YLE Teema

 

Berliinin taivaan alla

Julkaistu keskiviikkona 23.09.2009 0 kommenttia 271 suositusta

Enkelit kulkevat muurin jakamassa Berliinissä.

lauantai 6.11. klo 11.10

Wim Wendersin kuuluisimpiin ja parhaisiin elokuviin kuuluva Berliinin taivaan alla on epäsovinnainen kertomus enkeleistä maan päällä. Näkymättömät enkelit tarkkailevat jaetun Berliinin elämänmenoa ja auttavat yksinäisiä ja masentuneita sieluja.

Paitsi runollinen rakkaudentunnustus ihmisille elokuva on myös upea ajankuva nyt jo kadonneesta maailmasta: vuoden 1987 Berliinissä vain enkelit pystyivät ylittämään kaupunkia jakavan muurin.

Enkeli Damielin (Bruno Ganz) maailma muuttuu, kun hän kohtaa sirkusenkelin, trapetsitaiteilija Marionin (Solveig Dommartin). Damiel rakastuu ja alkaa seurata Marionia. Seuraukset ovat kohtalokkaat, mutta odottamattomalla tavalla.

Yksi runollisen, melankolisen elokuvan monista hahmoista on Berliiniin kuvauksiin tullut Peter Falk, elokuvatähti omana itsenään, vaan ei täysin vailla kosketuksia humaaneihin enkeleihin.

Elokuvan kuva- ja äänimaailma on huikea, sillä se etenee kuin siivillä, enkelten näkökulmasta. Maan päällä elokuvan ääniin yhtyy myös Nick Cave, jonka keikalla viihtyy enkelikin.

Lisätietoa ohjelmasta

Berliinin taivaan alla (Der Himmel über Berlin, Länsi-Saksa/Ranska, 1987). O: Wim Wenders. N: Bruno Ganz, Solveig Dommartin, Otto Sander, Curt Bois ja Peter Falk.

Suosittele271 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook