Aikalainen (7)

Fjodor Dostojevskin pienoisromaanissa Kirjoituksia kellarista (1864) minä-kertoja suomii ankarasti ihmisten – myös itsensä – heikkouksia ja moraalia. Kellariloukon katkera asukki tuntuu olevan turhaksi tiedetyssä sodassa koko maailmaa vastaan.

Dostojevskiläinen angsti ja turhautumisen kokemus olivat hyvin ajankohtaisia 1980-luvun kulttuurielämässä: kirjailijaa luettiin ja tulkittiin paljon, teatteri- ja televisio-ohjauksien ohella syntyi pari elokuvatulkintaakin. Aki Kaurismäen esikoiselokuva Rikos ja rangaistus (1983) siirsi Raskolnikovin draaman aikansa Helsinkiin. Timo Linnasalon Aikalainen (1984) liikkui teatterin, elokuvan, nykyajan ja 1800-luvun välimaastossa.

Aikalaisessa näyttelijä Paavo Piskonen harjoittelee ja esittää monologia, joka perustuu Dostojevskin Kirjoituksia kellarista -romaaniin. Elokuva limittää harjoituksia, teatteriesityksiä ja filmiksi dramatisoituja monologikohtauksia; teksti ryöppyää valtoimenaan alusta loppuun.

Monologin idea tuli näyttelijä Piskoselta, joka halusi esittää teoksen näyttämöllä. Linnasalo dokumentoi esityksen harjoituksia, mutta näyttämöesitys ei koskaan toteutunut loppuun saakka. Elokuvasäätiön tuella Linnasalo ohjasi dokumenttimateriaalin oheen lavastettuja lisäjaksoja, joita yhdistelemällä Anssi Blomstedt leikkasi monologista 70-minuuttisen, kunnianhimoisen ja rosoisen elokuvan.