Auvoisa miete Radion sinfoniaorkesterille

Olen miettinyt huolestuneena sitä, että Radion sinfoniaorkesterin veikot soittaa kitkuttelevat viulujaan ja töryyttävät pasuunoitaan sisällä vuodesta toiseen, eikä tunnu työsuojelupiiri asialle korvaansa lotkauttavan.

Kun, senhän tietää jokainen, että jos on puuhissansa vain koko ajan sisällä, niin siitä tulee helposti höpelöksi hän.

Maalaisjärkikin sanoo, että soittajat, jotka koko ajan soittavat sisällä, nehän paljon helpommin alkavat tapella keskenään ja siinä voi kalliille soittimille äkkiä käydä hullusti, kun ei kestä esim. viulu paljoakaan vääntämistä tai päälle istumista, saati tahallista hutkimista vaikka paksulla fagotilla, ja tiukalle pingotettu patarummun kalvo repeää helposti jos vaikka äänenvoimakkuudesta kateellinen huilisti sieppaa triangelinsoittopiikin ja iskee sen patarumpuun - etenkin jos sen iskee lähelle rummun raamin reunaa ja kaksin käsin. Nais-huilistillakin voi olla monen miehen voimat, jos se on raivostettu ensin! Ja auta armias jos se näkee tringelipiikin silloin, ja vielä siinä ihan patarumpujen vieressä!

Edelleen, tinnitukseen oman pääni sisällä tutustuneena tiedän, että korvien soiminen ei ole hauskaa. Ja nimenomaan sisällähän äänet justiin poukkoilevat kuin hullu lepakko tapulissa. Olisi siis sikälikin syytä saada radio-orkesterin soitantoväki välillä ulos.

Monelle voi tulla šokkina, mutta radion sinfoniaorkesteri ei kitkuttele pelkkiä sinfonioita, vaan ne osaavat auttavasti soittaa muutakin musiikkia, kunhan vain pakotetaan vaikka potkuilla uhkaamalla, tai houkutellaan ”ansaan” mielistelemällä, että etpäs osaa soittaa sitä-ja-sitä!

Niin kaikenkaikkiaan siis tuli mieleeni, kerran kun nousin bussista Tampereella Tampere-talon lähellä, että vau! Puistossa nimittäin oli joku outo porukka, ja luulin ensin että se on joku joukko, joka on jollain lumouksella kirottu, tai hypnotisoitu, kun ne rytkyttyivät musiikin tahtiin, mikä näytti hauskalta ja mielenkiintoiselta.

Mutta selvisi, että niitä ei ollutkaan kirottu, vaan se oli vissiin joku liikuntajuttu, semmoinen Tsumba. Naisia ne olivat enimmäkseen, mikä on ymmärrettävää, koska naisen keho tuntuu vaativan säännöllistä liikuntaa, kun taas mies ei ole moksiskaan vaikka olisi sohvalla pitkät tovit ihan rauhassa, suunnittelemassa jne.

Siitäpä siis kehkeytyi päähäni ajatus, että Radion sinfoniaorkesteri jos ottaisi asiakseen mielenterveydellisistä syistä välillä ulkoutua ja soittaa niille jotka ovat pihalla, niin se voisi semmoinen Tsumba-kiertue olla hyvä ajatus. Yleisradion nuotistossa kun on hitonmoinen määrä erilaista musiikkia, niin että se ei tarvitsisi olla pelkkä discomusaa koko ajan.

Ja voihan musiikkia sovittaa! Esim. Händelin passacaglia on ilman muuta kuin luotu reggaeksi. (Jos ette usko niin kuunnelkaa juu-tuubista Handel-Halvorsen ja Passacaglia for violin and cello esim. Julia Fischerin ja Daniel Muller-Schottin vinguttamana ja käyttäkää vähän mielikuvitustanne sen reggaennykseen.) Samoin on Bachin BVW 645 Wachet auf ilman muuta parhaimmillaan justiinsa reggaena.

Muutenkin musiikin sovittelu voi antaa kivoja tuloksia: esim. Adam James Wakelingin heviversio Händelin cembalosarja nro 11:n Sarabandesta ei ole hassumpi. Tai katsokaa Juu-tuubista Bachilta vaikka ”Fugue in G minor BWV 7578” (se punapaitainen kitaraheppu - ja perään vaikka joku Jacques Loussierin jazz-vesio).

Ja miksei vielä sokeriksi pohjalla, ihan kotimaisuuksissamme, Children of Bodomin Alexi Laiho & Roope Latvala soittamassa Vivaldia löytyy tuubista sekin.

Pääasia on, että saatte päähänne fiiliksen siitä, että Tsumba-kiertueelle maamme puistoihin lähtevä Radion sinfoniaorkesteri voisi varmaan käyttää vierailevia solistejakin ja poiketa vakiolinjastaan ihan ehdoin ja tahdoin.

Ajatelkaa miten mukavalta paatuneista sinfoniaorkesterilaisista tuntuisi, kun sanoisikin kapelli-Mestari että nyt kuunnelkaa kaikki!

Ja toisiaan mulkoilevat fagotisti, patarumpuilija ja viulisti jotka olisivat juuri olleet tappelemaisillaan (pelkästään siksi kun ovat olleet koko pitkän talven sisällä ja niitä jo tökkii se niim pahasti!), nekin kuuntelisivat, kun johtaja kertoisi niille, että nyt riennetään Tsumba-kiertueelle ympäri Suomea ja saadaan olla ulkona, ja että otetaan eväät: voileipiä, maitoa tai piimää pullossa, paistettuja muikkuja alumiinifoliossa, kahvia villasukalla eristettyyn pulloon ja jälkiruuaksi kahvin kanssa keksejä. ”Ja jos olette kunnolla niin perjantaina voidaan ottaa kannettava grilli ja paistaa makkaraa, ja ehkä limonaadiakin!”

”Hurraa!” huutaisivat sinfoniaorkesterilaiset ja rientäisivät soittamaan omaisilleen ja puolisoilleen, että me päästään ulos! Jee!

Niin suuri merkitys voi olla pelkällä ulkoilmalla ja auringonpaisteella!

Mutta sateesta ei niiden johtaja tietenkään puhuisi etukäteen mitään.

(Vaan survoisi keikka-auton takakontiin salaa muovikasseja ja roudariteippiä, viulujen ja fagottimien ja muiden suojaamiseksi kelien armoilta, ja ottaisi myös koko perhanasti pyykkipoikia, että pysyy nuotit telineessä tuulellakin, ettei mene jo heti alusta nuotinvieriseksi, ainakaan sen takia! Ja kalossit ottaisi se myös: vaikka osaa unelmoida, niin pitää hyvän johtajan myös olla realisti.)