YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Sukupuolivalistusta 1970-luvulla

Julkaistu maanantaina 27.05.2013 0 kommenttia 39 suositusta

Nykyisin on yhä helpompi saada sukupuolitauti – joko teillä on omanne?

tiistai 18.6. klo 22.00

1970-luvun alussa Suomessa tehdyt tutkimukset osoittivat, että joka yö 42 kansalaista on yhdynnässä, joka mielihyvän lisäksi tuottaa sukupuolitaudin. Tippuritartunnan saa jopa 15 000 kansalaista vuosittain. Näin täräyttää Elävän arkiston Sukupuolivalistuspaketin ensimmäinen ohjelma Raportti: Uusi epidemia (1972).

Seksuaalinen kanssakäyminen koki 1960-luvulla valtavan murroksen ja vapautumisen kaikkialla läntisessä maailmassa. Suuren maailman aallot tuntuivat myös Suomessa, jossa myös vannottiin nk. vapaan seksin nimeen. Vapautuneempi seksi toi mukanaan myös sukupuolitautien räjähdysmäisen leviämisen, sillä ehkäisypillerin tulo merkitsi sukupuolitaudeilta suojaavan kondomin käytön vähenemistä. Merkittävänä ongelmana pidettiin myös sitä, että vaikka lakanoiden välissä peuhattiin innolla, ei lääkärille menty helposti - ei edes silloin kun vaiva oli ilmeinen. Tautien leviäminen tarkoitti myös valistuksen lisäämistä. Tähän tehtävään valjastettiin myös Yleisradio. Niinpä mm. Tietoisku kehotti vuonna 1972 nuoria ihmisiä pitämään kondomi aina mukana, sekä tuntemaan tapansa & tietämään rajansa. Perusteellisemman sukupuolivalistuksen äärellä on ohjelma Sukupuolikasvatus vuodelta 1971. Ohjelma kertaa ihmisen kehitysvaiheet, havainnollistaa solubiologian perusteet ja lisääntymisen, kertoo seksuaalisesta käyttäytymisestä, sekä neuvoo ehkäisyssä.

 

Lisää Elävässä arkistossa:

1970-luku oli seksivalistuksen kulta-aikaa

Lisätietoa ohjelmasta

Tietoisku: Sukupuolivalistus (1972) Pidä kondomi aina mukana. Tunne tapasi, tiedä rajasi.

Sukupuolikasvatus (1971) Opetusohjelma, jossa käydään läpi ihmisen seksuaalista käyttäytymistä eri ikäkausina
sekä kysellään nuorien tietämystä eri ehkäisyvälineistä.

Pysy terveenä – sukupuolitaudit (1975) Ohjelmassa kerrotaan sukupuolitautien tarttumisesta, oireista ja hoidosta. Asiantuntijana apulaisprofessori Allan Lassus.

Suosittele39 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook