YLE Teema

 

Lahjapaketit

28.12. Lahjapaketti: Olipa kerran keksijä 1-13

Julkaistu perjantaina 19.11.2010 0 kommenttia 197 suositusta

Ihmiskunnan suurten keksintöjen syntyyn on tarvittu älyä, sinnikkyyttä ja aimo annos hyvää onnea. Ranskalaisen Albert Barillén piirrossarja valottaa keksintöjen syntyä tuttujen hahmojen opastuksella.

tiistai 28.12. klo 10.00 - 15.40

Helppotajuinen ja sujuva kerronta tempaa katsojan mukaansa ja tarjoaa samalla tietoa maailmanhistorian merkittävimmistä innovaatioista. Lahjapaketissa sarjan 13 ensimmäistä osaa.

Osa 1: Jo muinaiset kiinalaiset…
Piirrossarjan ensimmäisessä osassa kerromme kiinalaisista, jotka keksivät mm. kompassin ja paperin.

Osa 2: Arkhimedes ja kreikkalaiset
Arkhimedes oli aikansa suurin matemaatikko. Myös mm. Euripides, Sokrates, Platon, Hippokrates, Pythagoras tunnetaan vielä kahden vuosituhannen jälkeen.

Osa 3: Heron Aleksandrialainen
Aleksandrian kirjasto oli aikansa suurin ja kuuluisin kirjasto. Se oli tiedekeskus, johon kerääntyi monen alan oppineita. Yksi heistä oli Heron Aleksandrialainen.

Osa 4: Ajan mittaaminen
Vähitellen ihminen on oppinut mittaamaan jaksottamaan aikaa. Aluksi ajan kulua seurattiin auringon ja kuun liikkeistä, vuosi jaettiin kuukausiin ja viikkoihin.

Osa 5: Henrik Purjehtija
Keskiajalla kulta, mausteet ja muut Afrikan aarteet houkuttivat eurooppalaisia. Siksi Portugalin kuninkaan poika Henrik ryhtyi varustamaan laivoja tutkimusretkille.

Osa 6: Gutenberg ja kirjapainotaito
Kiinalaiset painoivat puulaatoilla jo tuhat vuotta sitten, mutta vasta mainzilainen Johann Gutenberg keksi kirjapainotaidon.

Osa 7: Leonardo da Vinci
Leonardo da Vinci oli 1400-luvun yleisnero.

Osa 8: Lääketaidon uranuurtajat
Ennen tauteja hoitivat parantajat, parturit ja poppamiehet. Keinoina heillä olivat mm. kääreet ja rohdot. Vähitellen tieto ihmisruumiista ja sen toiminnoista kuitenkin lisääntyi. Lääketiede kehittyi.

Osa 9: Galileo Galilei
Kun Galilei pudotteli esineitä Pisan kaltevasta tornista, hän aloitti luonnon kokeellisen tutkimisen. Kirkko ei hyväksynyt hänen havaintojaan, vaan hän joutui inkvisition eteen.

Osa 10: Isaac Newton
Newtonia ei huvittanut lampaiden paimentaminen vaan hän rakensi mieluummin mekaanisia kelloja. Lahjakkaasta pojasta tuli monipuolinen tieteen tekijä ja keksijä.

Osa 11: Buffon ja maailman synty
Ranskalainen luonnonhistorioitsija Louis Buffon hylkäsi Raamatun luomiskertomuksen ja esitti, että eläimet ja kasvit ovat kehittyneet aikakausien kuluessa.

Osa 12: Lavoisier ja kemia
Ranskalainen kemisti Antoine Laurent Lavoisier selvitti palamisilmiön ja veden koostumuksen. Hän kehitti metrijärjestelmän ja paljon muuta.

Osa 13: Stephenson ja rautatiet
Englantilaisen kaivostyöläisen poika George Stephenson rakensi ensimmäisen höyryveturinsa vuonna 1814. Hän johti myös Liverpoolin - Manchesterin radan rakentamista.

Videot

Löydä lisää:

Albert Barillé
Suosittele197 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook