Tyttöjemme huone on minulle kodin merkityksellisin paikka. Se on muuttunut yhdentoista vuoden aikana hurjasti. Ensin se oli alle vuoden ikäisen Allin huone, vuodesta 2002 lähtien se on ollut Allin ja Elsan yhteinen.

Olen maalannut huoneen neljä metriä pitkille seinille kolme seinämaalausta: ensin vaakaraitaisen kelta-oranssin seinän, sitten merenalaisen maiseman kaloineen ja meritähtineen ja viimeisenä kuviomaalauksena huoneen seinällä tepasteli melkein metrin korkuisia flamingoja.

Maaliskuussa huone muutettiin kahden koulutytön huoneeksi. Maalasin katon uudelleen valkoiseksi, seinät saivat raikkaan turkoosin sävyn. Mieheni rakensi isänsä kanssa huoneeseen uuden, osittain korotetun lattian. Lattia maalattiin kesällä tummanruskeaksi. Lattiarakenteen ansiosta huoneeseen saatiin kuusi neliötä lisätilaa ja tyttöjen sänkyjä voi säilyttää päiväsaikaan lattian alla. Tytöillä on siellä, sänkyjen välitilassa, myös jemmapaikka tavaroille ja piilopaikka leikkiessä.

Tytöt ovat olleet minulle tärkeitä innoittajia. Melkein kaikki huoneen koriste-esineet ovat minun tekemiäni. Vaikka olen tehnyt varsin suurisuuntaisia koristemaalauksia muuallekin kotiimme, tyttöjen huone on tärkein.

Tärkeitä ovat myös tyttöjen huoneen kalusteet. Niistä merkityksellisin on Elsan kirjoituspöytä. Se on isäni vanha 1950-luvun pöytä, jonka pelastin mummolan kylmältä kuistilta 15-vuotiaana. Siitä alkoi kiinnostukseni vanhoihin tavaroihin. En ole tähän päivään mennessä ostanut yhtään huonekalua tai valaisinta uutena kaupasta. Kaikki kotimme tavarat ovat kierrätettyjä, ne ovat peräisin kirpputoreilta ja siirtolavoilta. Myös tyttäriimme on siirtynyt rakkaus vanhoihin esineisiin. He arvostavat isoisän vanhaa pöytää. Huoneen toinen pöytä on mieheni isän kierrätyspuusta tekemä 50-luvun mallinen kirjoituspöytä. Ajallista kerrostumaa on siis vaikka millä mitalla.

Aija Rouhiainen