Veivi

Kajon naama, jossa ilme kuin haikealla ajokoiralla jolla alhainen verensokeri.

Laiskuutta nyt esiintyy kaikilla (paitsi muurahaisilla ja fysioterapeuteilla), mutta tuleeko teille joskus semmoinen energia-aalto, että tekisi äkkiä mieli tehdä jotain?

Sillä tavalla, että jos sitä vaikka olisi ulkona, ja näkisi, että jonkin rakennuksen seinästä pistää esiin veivi, niin on semmoinen tunne, että heti alkaisi veivata sitä veiviä; rivakasti, vieläpä.

Mutta jos satutte olemaan ulkona kun energiapuuska iskee, kiertelette taloa, jonka luona satutte olemaan; tutkitte talon tarkasti joka puolelta paitsi ala- ja ylä- , ja seuraavan talon ja sitä seuraavankin, niin yhdenkään kyljestä ei pistä veiviä. Ei koko korttelissa. Eikä seuraavassa. Ei ehkä koko kaupungissa!

Käsiä heilutellen on pakko tyytyä tekemään pieni kävelylenkki, ja mennä takaisin sisälle, etenkin jos on kaatosade, ettei kastu ja tule palelu ja henkitorvehdus ja sippijama ja hengen lähtö häneltään itseltä.

Niinpä sitä sitten maata kutjottaa sohvalla, vaikka olisi veivipotentiaalia kuinka, kunnes potentiaalit hiipuu ja jää se tavanomainen kansalaisen perus-olo, että ähhäh.

- Ison kerrostalon rakentaminen maksaa miljoonia euroja.

Jos siitä irrotettaisiin rahaa sen verran, että saataisiin veivi, joka pyörittää vaikkapa vilkkuvia valoja & hauskoja ääniä tuottavaa ja esimerkiksi jotain hauskoja peltisiä hahmoja liikuttavaa mekaanista, dynamoin ja ledein varustettua hammasratas- ja kiertokanki- ja vivustokoneistoa, niin summa olisi mitätön kokonaisinvestointiin nähden.

Per asuntoneliö veivilaitteistokustannus olisi olematon.

Mutta mitä sillä saataisiin!

Ei voi helposti edes kuvitella, miten paljon se vaikuttaisi kaikkeen ulko-olemiseen, ehkä!

Missä hyvänsä kerrostalo- ja ehkä omakotialueella suomalainen liikkuisikaan, niin energiapuuskan yllättäessä aina olisi lähellä veivi -  useitakin! Eri taloilla eri olisi äänisiä, erilaisia valoja vilkuttavia koneistoja ja ne kaikki kieputtaisivat ja käyttäisivät omanlaisiaan, mitä kekseliäimpiä, mieltä kiehtovia peltihahmoja, jotka riekkuisivat, rytkyisivät ja "esiintyisivät" veivaamisen kirvoittamina.

Instant gratification! Välitöntä iloa tuottava veivi olisi aina miltei käden ulottuvilla.

Koska määräyksillä ja rahoituksella on helppoa ohjata rakentamista, veivijärjestelmät saisi melko vaivattomasti uusiin ARA-lainoin tehtäviin kohteisiin, kaupunkien omiin rakennuksiin, laitosten ja virastojen kylkeen jne.

Kaikki tiedämme, että veivin ohella trampoliinit ovat hyviä energian purkamiseen. Paha kyllä niistä voi lennähtää prefrontaalicortex edellä betonkiin, ja lähtökohtaisesti  se ei tiedä hyviä uutisia terveydelle, kertoo nyrkkeilylääketiede.

Siksi ainakin minä olen enemmän veivi- kuin trampoliinimiehiä. Varsinkin noin niin kuin laajoista hankkeista puhuttaessa.

Entä te?

Saanko arvata - veivin kannattaja tekin!?

 

kommentit

Ei seinässä kiinni, mutta energiaveivi kuitenkin: http://www.vimeo.com/29847314

>Janne Ke, 2011-10-05 00:27

Nuorena ja köyhänä 1980-luvun lopulla minulla oli Lada-merkkinen auto. Siinä oli kaiken varalta kampi, jota veivaamalla peltihahmo saatiin liikkeelle ja valot vilkkumaan. Muutaman kerran sitä tulikin käytettyä, joskin vääntäminen oli raskasta ja ilotonta.

Se oli kyllä linjassa ajoneuvon kuljettamisen kanssa; siinä oli ohjauspyörän halkaisijan suuruuteen perustuva aurinkovoimalla toimiva ohjaustehostin. Kaikki muukin tuntui toimivan luonnonvoimien armoilla; tuulilasinpyyhkijän moottori ratkesi kaatosateella Heinolassa, mikä ei haitannut muun kuin ajoturvallisuuden kannalta.

Vaan onko uudemmissa autoissa enää veiviä? Tunkin veivikin on surkastunut olemattomaksi teräsväännelmäksi, jota kieputtaessa näppylähanska rullautuu kahvan ympärille nipistyksellisin seurauksin.

>Hansu La, 2012-02-11 17:01

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä