Elävä arkisto: Helsingin puukorttelit

Helsinki alkoi kasvaa 1900-luvun alussa, varsinkin kun kaupungin rajoille pystytettiin tehtaita ja teollisuutta, jotka houkuttelivat työväestöä maalta. Halpoja asuntoja tarvittiin nopeasti, joten uusia asuma-alueita raivattiin. Kun Käpylää alettiin rakentaa 1920-luvulla, oli alue luonnontilassa olevaa korpea. Rakennustarvikkeet tuotiin Oulunkylän asemalta, sillä kunnollisia teitä ei Käpylään vielä ollut. Arkkitehti Akseli Toivonen suunnitteli metsän keskelle uusien aatteiden mukaista, luonnonläheistä ideakaupunkia.

Käpylän puutarhakaupunginosaan kuuluivat jo suunnitteluvaiheessa luonnonläheiset puutalot ja ilmavat ja valoisat pihat. Vähitellen alueelle tuli myös kivitaloja ja kaupunkimaisempia rakenteita, mutta puutalokorttelit säilyivät. Vuonna 1966 Helsingin kaupunki julkisti suunnitelmansa alueen uudistamiseksi ja puutalot joutuivat purku-uhan alle.

Dokumentissa Puretaanko Puu-Käpylä? kaupunginjohtaja Juha Kivistö kertoo, että ainakin osa kaupungin omistamista vuokrataloista on jo 40 vuotta vanhoja ja niin ränsistyneitä, että on halvempi rakentaa uutta kuin jatkuvasti korjata vanhaa. Asukkaiden protestoinnilla oli kuitenkin positiivista voimaa. Vuoden 1973 dokumentista Vanha puukaupunki, varo! käy ilmi, miten Käpylän kiista jatkui: Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosasto suoritti kuntotutkimuksen ja lämpökuvauksen, ja totesi, että talot ovat hyväkuntoisia. Vuonna 1972 asemakaava muutettiin rakennukset säilyttäväksi, ja korjaustyöt aloitettiin.

Samaan aikaan 1970-luvun alussa purkutuomion alle joutui Puu-Vallila, joka oli osittain rakennettu jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Suuri osa puutalokortteleista kaavoitettiin ”yleishyödyllisille rakennuksille” ja liiketiloille vuonna 1971. Dokumenttiin kuvatussa asukasyhdistyksen tilaisuudessa uutta kaavaa esittelee vallilalaisille tuore kaupunginarkkitehti Bosse Österberg, joka oli tuolloin vielä hyvin tunnettu lauluduosta Bosse ja Robert.

Lauri Törhösen oppilastyönään ohjaaman dokumentin musiikillisesta annista vastaa Vesa Mäkelä, joka laulaa Viljo Kajavan runoon tehdyn, Heikki Valpolan säveltämän kantaaottava laulun puutalon purkamisesta

Dokumentissa kierretään Vallilan puutalokortteleissa, haastatellaan talojen asukkaita, niin tyytyväisiä kuin tyytymättömiäkin. Monet talot on päästetty melko heikkoon kuntoon, ja joissakin olot ovat perin surkeat: dokumentin nuori lapsiperhe asuu 13 neliön asunnossa, jossa ei ole toimivaa hellaa. Kiinteistöjen korjausintoa laimensi se, ettei kaupunki tehnyt tonteista pitkäaikaisia vuokrasopimuksia. Käpylän mallin innostamana arkkitehtiopiskelijat ovat dokumentissa alkaneet kartoittaa myös Vallilan asuntojen korjaustarpeita ja asukkaiden varallisuutta ja tarpeita; esimerkiksi olemassa olevan kaukolämpöverkon avaaminen puulämmitteisiin taloihin vähentäisi lämmityskustannuksia huomattavasti.

Vallilan purkuaikeista nousseen julkisen keskustelun tyynnyttämiseksi Helsingin kaupunki peruskorjasi kokeeksi Roineentie 1:ssä sijaitsevan vuokrakiinteistön. Sen korjaus osoitti, että saneeraus on mahdollista ja edullisempaa kuin uudisrakentaminen. Sen seurauksena vuokrasopimuksia pidennettiin jopa 50 vuoteen, jos kiinteistön omistaja sitoutui kunnostamaan rakennuksensa. Peruskorjauksen myötä Vallilan puutalojen asukkaat pääsivät modernien mukavuuksien äärelle: kaukolämpö, kylpyhuoneet ja sisävessat olivat näille taloille luksusta.

Nykyisin Puu-Vallila ja Puu-Käpylä ovat haluttuja asuma-alueita, joissa myös vaihtoehtoinen asukastoiminta ja aktiivisuus kukoistavat. Vuonna 1991 Puu-Vallila sai kansainvälisen Europa Nostra -diplomin tunnustukseksi vanhan kulttuuriympäristön säilyttämisestä.