YLE Teema

 

Populaarimusiikki

Don't Stop Believing: Everyman's Journey

Julkaistu perjantaina 07.03.2014 0 kommenttia 42 suositusta

perjantai 4.4. klo 23.10

Tosielämän rocksatu - uskomatonta mutta totta. Don’t Stop Believin’: Everyman’s Journey on kertomus siitä, miten filippiiniläinen coverbändin laulaja Arnel Pineda päätyi YouTube-videolta amerikkalaisen rockmammutin Journeyn laulusolistiksi. Dokumenttielokuva seuraa bändiä Revelation-kiertueella pääosin vuonna 2008 ja huipentuu upeaan kotiinpaluuseen: yhtyeen suureen Manilan-konserttiin.

Dokumentissa seurataan Pinedan ensimmäistä vuotta yhtyeessä, mikä on laulajalle raskasta sekä fyysisesti että henkisesti. Hän kokee kansainvälisen kiertueen rasitukset ja fanien paineen sekä saa osakseen jopa puhdasta rasismia. Elokuva huipentuu vokalistin upeaan kotiinpaluukonserttiin Manilassa. 2012 valmistuneen elokuvan on ohjannut Ramona S. Diaz.

Journey perustettiin 1973 San Franciscossa, ja yhtyeen suosion huippuvuodet osuivat 1980-luvulle. Ammattibändissä on olemassaolonsa aikana ollut lukuisia kokoonpanon muutoksia, joista se selvinnyt. Yhtyeessä on vuosien varrella ollut yli 20 jäsentä, muun muassa myöhemmin American Idol -tuomarinakin mainetta niittänyt Randy Jackson. Yhtyeen pitkäaikaisin ja tunnetuin vokalisti on Steve Perry.

Laulajan korvaaminen rockbändeissä on vaikeaa, koska laulaja on usein yhtyeen keulakuva, ääni ja kasvot. Journeyn tapauksessa Pineda on järjestyksessä kuudes vokalisti, mutta hän on onnistunut voittamaan yleisön puolelleen. Yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen, kitaristi Neal Schon paljastaa elokuvassa, että uuden laulajan löytäminen ei ollut helppo prosessi - pyyhe oli vähällä lentää kehään.

Journey on asemassa, jossa se voisi tyytyä vanhojen hittiensä kertaamiseen. Siksi on mieltäylentävää lukea Rolling Stone -lehden haastattelu, jossa Schon kertoo, kuinka kuka tahansa classic rock -laulaja ei voinut täyttää bändin vaatimuksia: ”Etsin aidosti lahjakasta laulajaa, jonka kanssa voisimme edetä ja jolla on kunnon keuhkot. Ja jonka kanssa voimme mennä uusiin suuntiin ja coveroida vanhaa materiaaliamme hyvin.”

Kunnianhimoa on vielä jäljellä, ja Arnel Pinedan myötä yhtye on astunut uudelle aikakaudelle. Pineda on bändin riveissä nyt seitsemättä vuotta. Journey julkaisi viimeisimmän studioalbuminsa vuonna 2011.

Lisätietoa ohjelmasta

Don’t Stop Believin’: Everyman’s Journey. USA 2012. Dokumenttielokuva, ohjaus Ramona S. Diaz.

Suosittele42 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Big Star: Nothing Can Hurt Me

Uusi pitkä dokumenttielokuva memphisiläisestä popyhtyeestä, josta piti tulla 1970-luvulla maailmankuulu mutta josta tulikin kulttibändi, muusikkojen, kriitikkojen ja asianharrastajien kiihkeän fanituksen kohde. "Hienoin yhtye joka ei koskaan menestynyt."

Vinyylimania

Tyylikäs, musiikkipitoinen ja koukuttava dokumentti maailmanlaajuisesta ja yhä pahenevasta maniasta: intohimosta vinyylilevyihin. Record Store Day 2012:n virallisen elokuvan ohjasi Paolo Campona. Tänä vuonna Record Store Day on 19.4.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook