tulee, ideoita siis, muun tauhkan muassa.
( http://en.wikipedia.org/wiki/Neocortex )

Sitte.

Suosittelen ennen a:ttoman vuoden pitämistä jotain hieman helpompaa, esimerkiksi k-kirjaimetonta vuotta.

Kun korvaa koot puheessa glottaaliklusiililla (jota voisi merkitä tässä vaikka yläpilkulla) vai mikä sen äännähdyksen nimi onkaan (se katkoäänne joka kuuluu mm. kahden sanan välissä vaikkapa - muun kuin eteläkarjalaisen - sanoessa "'Osta'auto!"; arabiankielessä muistaakseni nimeltään hamza, se sama äänne) niin puhe on täysin ymmärrettävää, mutta täysin kootonta.

'O'eil'aapas!

terv

m'

>kajomar Ke, 2012-07-11 14:53

Mutta sitten huomasin IKEAn jakkaran pohjassa tarran: MAX 100kg...

>Jusa G Ke, 2012-07-11 09:06

Hei,

Lienee 'äynyt niin, että I'EAN 'apitalisti on myynyt sulle lasten ja''aran...

Laita hitsausveh'eet 'untoon ja hitsaile vanhan valurautahellan suurimmasta valurautaisesta 'eittolevystä ja 'ulmaraudasta oi'ein 'otite'oinen, supervan''a sotaja''ara niin jo onnistuu tuolivuosi tutisematta!

m'

>kajomar Ke, 2012-07-11 15:02

Itseasiassa hieman korkeampi, *kröhöm*, kakkantamisasento on kaiketikin joittenkin tutkimusten mukaan paljon luontaisempi kuin nykyisenlainen istuminen. (Tai siis matalampi asento on luontaisempi, mutta matalampi asento pöntölle istuessa saavutetaan olemalla korkeammalla.)

Joku raja kuitenkin siinä. Tai siis, keittiöjakkara ei ole hyvä. Pieni lypsyjakkara sensijaan on jo hyvää kokoa, ja tuolivuoteen muutenkin varmaan kätevämpi monissa paikoissa.

>A.M. To, 2012-07-12 01:04

Tuossa voisivat, muille kuin tuolivuosi''aille, apuun tulla oi'ein erityisen vahvapohjaiset 'oturnit (koturnit) joita antii'in 'rei'an murhenäytelmissä 'äytettiin...

http://www.mediterranees.net/civilisation/spectacles/images/cothurnus2.gif

http://www.mediterranees.net/civilisation/spectacles/theatre_grec/cothur...

m'

>kajomar To, 2012-07-12 15:02

Hyvä Markus,
Hyvin suunnitellussa suunnitelmassasi on yksi hyvin vakava epäkohta, johon minun eläinihmisenä, tarkemmin sanottuna kissanaisena on pakko puuttua: "... erikseen koiran kokoa ja kissan kokoa oleva, remmein kiinnitettävä tuolihousu" ei kyllä käytännössä toimi - se ei sovi.

Myös kissoja ja etenkin koiria on hyvin eri kokoisia. Vähän niinkuin ei toimisi sekään, että housuja, ihan tavallisia housuja, olisi vain kahta kokoa: miesten kokoa ja naisten kokoa. Ja koirissa taitaa kokoskaala olla vielä ihmisiäkin laajempi. En ole rotukoiraperehtynyt, mutta jos nyt äkkiseltään, tarkempia googletuksia suorittamatta ajatellaan, että joku chihuahua painaa n. 5 kg ja bernhardilainen 80 kg, siis 16 chihuahuaa, niin normaalikasvuisiin täysikasvuisiin ihmisiin suhteutettuna ei näin laajaa kokokirjoa esiinny.

Niin että tuolihousuja kyllä tarvitaan laajempi kokovalikoima, jos yhtään tahtoo olla valmistautunut kylään tuleviin kissoihin ja koiriin. Tämä huomioitavaksi ihan vain siksi, ettei kenenkään tuolivuosi mene pilalle kyläeläinten tähden.

Paitsi tietenkin, jos on valinnut ystäväpiirinsä niin, että heillä on vain yhden kokoluokan kissoja ja toisen kokoluokan koiria.

>Kaisa, eläinihminen Ti, 2012-07-17 10:41

Chihuahua painaa 2-3 kg. Että on siinä Kajolla suunnittelemista housujen kanssa! :)

>Paulia To, 2012-07-19 19:08

Hiljaa-ajattelu lakko. Tämä on sääntöjen "kovaa kamaa" ja sillä saa ihmiset usein pahasti pois järjistään. Eli ei enää yhtää hiljaista ajatusta, vaan kaikki lyhyetkin ja sekavat reippaaseen puheääneen ilmoille samantien. Vaatii oikeasti rohkeutta ja monella pettää kun ei uskalla olla rehellinen itselleen. Meitä onnistujiakin on, ai että palkitsee!

>Järinä Ke, 2012-07-18 14:02

Mulla tuo taitaa olla ihan luontainen kyky... ;)

>Paulia To, 2012-07-19 19:07

Tekstisi ovat mahtavia, kahlasin viikon aikana blogiasi läpi ja nyt puhun samalla tavalla :--D Keep up the good work tai joku lontoonkielinen kliseinen sanonta!

>johanna Pe, 2012-07-20 19:31

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

Kuuntele Ajatusten miljoonalaatikko Yle Puheessa joka toinen kesäkeskiviikko klo 17.25.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä