Pakkokarnevaalit

Walesilaisen Cardiffin yliopiston tutkijat - ja eri tutkimuksessa müncheniläisyliopiston tutkijat havaitsivat pari kolme vuotta sitten, että jos ihminen esimerkiksi botox-ruiskeiden takia ei fyysisesti kykene näyttämään hapanta naamaa, hän on onnellisempi kuin ne, joilta naama nurin oleminen onnistuu.

Edelleen, Robert Zanjocin tutkimus 80- ja 90-luvun taitteessa osoitti, että ”hymyilmeen” nostaminen kasvoille, vaikka ei hymyilyttäsi, saa ihmisen tuntemaan iloa. Ja joukko muita tutkimuksia vahvisti Zanjocin löydökset - pelkkä väkinäinenkin hymyliike muutti mieltä onnellisemmaksi.

Koska onnellisuuden (ja stressin- ja onnettomuuden tunteella) on yhteys terveyteen ja elinikään, valtiolla luulisi, vähävarainen kun on (ainakin siihen nähden miten paljon maassa on monenmoista stressisairautta, depressiota ja niistä tulevia fyysisiä vaivoja, joiden hoitaminen tulee kalliiksi) halu puuttua tähän.

Ajatelkaapa siis, että tulee voimaan uusi kansanterveyslaki, joka määrää pakkokarnevaalit.

Jotta arki- ja liike-elämä eivät vallan menisi nurinniskoihin, koko maa ei vietä karnevaaleja yhtä aikaa, vaan niitä vietetään pitkin vuotta, kaupunginosittain ja kaduittain.

Tänään on vuorossa teidän kaupunginosanne. Ja kolikolla on arvottu, marssivatko karnevaalissa tänään parillisten vai parittomien numeroiden asukkaat.

Se ei-marssiva porukka on sitten katsojana kadun varrella - epäilemättä varustautuneena kännykkä- ja videokameroin, jänisräikin, pillein, telttatuolein ja mukanaan suolapähkinöitä ja popcornia jne, mistä nauttia, marssimistanne katsoessaan.

Arpa on langennut teidän puolellenne katua, ja olette saanut hyvissä ajoin ilmoituksen, ja ohjeet.

Teidän tulee olla talonne edessä parijonossa aamulla klo 7.45 päässänne hauska paperihattu, miehillä pienenpienet stringit ja sandaalit, yläruumis paljaana, naisilla bikinit tai - bikinien yläosan tilalla - luova ihomaalaus ja paperikukat tms. jotka peittävät aivan kaikkein intiimeimmät kohdat.

Mielellään saa naisilla myös olla jonkinlaiset kanaverkosta ja höyhenistä tehdyt siivet, ja hauskoja killuttimia ympäri kehoa; miehillä kädessä muovisia gladiaattorinmiekkoja ja atraimia, ehkä - säälittävän ohuen hauiksen ympärillä - muka nahkaisia koristekahleita ja muita ylimachoja symboleja.

Häveliäisyyssyistä hyvin nuoret naiset - saati keskenkasvuiset tytöt ja pojat - eivät kuitenkaan ole puolialastomassa ranta-asussa, vaan pukeutuneina erilaisiksi metsän elämiksi. Näemme siis oravia (joilla on lävistyksiä huulessa ja ehkä hevaritauointeja kaulassa ja ainakin marssin alussa ehkä kielenkäyttöä, joka ei todellakaan sopisi kokoperheen tv-ohjelmaan).

Erityisasetuksen nojalla aivan erityisen synkkäilmeisten nuorten tulee olla nimenomaan pastellivärisissä eläinasuissa ja soittaa nokkahuilulla ”Koska meitä käsketään” -marssinsa tahdissa, heilutellen rasioita joilla kerätään rahaa vaikkapa opettajien Tallinnan-laivareissun viinaksiin tai ”Hyvän ryhdin edut sellaiselle veltolle nuorelle kuin minä” -elokuvan tekemiseen.

Ja kaikkien marssijoiden tulee hymyillä!

Jotta hymy nousisi myös katsojien kasvoille, jokaisen marssivan perheen pyykkikorin ja vaatekaapit on käynyt valtion aluskaatiotarkastaja katsomassa ja perheen alusvaatteista mieleenpainuvimmat on nostettu kepin nokkaan; keppiä pitää ruokakunnanvanhin kuin lipua marssin aikana. Valokuvaajien iloksi ”kalsarilipussa” on myös kyltti jossa on perheen nimi.

Marssin päätepisteessä järjestetään äänestys parhaasta 112-alusasusta. Eli äänestys siitä, kenellä on sellainen alusasu, joka yllään kuolisi häpeästä, jos saisi sairaskohtauksen kadulla ja joutuisi puolipökerryksissä sairaalaan, missä vaatteet ensiavussa riisuttaisiin - ja alusasu paljastuisi.

Kun poliisit ovat tarkastaneet asukasluettelon - ja pistokokein varmistaneet, ettei kuminauhoiltaan räjähtäneitä, vanuneita ja kilpailun kanalta mehukkaita alusasuja ole jätetty asuntoihin, marssinne alkaa.

Katunne toiselta puolelta olevien asukkaiden jänisräikkien relkutus, vihellykset, hurraa-huudot ja naurun pyrskähdykset ja hehetykset täyttävät ilman, kun kirjava joukkonne lähtee tihkusateessa, pakkohymy kasvoillaan (poliisi sakottaa hymyilemättömyydestä ankarasti - ja saattaapa sivaltaa pampulla tai ohuella rottinkikepillä pohkeisiinkin!) marssitte, veden noruessa märkänä riippuvista tekosiipien höyhenistä - ja naurunkyynelten valuessa hilpeyteen pakahtumaisillaan olevien naapuriyleisönne miesten ja naisten poskilla.

Mutta ei auta teidän näyttää synkkää naamaa. Saamienne ohjeiden mukaisesti alatte laskea tahtia ja sitten hoilata  Voolaare, o-ou, Cantaaaareee, o-o-o-ou! Nel bluuu, dipinto di bluuu… Ja synkkäilmeiset teinioravat vääntävät kasvonsa hymynirveeseen ja heiluttelevat lippaitaan, surkeilla uilahtelevilla nokkahuiluillaan säestämistä yrittäen; yläkerran kuivaushuonevuoroista muille säksättävä hapannaamanainen koettaa väistää poliisin katsetta mutta ei onnistu, ja saa rotingista pohkeilleen, kunnes alkaa nöyrästi heiluttaa peppuaan ja ravistuttaa rintojaan, niin että bikinin yläosaan määräysten mukaisesti ommellut kolikot alkavat  helistä; ja pohkeilleen saa myös alakerran kaljamahamies, joka meinaa kääntyä poispäin kun vastapäisen talon nuori naisasukas ja tämän tyttökaverit pienessä simassa ja nauruun aivan tikahtumaisillaan yrittävät ottaa webiä varten takaapäin kännykkävideokuvaa miehen kullanvärisistä stringeistä jotka katoavat karvaisten pakaroiden väliin, niin että stringinnaruun ommellut kolikot pistävät pakaroiden välistä kuin piparkakun ”sakarat”.

Armeliaisuus- ja luovuussyistä keskeytän karnevaalikulkueen kuvaamisen tähän (lisäideoita voi esittää kommenteissa. Millainen olisi hyvä pakkokarnevaalikulkue, mitä muita määräyksiä valtion tulisi siihen liittyen antaa?). Olette ehkä itse paras keksimään, millaisella kulkueella naapurinne eniten teitä ilahduttaisi - mitä panisitte hänet tekemään?

Ja pitäisikö jonkin ammattiryhmän tai tietyn erityisryhmän kulkea kaupungin läpi omana kulkueenaan, muun väen katsellessa?

Ja sitten vielä. - Muistutan, että vaikka jonkun tutkimuksen mukaan väkisinkin tehty hymy luo iloisen mielen psykologisessa kokeessa niin Michiganin valtionyliopiston tohtori Brent Scott väittää, bussinkuljettajien keskuudessa tehtyyn kokeeseen viitaten, että todellisessa elämässä pakkohymy ja tunteiden patoaminen aiheuttaa ahdistusta. (Muistakaa tämä kun seuraavan kerran ostatte makaronilaatikkoa ja saatte kassaneidiltä hymyn - ehkä aiheutitte juuri naisraukalle paskan päivän. Sika!)

Brent Scott neuvoo, että jos pomo käskee hymyilemään, olisi hyvä kaivella muistoistaan tai  mielikuvituksestaan hymylle hyvä syy, sen sijaan että vain virnistää väkisin. Ehkä mielikuva naapureistanne marssimassa pakkokarnevaalissa voisi olla sellainen hyvä syy. (Ehkä kassaneiti on lukenut tämän blogin ja ajatteleekin teitä pakkokarnivaalikulkueessa ..Ja hirnuu mielessään.. Hirn hirn hirn!)

Vai siis, mikä olisi hyvä mielikuva, jolla saa kasvoilleen aidon, iloisen hymyn?

Kysyy tämä.