YLE Teema

 

Perjantain Kino

Elefanttimies (12)

Julkaistu keskiviikkona 19.01.2011 0 kommenttia 244 suositusta

"En ole elefantti! En ole eläin! Olen ihminen! Olen... mies!"

perjantai 9.11. klo 21.30

Ohjaaja David Lynchin surumielinen mestariteos sirkusfriikkinä esiintyvästä epämuodostuneesta miehestä valmistui vuonna 1980. Kauhuelokuvan aineksia sisältävän draaman pääosaa, friikkishow'ssa kaltoin kohdeltua "elefanttimiestä" esittää John Hurt. Häntä auttavaa kirurgia näyttelee Anthony Hopkins. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Anne Bancroft ja John Gielgud. Viktoriaanisesta Lontoosta kertovan elokuvan huikeasta mustavalkokuvauksesta vastaa Freddie Francis.

Elokuva perustuu todellisen henkilön, 1800-luvulla eläneen Joseph Merrickin tarinaan. Merrick, jonka äiti oli ajan mainoslauseiden mukaan joutunut raskaana ollessaan norsun ruhjomaksi, oli syntymästään asti pahoin epämuodostunut. Esimerkiksi hänen päänsä oli niin suuri, ettei hän voinut nukkua maaten koska olisi tukehtunut. Häntä kutsuttiin ”elefanttimieheksi” ja näytettiin sirkuksessa luonnonoikkuna maksua vastaan.

Elokuva kertoo, kuinka humaani kirurgi Frederick Treves pelastaa Merrickin julman ”omistajansa” käsistä ja alkaa tutkia häntä sairaalassaan. Mutta myös Trevesille Merrick on ennen kaikkea hyödyllinen tutkimuskohde, jota tämä käyttää esitelmissään oman maineensa lisäämiseksi. Merrickin säilyy friikkinä, jonka yleisöksi ovat vaihtuneet tiedemiehet ja lääkärit. Päästessään lopulta seurapiireihin hänestä tulee turvallisesti kauhisteltava salonkihirviö.

Lynchin elokuva on hyvin armoton kuvatessaan ihmisten asenteita erilaisuutta kohtaan. Edes elokuvan positiivisin hahmo Treves ei kommunikaation puuttuessa osaa kohdella Merrickiä aidosti ihmisenä. Treves järkyttyy, kun Merrick osaa puhua ja lukea ja hänen rujon kuorensa alta paljastuu herkkä, lempeä ja hienostunut ihminen. Ainoat, jotka osaavat suhtautua Merrickiin luonnollisesti ja auttaa häntä, ovat hänen kaltaisensa poikkeusyksilöt.

Toteutukseltaan Elefanttimies on yhtä hienoa työtä kuin sisältönsä puolesta. Lavastus, John Morrisin musiikki ja Freddie Francisin upean sävykäs mustavalkokuvaus luovat dickensmäisine slummijaksoineen hienoa ajankuvaa. Elokuvassa on myös loistavaa näyttelemistä Anthony Hopkinsin ja John Gielgudin kaltaisten taitureiden johdolla. John Hurtin suoritus elefanttimiehen raskaan maskin takaa on yksinkertaisesti hämmästyttävä.

Suosittele244 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Elokuvan tarina

Mark Cousinsin 15-osainen dokumenttisarja kertoo elokuvataiteen kehityksestä 1800-luvun lopulta 2000-luvulle asti. Persoonallinen tutkimusmatka ulottuu 12 vuosikymmenelle ja kuudelle mantereelle, Japanista Dakariin, Hollywoodista Hongkongiin ja Mélièsistä Avatariin.

Blue Velvet - ja sinisempi oli yö (16)

David Lynchin eroottinen trilleri, jossa idyllisen ja onnellisen näköisen pikkukaupungin kulissien takaa paljastuu uhkaava alamaailma. Elokuvaa tähdittävät Isabella Rossellini, Dennis Hopper, Kyle MacLachlan ja Laura Dern.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook