Kun kerron olleeni Nopassa, muistojen tulva yllättää paatuneimmankin

"Olin tehnyt jo lukiovuosinani Kemissä radiojuttuja Ylelle. Helsinkiin muutettuani jatkoin samoja hommia. Opiskelun ohella tein osa-aikaisesti töitä myös Suomen YK-liitossa. Työtoverinani oli Helena Allahwerdi, joka oli mukana myös Noppa-työryhmässä, ja hän pyysi minut mukaan ohjelmaan. Olin työskennellyt yhden talvikauden Pakilan lastenpaikassa osa-aikaisena lastentarhanopettajana, joten lapset ja lasten maailma eivät olleet vieraita.

Asuin tuolloin Helsingissä Sturenkadulla opiskelija-asuntolassa, ja ohjelmia tehtiin Pasilan studioilla.

Noppaa aloittaessani olin reilu kaksikymppinen maailmanparantaja - nyt olen lähes kuusikymppinen maailmanparantaja. Kokemusten lisääntyessä hiukset ovat vähentyneet, mutta perusmaailmankuva on entisellään!

Heikki "Hessu" Takkinen sekä nuket Sanna ja Ville 100. Noppa-lähetyksessä vuonna 1975. Kuva: YLE.

Nopan studio-osuuksissa ei ollut 1970-luvulla lapsia mukana. Silloisen tutkimuksen mukaan kotona ohjelmaa katsovat lapset eivät toivoneet lapsia studioon. He halusivat, että juontajat ovat vain heidän käytössään.

Meillä oli Nopassa melko suuri työryhmä, jota veti Pirkko Liikanen Jyväskylän yliopistosta. Lisäksi mukana oli 5 - 6 ohjaaja-käsikirjoittajaa, parhaimmillaan 6 - 7 juontajaa, graafikoita ja teknistä henkilökuntaa. Itse aloitin juontajana, mutta siirryin aika pian myös käsikirjoittamaan ja ohjaamaan.

Ohjelmien käsikirjoittajia oli puolisenkymmentä, kirjoitimme jokainen vuorollamme aina neljän ohjelman eli viikon ohjelmien käsikirjoitukset. Käsikirjoitukset olivat tarkkoja. Ne käsiteltiin yhteisissä palavereissa, mutta spiikkejä saattoi aivan vapaasti muokata omaan suuhun sopiviksi.

Teimme myös päiväkotien sekä ruotsinsuomalaisten lasten käyttöön muutamana vuonna Noppa-lehteä, joka laajensi ja syvensi ohjelmissa käsiteltyjä teemoja. Lehdet tehtiin ryhmätyönä, joten kirjoitimme lehtiin myös jokainen.

Nopan aikana aloin myös käsikirjoittaa ja ohjata muita ohjelmia. Tätä jatkui noin 10 vuotta. Sen jälkeen aloin tuottaa Ylen ulkopuolella pitkiä ja lyhyitä elokuvia - jotka toki aikanaan päätyivät myös Ylen ohjelmistoon.

Heikki Takkinen teki YLEssä myös opetusohjelmia, mm. Opinportti-sarjaa. Kuva: Seppo Sarkkinen/YLE, 2002.

Nykyään jatkan elokuvien tekemistä ja tuottamista esimerkiksi animaatiostudiossa Virossa. Lisäksi opetan elokuvan tekemistä, pyöritän Helsingin Käpylässä oleva asukas- ja nuorisotaloa ja teen erilaisia lapsiin ja nuoriin liittyviä pilottihankkeita. Minulla on monia erilaisia luottamustoimia mm. Kallion lukion ja työväenopiston johtokunnissa ja lautamiehenä. Taustayhteisöni Käpylän Klubin kautta olen mukana monissa kansalaisliikkeissä ja asukastoiminnoissa, joiden tavoitteena on erityisesti lasten ja nuorten asioiden parantaminen.

Olen itse oma työnantajani, joten voin nykyisin tehdä aina sitä, mikä tuntuu tärkeältä ja mielenkiintoiselta. Päivät ovat pitkiä, mutta se johtuu siitä, että elämässäni työn ja vapaa-ajan välillä ei ole eroa. Teen mitä teen, silloin kun sitä teen.

Heikki "Hessu" Takkinen Opinportti-ohjelmassa vuonna 2001. Kuva: Heli Sorjonen/YLE.

Tänä päivänä ongelmat lastenohjelmissa ovat samoja, mitä ne ovat olleet jo kymmeniä vuosia. Hyviä lastenohjelmia tehdään liian vähän ja siksi lapset katsovat ohjelmia, jotka ovat heille tarpeettomia ja usein sopimattomia. Monet lastenohjelmat tehdään lisäksi tekijöiden eikä lasten ehdoilla.

Evoluutiossa ei ole tapahtunut mitään tuhansiin vuosiin. Lapset ovat samanlaisia kuin ennenkin ja tarvitsevat samoja asioita kuin ennen. Valitettavasti nämä asiat muistetaan yleensä paremmin lemmikkieläinten kohdalla kuin lasten - vaikka tarpeet ovat melkein samoja: terveellinen ruoka, raikas vesi, ulkoilu, liikunta, siisteys, leikki, läsnäolo - ja ennen kaikkea rakkaus.

Kohtaan Noppa-faneja vaihtelevalla tiheydellä. Joskus tapaan usein ja useita, joskus menee viikkoja, ettei kukaan tule muistuttamaan menneestä. Yleensä Noppa-ajan lapset, nykyiset keski-ikäiset, tulevat kysymään: ”Hei olitko Pikku Kakkosessa?” Kun kerron olleeni Nopassa, muistojen tulva yllättää paatuneimmankin.

Minulta on kysytty, onko totta vai tarua, että toivotin lapsille joskus Nopan päätteeksi "Muistakaa lapset solidaarisuus!" Tämä on osittain totta ja osittain tarua: kyseessä ei ollut Noppa vaan lastenohjelmasarja, joka käsitteli ystävyyttä, solidaarisuutta ja toisten huomioonottamista.

Sen sijaan aika usein Nopan päättyessä muistutimme nappulasta, jolla television voi sulkea!"

Heikki Takkinen

Heikin juontajakaverin Maija Asikaisen tunnelmia Nopan-teosta PL 347 -blogissa pian!