YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Film noir 2010

Enkelin kasvot

Julkaistu perjantaina 18.06.2010 0 kommenttia 195 suositusta

keskiviikko 10.11. klo 21.55

Otto Preminger (1905-1986) teki Wienissä uraa isänsä jalanjäljissä jälkihabsburgilaisessa teatterimaailmassa kuuluisan Max Reinhardtin suojattina. Hänelle tarjottiin kolmekymppisenä johtajanvirkaa Burgtheaterista, Itävallan kansallisnäyttämöltä. Ehto oli, että hän kääntyy katoliseksi. Olosuhteiden pakosta hän valitsi Hollywoodin, vailla mitään ansioita elokuva-alalla. Silti hän ponkaisi esiin. Ensi alkuun hän ohjasi loistavia film noir -elokuvia. Kolme näistä käsittelee naisia jotka aiheuttavat omaan tuhonsa: Laura (1944), Fallen Angel (1945) ja viimeisenä Angel Face (1952) eli Enkelin kasvot, jossa myös mies himon kohteena ymmärtämättömyyttään menettää pelin.

Enkelin kasvot on hyvin aikuinen elokuva. Sen psykologiset motiivit ja päähenkilön kieroutunut ihmiskäsitys liittyvät paljon lähemmin pahuuteen kuin monet aiemmat kuvaukset kuolettavasta naaraasta. Brittiläinen Jean Simmons tekee häikäisevän tulkinnan nuoresta hemmotellusta naisesta, joka ei kavahda mitään toteuttaakseen halunsa. Robert Mitchumin rooli on tässä vetäytyvä ja toimii täysin naisen viemänä.

Otto Preminger ohjasi näiden lisäksi seuraavat noirit: Whirlpool (1949), Where The Sidewalk Ends (1950) ja The 13th Letter (1951). Hänellä on myös kantava rooli Billy Wilderin noir-sotavankielokuvassa Stalag 17 (1953).

(Kirjoittanut Johan Förnäs)

Lisätietoa ohjelmasta

Enkelin kasvot (Angel Face), USA 1952

Ohjaus: Otto Preminger

Kuvaus: Harry Stradling Sr.

Käsikirjoitus: Chester Erskine, Ben Hecht, Frank S. Nugent, Oscar Millard

Musiikki: Dimitri Tiomkin

Näyttelijät: Robert Mitchum, Jean Simmons, Mona Freeman

Tuotanto: RKO Radio Pictures

Suomen teatterieni-ilta Rexissä 23.10.1953

Suosittele195 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Pettävällä pohjalla

"Hän koki saman oudon illan aikana sekä rakkauden että murhan!" Robert Ryan ja Ida Lupino raakaa tunteellisuutta tihkuvassa Nicholas Rayn elokuvassa. (On Dangerous Ground, USA 1952)

Kauhujen juna

Poliisi saattaa junassa todistajaa, jonka roistot yrittävät vaientaa. Klaustrofobisen klassikkojännärin ohjasi Richard Fleischer. (Narrow Margin, 1952)


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook