YLE Teema

 

Elisabet II

Julkaistu maanantaina 14.06.2010 0 kommenttia 271 suositusta

Sunnuntai 12.02 klo 15.35

Kun Yhdistyneen kuningaskunnan nykyinen kuningatar Elisabet II oli kymmenvuotias, hänen setänsä luopui kruunusta mennäkseen naimisiin Wallis Simpsonin kanssa ja Elisabetin isä nousi valtaistuimelle. Näin aatelistytöstä tuli kruununperillinen vastoin kaikkia odotuksia.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija Elisabetista tuli 6. helmikuuta 1952.

85-vuotiaalla kuningattarella on ollut poikkeuksellisen pitkä hallituskausi, mutta hänen yksityiselämästään tiedetään vain vähän. Elisabet on kokenut elämässään niin toisen maailmansodan kuin 2000-luvun kansainvälisen terrorismin, ja hänen elämänsä aikana myös brittiläinen imperiumi on muuttunut nykyaikaiseksi itsenäisten valtioiden muodostamaksi Kansainyhteisöksi.

Viisiosaisessa draamadokumentissa tarkastelun kohteena ovat viisi Elisabetin elämän käännekohtaa, joiden kautta peilataan niin maailman kuin kuningasperheenkin tapahtumia.

Miltä sodanjälkeinen maailma näytti kuningattaren silmin tämän monilla matkoilla ympäri Eurooppaa, Kansainyhteisöä ja Yhdysvaltoja? Miltä Britannian ”malliperheen” matriarkasta tuntui, kun yhtä lukuun ottamatta kaikkien hänen lapsiensa avioliitot päättyivät katkeriin avioeroihin? Miten hän suhtautuu siihen, että kruununprinssi Charlesin toisesta vaimosta Camillasta tulee jonain päivänä kuninkaan puoliso?

Osa 1: Margaret
Osa 2: Monarkian hinta
Osa 3: Perustuslaillinen kriisi
Osa 4: Vastoinkäymisten vuosi
Osa 5: Charles ja Camilla

Lisätietoa ohjelmasta

Elisabet II (The Queen). Tuotanto: Blast! Films/Channel Four, Britannia, 2009.

Löydä lisää:

Britannia, Elisabet II
Suosittele271 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook