YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Toiveiskelmiä 4

Julkaistu perjantaina 15.02.2013 3 kommenttia 65 suositusta

tiistai 26.2. klo 21.55

Teeman Elävän arkiston kevättalven iskelmäparaati saa jatkoa. Neljännen toiveiskelmäpaketin tähti on Kirka eli Kirill Babitzin (1950-2007). Ensimmäinen ohjelma Saat kaiken on vuodelta 1971. Kirkan superhitin mukaan nimetyssä ohjelmassa tuolloin 21-vuotias artisti nähdään ystävineen Kirka fan clubin illanvietossa ravintola Torvessa Lahdessa. Ohjelmassa mm. haastatellaan ihailijakerhon toiminnanjohtajaa ja nähdään Kirka lavalla esiintymässä.

Paketin toinen ohjelma Kirka, Laulaja on tehty vuonna 1982. Tuolloin 32-vuotias Kirka oli jo tehnyt pitkän uran. Ohjelmassa haastatellaan Kirkaa ja kuullaan suosikkikappaleita. Taustakuorossa laulavat Irina Milan, Maarit, Pave Maijanen ja Martti Metsäketo. Mukana nähdään myös Anneli Sari.

Kirill Babitzin syntyi vuonna 1950 venäläisemigranttien musiikkia harrastavaan perheeseen. Musiikkiharrastus alkoi jo lapsena mummolta saadun harmonikan parissa. Hän opiskeli harmonikan soittoa maineikkaan Lasse Pihlajamaan harmonikkakoulussa. Kirkan laulajadebyytti tapahtui jo vuonna 1964 The Creatures –yhtyeen solistina. Lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 1967 Kirkan tultua valituksi The Islanders –yhtyeen laulusolistiksi Dannyn jälkeen. Kirka saavutti auto-onnettomuudessa menehtyneen veljensä Sammyn lailla urallaan valtavan suosion. Kirkan hittejä ovat mm. Leijat, Varrella virran, Hetki lyö ja Suomen Eurovision laulukilpailuedustajanakin vuonna 1984 ollut Hengaillaan.

Lisää Elävässä arkistossa:

Kirka Babitzin

Suosittele65 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Iskelmä-Suomi

Iskelmä-Suomi on Rock-Suomen tekijöiden uusi kymmenosainen sarja, joka kertoo iskelmämusiikin avulla suomalaisten salattujen tunteiden historian. Iskelmän historia on suomalaisen mentaliteetin tarina, joka elää meissä kaikissa.

Kommentit

Atro Niiniluoto

Ensimmäisessä ohjelmassa Kirka valloitti yleisönsä eli fanit saivat kaiken ja suorastaan palvoivat häntä.

Myös toisessa ohjelmassa oli melkoista potpuria saman konkarin tyyliin.

Anonyymi

Atro Niiniluoto kirjoitti:
Ensimmäisessä ohjelmassa Kirka valloitti yleisönsä eli fanit saivat kaiken ja suorastaan palvoivat häntä.

Myös toisessa ohjelmassa oli melkoista potpuria saman konkarin tyyliin.

Hiawatha

Ensimmäisessä oosiossa tuli nuoruusajat voimakkaasti mieleen.Kirkan musiikki on siivittänyt halki elämän ja kuului vahvasti nuoruuteen.Kuuluin silloiseen fan clubiinkin.Kirka oli miellyttävä ihminen ja huomioi aina myös muut ihmiset ja hyvin tavallisen olinen,ei ollenkaan omahyväinen.Toisessa osiossa oli kivasti kuvattu silloista perhe-elämää.Mielestäni Kirka oli hyvä esiintyjä,jolla oli persoonallinen ääni,mielestäni ei niinkään iskelmä ääni vaan rock ja soul ääni.Mukavia muistoja hänestä jäi.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook