YLE Teema

 

Teemalauantai

31.7. Teemalauantai: Mustan listan uhri

Julkaistu keskiviikkona 05.05.2010 0 kommenttia 200 suositusta

lauantai 31.7. klo 21

Teemailta on omistettu käsikirjoittaja, kirjailija Dalton Trumbolle, jonka uran ja elämän kylmän sodan aikainen Hollywoodin musta lista miltei tuhosi. Trumbon tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu, toisin kuin illan elokuvalla.

Dalton Trumbo (1905-1976) oli jo menestynyt käsikirjoittaja, kun hän joutui epäamerikkalaista toimintaa tutkivan komitean kuulusteluihin vuonna 1947. Trumbo ei suostunut kertomaan väitetyistä kommunistiyhteyksistään tai "nimeämään nimiä", joten hän joutui Hollywoodin mustalle listalle eli käytännössä työttömäksi.

Trumbo muutti Meksikoon ja jatkoi työtään salanimillä. Hänen menestyksekäs uransa elokuvissa jatkui, mutta ilman mainetta ja kunniaa. Elokuvat Loma Roomassa (1953) ja Hiljainen sankari (1956) toivat käsikirjoitus-Oscarit hänen bulvaaneilleen.

Musta lista alkoi murtua, kun työkieltoon joutuneiden käsikirjoittajien salanimellä tekemät elokuvat tulivat julkisuuteen. Trumbo nousi esiin vuonna 1960 elokuvien Spartacus ja Exodus myötä.

Ennen Trumbosta kertovaa dokumenttielokuvaa Trumbo, mustan listan uhri esitetään Trumbon elokuva Sotilaspoika vuodelta 1971.

Trumbon ohjaama sodanvastainen elokuva perustuu hänen omaan, vuonna 1939 ilmestyneeseen romaaniinsa Sotilaspoika. Sen päähenkilö on amerikkalainen Joe, joka ensimmäisen maailmansodan viimeisenä päivänä menettää kätensä, jalkansa ja kasvonsa - mutta jää henkiin.

Lisätietoa ohjelmasta

Sotilaspoika (Johnny Got His Gun, USA 1971). Ohjaus Dalton Trumbo.

Trumbo, mustan listan uhri (Trumbo, USA 2007). Dokumentti.

Suosittele200 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook