Perhe ja koti

Tuoreimmat

Kommentoiduimmat

  • Kukkiva kärhö. Kuva: Puutarhaunelmia, Filmiteollisuus

    Kärhö sietää versojen katkeamisen

    Kärhö ei kuole, vaikka sen herkät versot katkeaisivat maahan istutettaessa - useiden lajikkeiden kohdalla kukinta voi kuitenkin viivästyä vuodella.

  • Kyltti kertoo, että Roope asuu täällä. Kuva: Puutarhaunelmia, Filmiteollisuus

    Puutarhaa "hoitava" koira tarvitsee luvallista tekemistä

    Hoitaako koirasi puutarhaa liiankin innokkaasti? Jos kasvit saavat kyytiä ja kuoppia ilmestyy vääriin paikkoihin, ovat tarpeen koirakouluttajan vinkit luvalliseen ja kiinnostavaan tekemiseen.

  • Kukkatuki punotaan yhden loimen edestä ja yhden takaa. Kuva: Puutarhaunelmia

    Kukkatukikehikko syntyy pajusta

    Kaunis ja käytännöllinen kukkatukikehikko pitää krassit ja muut kiipeävät kukat ojennuksessa. Tässä selkeä ohje ristipunoksen tekemiseen pajusta sekä malli japanilaisen silmän punomiseen.

  • Luonnonkukkakimppu kestää hyvin, kun se kylmäkäsitellään ensin. Kuva: Tarja Saariniemi, YLE

    Kestävä kukkakimppu syntyy myös luonnonkukista

    Muutamilla nikseillä onnistut viehättävän ja kestävän luonnonkukkakimpun sitomisessa. Kokeile kylmäkäsittelyä - se pidentää kukkien kestävyyttä huomattavasti.

  • Persiljan voi istuttaa lavatarhaan jo huhtikuussa. Kuva: SXC/YLE

    Lavatarhaviljelyn voi aloittaa aikaisin keväällä

    Lavatarhassa voi kasvattaa jo huhtikuusta alkaen kesäkukan taimia, salaattia, tilliä ja persiljaa. Tässä Puutarhaunelmien vinkit pienen lavatarhan rakentamiseen.

  • Muotivaatteita pikkupojille. Kuva: Satu Pirinen

    Muotivaatteita pikkupojille

    Vauvojen vaatettaminen on yleensä helppoa, kun hyväkuntoisia vaatteita kierrätetään paljon. Leikki-ikäisen vaatteet joutuvat kovalle kulutukselle, ja viimeistään kouluikäisellä on jo omakin mielipide ...

  • Nyt mennään! Lumitöitä. Kuva: Mika Kanerva, YLE Kuvapalvelu

    Lumitöitä lasten kanssa

    Lumitöiden tekeminen on talveen kuuluvaa hyötyliikuntaa. Samalla, kun oma piha siistiytyy, kehon suuret lihasryhmät saavat monipuolista harjoitusta. Nyt mennään!

  • Nyt mennään!Talvijäljet syntyvät lumeen. Kuva Mika Kanerva, YLE Kuvapalvelu

    Talvijälkien tekeminen on hyvää liikuntaa

    Erilaisten jälkien tekeminen lumihankeen on hauskaa ja samalla lapsen kehonhahmotusta kehittävää puuhaa. Nyt mennään!

  • Nyt mennään! Talvihippa on kivaa. Kuva: Mika Kanerva, YLE Kuvapalvelu

    Talvihippaa lumihangessa

    Lumihanki on oivallinen leikkipaikka koko perheelle. Koskemattomaan lumihankeen voi tehdä labyrintin ja labyrintissa taas voi leikkiä talvihippaa. Nyt mennään!

  • Pääsiäisruoho kasvaa viikossa. Kuva: Stockxchng

    Vaihtoehtoiset pääsiäisruohot syntyvät helposti

    Palmusunnuntai on sopiva aika kylvää pääsiäisruohot. Työhön ei tarvita muuta kuin siemeniä, astia ja kasvualusta. Edes multaa ei välttämättä tarvita, sillä siemenet itävät jopa kostutetussa talouspaperissa. ...

Suosituimmat

Ohjelmat