Elävä arkisto: Suomen rautatiet 150 v.

”Elämme tekniikan ja vahdin aikakautta. Kehitys etenee valtavin askelin. Se mikä oli eilen hyvä, on ehkä tänään jo vanhentunutta. Tämä asettaa Valtionrautatiet nyt useammin kuin ehkä koskaan aikaisemmin 100-vuotisen taipaleensa aikana yhä ankarampien vaatimusten eteen. Eikä tällöin ole kysymys vain tekniikasta, vaan myös ihmisestä.” Näin runollisesti todetaan lyhytelokuvassa Ihminen ja rautatiet, joka on tuotettu Valtionrautateiden 100-vuotisjuhlaan 50 vuotta sitten.

Rautateiden rakentaminen alkoi yleistyä Euroopassa 1850-luvulla. Suomen ensimmäisen rautatien rakentaminen aloitettiin vuonna 1858 Venäjän keisarin Aleksanteri II :n päätöksestä. Samalla senaatti aloitti suunnitelmat koko maan kattavan rautatieverkoston luomiseksi valtiojohtoisesti, ensimmäisenä maana Euroopassa. Helsingin ja Hämeenlinnan välinen rataosuus valmistui vuonna 1862: matka kahden kaupungin välillä kesti miltei viisi tuntia. Rautatie oli ihme, jota tultiin katsomaan kauempaakin, vaikkei rautahevon kyytiin välttämättä olisikaan ollut varaa nousta. Seuraava suuri rataosuus vei Riihimäeltä aluksi Lahteen ja lopulta Pietariin vuonna 1870.

Ensimmäisen sadan vuoden aikana rautateistä tuli kukoistava matka- ja tavaraliikenteen tiennäyttäjä. Fennada-Filmi Junior valmisti viisiosaisen lyhytelokuvasarjan Suomen junaliikenteen historiasta ja toiminnasta vuonna 1962, kun rautatiet täyttivät sata vuotta. Sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa, Rautateiden synty Suomessa ja Rautatiet itsenäisessä Suomessa, kerrotaan dramatisoituja kohtauksia hyödyntäen koko siihenastinen rautateiden rakentamisen historia.

Osassa Ihminen ja rautatiet esitellään Valtionrautateiden ammattikuntia ja heidän koulutustaan. Veturinkuljettajakokelaat joutuvat ensitöikseen psykoteknillisiin kokeisiin, joissa heidän soveltuvuuttaan puntaroidaan. Ihan hetkessä ei veturinkuljettajaksi pääse, sillä tie kuljettajaksi käy askel kerrallaan: veturinlämmittäjäoppikurssi kestää nelisen vuotta, ja vasta vuosien palvelu-uran jälkeen voi pyrkiä puolivuotiselle veturinkuljettajakurssille.

Lisäksi esitellään VR:n henkilökunnan terveydenhuoltoa, harrastustoimintaa ja rautatiehallituksen kokouskäytäntöjä. Jaksossa Rautateiden tavaraliikenne kerrotaan rataverkkojen merkityksestä metsäteollisuudelle ja muille suuria rahtikuljetuksia käyttäville yrityksille, eikä pieni Ivalon pukimokaan jää vaille pakettiaan.

Fennadan satavuotispaketin viimeinen, vuoden 1962 henkilöliikenteestä kertova lyhytelokuva Ja junalla pääsee esittelee tunnelmallisesti mukavaa matkantekoa. Aivan ensimmäisenä asemalaiturille saapuneeseen matkustajajunaan nousee siivoojien armeija, joka huolehtii siitä, että juna on puhdas ja käyttökelpoinen seuraaville matkaajille. Yksi rautateiden parhaista puolista lyhytelokuvan mukaan on se, että voi matkustaa nukkuen. Hienojen makuuhyttien ansiosta matkan rasituksesta ei näy aamulla jälkeäkään. Ohjelmassa esitellään myös kaikki saatavilla olevat lipputyypit.

Fennada-Filmin historiapainotteista pakettia täydentää persoonallinen televisiodokumentti Yöjuna vuodelta 1966. Se kertoo Helsingin rautatieaseman arjesta, illan kulusta viimeisen yöjunan lähtöön asti. Runollinen kuvakollaasi näyttää ihmisiä, keskustelunpätkiä, myymälöissä ja lippuluukuilla asiointia. Odottelussa, kiirehtimisessä ja pikaeineen nauttimisessa on kutkuttavaa lähdön tunnelmaa, joka on vuosien saatossa pysynyt ennallaan - vain kiire näyttää kasvaneen. Aseman myöhäistä hyörintää rytmittävät taustalla hetkittäin soivat Tapio Rautavaaran melankolisen laulun katkelmat.

VR:n 150V-juhlasivusto