YLE Teema

 

Kulttuuridokumentti

Eesti vabaks!

Julkaistu keskiviikkona 15.06.2011 15 kommenttia 365 suositusta

sunnuntai 25.8. klo 12.36

Suomalainen paikallisradiopomo ja viihteen monitoimimies Markku Veijalainen lähti vuonna 1988 toteuttamaan hurjaa unelmaa: ensimmäistä suurta kansainvälistä rock-festivaalia Neuvostoliittoon, Tallinnan legendaariselle Laululavalle Neuvosto-Viroon. Esiintyjäkaarti oli vaikuttava: Eppu Normaalin ja Juice Leskisen kaltaisten suomirockin ikonien ja Viron omien tähtien lisäksi lavalle astelivat muiden muassa John Lydon alias Johnny Rotten ja 1980-luvun hittitehdas Big Country.

Tarkoitus oli järjestää unohtumaton kesäjuhla ja rock-elämys neuvostovallan alla eläneille virolaisille. Elokuisesta viikonlopusta muodostui kuitenkin yllättäen jotain aivan muuta. 150 000 ihmistä pääsi todistamaan, miten viattomasta festivaalista tuli osa Viron laulavaa vallankumousta, jossa suomalaiset ja virolaiset tähdet uhmasivat tilaisuutta valvoneita KGB-agentteja, miliisejä ja puna-armeijan sotilaita ja vaativat Viron vapauttamista.

Helsinkiläinen Radio Ykkönen kuvasi ja äänitti koko kolmipäiväisen tapahtuman, jota Suomessa kutsuttiin nimellä Glasnost Rock ja Virossa nimellä Rock Summer. Nauhat unohtuivat Veijalaisen varastoon yli kahdeksi vuosikymmeneksi. Syksyllä 2011 tuosta ainutlaatuisesta, suurimmaksi osaksi ennen näkemättömästä materiaalista tehtiin dokumentti Eesti vabaks! Rockfestivaali joka ei päättynyt.

Dokumentissa hankkeen suomalaiset ja virolaiset puuhaajat kertovat, miten mahdottomasta tehtiin mahdollinen. Pave Maijanen, Martti Syrjä, Sakari Kuosmanen ja muut suomalaisen rockin veteraanit valottavat, millaista oli lähteä ensimmäisen kerran keikalle Neuvostoliittoon ja ajautua puolivahingossa taistelemaan sähkökitara kädessä vapaan Viron puolesta.

Nouhau Productions Oy:n YLE Teemalle tuottaman kaksiosaisen kokonaisuuden on käsikirjoittanut Sanna-Sisko Tohka. Sen ovat ohjanneet Tohka ja Markku Veijalainen.

Dokumentin ensiesitys oli Teemalauantaissa 3.9.2011 yhdessä Glasnost Rock - Rock Summer 88 -konserttitaltioinnin kanssa.

 

 

Katso myös valokuvaaja Kari Kuukan upea kuvagalleria Tallinnasta 1988 ja 2010.

Lisätietoa ohjelmasta

Eesti vabaks! Rockfestivaali joka ei päättynyt (dokumentti). Tuotanto: Nouhau Productions Oy 2011. Käsikirjoitus: Sanna-Sisko Tohka. Ohjaus: Sanna-Sisko Tohka ja Markku Veijalainen.

Suosittele365 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Tony

Tere!
Olisiko jotenkin mahdollista katsoa täta myös Eestissä?

YLE Teema

Tere Tony!
Dokumentti esitetään Virossa, mutta vasta ensi vuonna.

Tony

Ihana. Entäpäs konserttitaltio?

YLE Teema

Se myös!

Anonyymi

Markku Veijalainen järjesti enimmäisen kansainvälisen rock-festivaalin Neuvostoliittoon. Vuonna 1998 Tallinnan Laululavalla esiintyivät mm. Johnny Rotten, Big Country ja Eppu Normaali.

vai vasta -98?

JJ Virosta

YLE Teeman katseluun Virossa pitää olla riittävän korkea antenni riittävän lähellä rannikoa. Minulla on ja totean, että Teeman anti on paras mahdollinen.

Kiitos, JJ

Anonyymi

Olisikohan kuitenkin 1988.

Anonyymi

JJ Virosta kirjoitti:
YLE Teeman katseluun Virossa pitää olla riittävän korkea antenni riittävän lähellä rannikoa. Minulla on ja totean, että Teeman anti on paras mahdollinen.

Kiitos, JJ

Satelliittilautasellä näkee myös (Canal Digital liittymällä).

Anonyymi

Tuleeko Areenaan katseltavaksi?

YLE Teema

Kyllä, Eesti vabaks! on katsottavissa Areenassa 30 päivän ajan.
http://areena.yle.fi/video/1315079119531

Panu

Olisiko mahdollista näyttää joskus Teemalta esiintyjien (Big Country ja Johnny Lydon) koko keikat kyseisestä tapahtumasta?talvi

Atro Niiniluoto

Olen jo pienempänä tuntenut lauseen "Eestlane olen ja eestlaseks jään". Eestin puolesta Juice taisteli hyvin kappaleessaan Eesti (on my mind). Sen sijaan Eppujen biisi Baarikärpänen ei varsinaisesti liittynyt Eestiin, mutta sillä ei näköjään ollut väliä, kunhan bändi oli hyvällä asialla muiden ohella.

wiljam.i

Vallan mainio dokumenttikokonaisuus suomailaisista ja suomalaisuudesta. Henkilöistä jotka lähtiessä eivät tienneet minne ovat menossa, jotka palatessaan eivät tienneet mitä tapahtui ja jotka vielä 20 vuotta myöhemmin tekevät dokumentin "me ei tiedetä mitään".

Toivottavasti Virolaiset ja Venäläiset tekevät aiheesta oikean dokkarin, jossa avarretaan oikeasti ajan vääntöjä. Miltä suurvallan edustajasta tuntui olla keikalla paikalla ja seurata alusmaan sitkutusta irti isoveljen vallasta. Entä millaisia fiiliksiä oli Virolaisilla, kun tunti tunnin perään uskallettiin sanoa vielä vähän enemmän? Uskoakseni tuohon aikaan noilla seuduilla oli hyvin suuria ja ristiriitaisia tunteita ilmassa, etnisestä taustasta ja sidosryhmistä riippuen. Dokumentin mukaan, aika harvalle keskivertojurrissa keikan läpi vetäneelle suomalaiselle vieläkään on täysin selvinnyt, missä käytiin ja mitä olivat todistamassa.

Progepieru

Olisi hienoa nähdä myös Steve Hacketin koko esiintyminen ja miksei kaikkien muidenkin.

Musiikin voimaa

Tämä oli komea dokumentti, liikutti. Aiheessa oli kaikuja myös Springsteenin vain kuukautta aikaisemmin soittamaan keikkaan Itä-Berliinissä, jonka vaikutuksista paikallisten mielialaan juuri kriittisessä vaiheessa spekuloidaan myös silloin tällöin. Samanlainen taustoittava dokumentti olisi siitäkin paikallaan, vaikka Brucelta sellaiseen tuskin lupaa tai osallistumista heltiää.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook