YLE Teema

 

Populaarimusiikki

Freddie Mercuryn tarina

Julkaistu keskiviikkona 16.01.2013 3 kommenttia 183 suositusta

"I want to do interesting things and things I haven't done before." - Freddie Mercury

perjantai 25.4. klo 22.40

Emmy-palkittu dokumenttielokuva kertoo Queenin keulakuvan ja mahtipontisen rocktähden Freddie Mercuryn viimeisistä vuosista 1985-1991: hedonistisesta elämästä, sooloprojekteista, yhteistyöstä muun muassa Michael Jacksonin ja Montserrat Caballén kanssa, aidsiin sairastumisesta ja taudin salaamisesta aivan loppuun asti.

Teemalla vuonna 2011 nähdyn kaksiosaisen Queen: Elämämme päivät -dokumentin tekijät huomasivat nopeasti, että yhtyeen karismaattisen laulajan Freddie Mercuryn (1946-1991) yksityiselämässä ja sooloprojekteissa olisi aineksia aivan omaan dokumenttiin. Tässä se on. Runsaasti ennen näkemätöntä aineistoa sisältävä dokumentti kertoo värikkään ja rohkean julkisuudenkuvansa taakse piiloutuneesta herkästä ja ujosta kissaihmisestä, joka etsi ja kokeili koko ajan uutta.

Näemme muun muassa, kuinka Freddie Mercury tanssii Kuninkaallisen baletin tanssiprojektissa vuonna 1979 ja laulaa Bohemian Rhapsodya pää alaspäin. Vähemmän hyvin menestyneen sooloalbuminsa ”Mr Bad Guy”(1985) äänitysten yhteydessä Mercury lauloi Michael Jacksonin kanssa, ja tarina kertoo, että käytännössä vain Michael Jacksonin laama (!) esti joitain biiseistä päätymästä Jacksonin legendaariselle Thriller-albumille.

Mercury ihastui korviaan myöten espanjalaisen oopperadiivan Montserrat Caballén ääneen. Yhteistyönä syntyi toinen sooloalbumi Barcelona (1988), jonka duettona laulettu nimikappale oli upea suoritus.

Dokumentissa kuvataan koskettavasti myös Mercuryn sairastumista ja menehtymistä aidsiin.

Muistojaan kertovat muun muassa Queenin jäsenet Brian May ja Roger Taylor, henkilökohtainen avustaja Peter Freestone, kumppani Jím Hutton, manageri Jim Beach, oopperatähti Montserrat Caballé ja pitkäaikainen fani, koomikko Matt Lucas.

“Oh-oh, yes I'm the great pretender
Pretending that I'm doing well
My need is such I pretend too much
I'm lonely but no one can tell…”

Rhys Thomasin ohjaama Freddie Mercuryn tarina voitti parhaan taidedokumentin Kultaisen ruusun Brysselissä toukokuussa 2013 sekä kansainvälisen Emmyn marraskuussa 2013.

Lisätietoa ohjelmasta

Freddie Mercuryn tarina (Freddie Mercury: The Great Pretender), Britannia 2012. Ohjaus Rhys Thomas. Tuotanto Eagle Rock Entertainment.

Suosittele183 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

A Band Called Death

Ennen Bad Brainsia, Sex Pistolsia ja Ramonesia oli - Death! Dokumenttielokuva kolmen veljeksen Detroitissa vuonna 1974 perustamasta bändistä, joka oli kaikkien aikojen ensimmäinen musta punkbändi.

Abban Agnetha

Agnetha Fältskog palasi vuonna 2013 pitkän poissaolon jälkeen julkisuuteen uuden levyn kera. Missä hän on ollut? BBC:n uusi dokumentti kertoo 15-vuotiaana laulajanuransa aloittaneen ujon pikkukaupungin tytön ja superyhtye Abban jäsenen tarinan.

Kommentit

Vaahtera

Oli aivan mahtava dokumentti. Juuri näistä vanhoista oikeista tähdistä haluan nähdä lisää! Oli koskettava ja hauska. Kiitos teemalle taas kerran!

T.I.Mantti

Viime hetkillä ehdin nähdä tämän loistodokumentin, kiitos hyvästä hankinnasta Teema-kanavalle. Aivan helmi dokkariksi, joka ei tuntunut lainkaan pitkältä ja tylsältä, vaan imaisi mukaansa. Tämänkaltasia helmiä pitäisi mainostaa hieman enemmän, mutta onneksi Areenalta joskus ehtii matti myöhäinenkin nauttimaan laadusta. Lisää tällaista !

Eve

Kiitos Yle Teema! Freddien elämästä ja urasta kertova dokumentti on aivan loistava. Katsoin sen ensi kerran jo vuosi sitten maaliskuussa - ja nyt taas uudelleen. Tämä dokumentti kestää katsomisen uudelleen ja uudelleen.

Ja tiedoksi Freddie Mercuryn ihailijoille, että youtubessa on hänestä vaikka kuinka paljon materiaalia, useita dokumenttejakin lukemattomien musiikkivideoiden lisäksi. Kaikki dokumentit eivät ole laadultaan tämän dokumentin tasoa, mutta ehkä silti katsomisen arvoisia.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook