Tuoli odotti minua Pariisissa Ménilmontantin mäessä. Tuoli oli hieno, kulunut ja painava. Raahasimme sen ystäväni kanssa asuntooni. Tuoli oli vähän likainen ja kulunut, mutta en halunnut maalata sitä, puhdistelin vain.

Ménilmontant on suosikkialueeni Pariisisssa. Se on vähän niin kuin Kallio, kansankortteli, jossa on asukkaita eri maista, pieniä teattereita ja ateljeita. Asuin kuusi vuotta Pariisissa. Opiskelin, tein töitä ja opiskelin taas. Päätin tehdä lisensiaatin työtä vastaavaan työni Pariisissa, koska kuulin, että Julia Kristeva opettaa siellä yliopistossa.

Onneksi löysin noiden vuosien aikana ystävieni kanssa kolmen huoneen asunnon Ménilmontantin kaupunginosasta. Se asunto tuntuu edelleen toiselta kodiltani. Ehkä senkin takia, että Miska-kissani jäi asumaan sinne ystävieni kanssa, vaikka itse muutin Suomeen. Miska on huoneiston kuningas, se on asunut siellä koko elämänsä ajan. Miska on jättänyt kynsiensä jälkiä ménilmontantilaisen tuoliini.
 
Rakastuin Pariisissa suomalaiseen mieheen ja päätimme muuttaa Suomeen. Pariisilainen nojatuli matkusti mukanamme auton peräkärryssä halki Euroopan. Se ei aluksi löytänyt paikkaa yhteisessä kodissamme ja tuoli sijoitettiin ystävälleni. Nyt se on palannut luokseni.

Tuoli on lukutuoli. Olen lukenut siinä kymmeniä, ehkä satojakin kirjoja. Viimeksi luin siinä Olli Jalosen kirjan Kenen kuvasta kerrot. Olen tehnyt tuolissa lukuisia enemmän tai vähemmän onnistuneita neuletöitä. Joskus syön siinä. Joskus kuuntelen radiota. Tuolissa on korkea selkänoja, johon on hyvä nojata. Toisinaan suljen silmäni ja nukahdan hetkeksi.

Laura Serkosalo