YLE Teema

 

Teemalauantai

26.3. Teemalauantai: Matti Pellonpää

Julkaistu maanantaina 13.12.2010 0 kommenttia 384 suositusta

"Eläköön minä, anarkia ja alkoholi sekä rikkinäiset mutta syvät ihmissuhteet."

lauantai 26.3. klo 21.00

Janne Kuusen ohjaama pitkä dokumenttielokuva Boheemi elää - Matti Pellonpää avaa 60 vuotta sitten syntyneelle näyttelijä Matti Pellonpäälle omistetun Teemalauantain. Dokumentti sai ensiesityksensä DocPoint-festivaalilla Helsingissä tammikuussa, maaliskuussa se oli mukana Tampereen elokuvajuhlien kotimaisessa kilpailussa, ja kesällä se esitetään New Yorkin Modernin taiteen museossa. Teemalle tehdyn dokumentin televisioensi-ilta on 26.3.

Dokumentti kertoo Aki Kaurismäen suomalaisen tähtinäyttelijän, nuorena menehtyneen Matti Pellonpään (1951-1995) elämästä, henkilöstä ja työstä. Pellonpäätä muistelevat kaipaava pilke silmäkulmassa muun muassa Aki ja Mika Kaurismäki, Kari Väänänen, André Wilms, Jukka-Pekka Palo, Pirkko Hämäläinen, Matti Ijäs ja Vesa Vierikko.

Boheemi elää hahmottaa sitä ympäristöä ja maaperää, jossa Pellonpään lahjakkuus on virinnyt. Mukana on runsaasti arkistomateriaalia niin Pellonpään tunnetuimmista elokuvista kuin harvinaisia näytteitä nuoruuden elokuvakokeiluista. Tunnelmaa tukee elokuvaan sävelletty kaihoisankaunis musiikki, jonka on säveltänyt Pellonpään Peltsix-yhtyeen muusikko Pale Saarinen.

Impressionistisen haastatteludokumentin ohjannut Janne Kuusi on Pellonpään pitkäaikainen toveri ja kollega, ja Kuusi toimii dokumentissa myös johdattelijana näyttelijän maailmaan.

Dokumentin jälkeen nähdään melkoinen harvinaisuus, Pellonpään ohjaama lyhytelokuva Totuus vai tehtävä. Se on vuonna 1980 valmistunut viisiminuuttinen Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osaston oppilastyö. Pellonpää kirjoitti, ohjasi, kuvasi ja leikkasi elokuvan, jossa Ville Mäkelän esittämä nuori mies nuokkuu television ääressä. Pian kuljetellaankin jo pommeja... Pellonpää itse vilahtaa pikkuroolissa pastorina, joka saa Raamatusta päähänsä.

Illan pitkä elokuva on Aki Kaurismäen ohjaama Varjoja paratiisissa (1986), jossa Pellonpää tekee unohtumattoman roolin roskakuski Nikanderina.

Aki Kaurismäki on todennut hahmosta: "Se on meidän yhteinen lapsemme, joka sittemmin on ollut Arielissa ja Boheemielämässä ja Tatjanassa. Ne on kaikki tämän saman hahmon variaatioita. Peltsi ei ollut Nikander, enkä minä ole Nikander, mutta molemmissa on paljon Nikanderia."

Nikanderin tunteiden kohdetta, Valintatalon kassaa Ilonaa näyttelee Kati Outinen. Muissa tärkeissä rooleissa ovat Sakari Kuosmanen ja Esko Nikkari.

Illan päättää Pekka Mandartin ohjaama lyhytelokuva Chaplinesque (1993), jossa Pellonpäällä on mykkä pääosa. Olli-Matti Ronimuksen runoon perustuva Chaplinesque on musiikillinen kertomus onnellisesta miehestä, jonka onnen turkiskuningas haluaa ostaa itselleen.

 

Lisää Pellonpäätä:

Boheemi elää -dokumentti uusitaan sunnuntaina 27.3. klo 20.10 ja tiistaina 29.3. klo 23.45.

Tv-arkisto esittää Mika Kaurismäen elokuvan Arvottomat tiistaina 29.3. klo 21.50.

Peltsi, Vänä ja Nalle Puh! YLE Radio 1 uusii kiihkeästi toivotun Nalle Puh -kuunnelman vuodelta 1991. Jaksot esitetään lauantaisin kello 11.15. Kuunnelmasarja alkaa 26.3. ja jatkuu 2.7. asti. Rooleissa Matti Pellonpää ja Kari Väänänen, kirjoittanut A.A. Milne, suomennos Kersti Juva, ohjaus Pentti Kemppainen.

Lisätietoa ohjelmasta

Boheemi elää - Matti Pellonpää. Dokumenttielokuva, ohjaus Janne Kuusi, tuottaja Jaana Semeri. Tuotanto YLE Kulttuuri 2011.

Totuus vai tehtävä, Suomi 1980. Ohjaus Matti Pellonpää.

Varjoja paratiisissa, Suomi 1986. Ohjaus Aki Kaurismäki, pääosissa Matti Pellonpää ja Kati Outinen.

Chaplinesque, Suomi 1993. Ohjaus Pekka Mandart.

Suosittele384 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

TV-arkisto: Matti Pellonpää

Mika Kaurismäen eksistentialistinen takaa-ajoelokuva Arvottomat vuodelta 1982 sysäsi kotimaisen elokuvan uudelle vuosikymmenelle. Se oli myös Matti Pellonpään läpimurto.

9.4. Teemalauantai: Jamekset

Miten maapallosta tuli farkunsininen? Teemaillan dokumentti kertoo työhousujen maailmanvalloituksesta. Elokuvana nähdään Nuori kapinallinen (K15), jossa kaikkien aikojen kuuluisimpiin farkkujenkäyttäjiin kuuluva James Dean on legendaarisimmassa roolissaan.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook