YLE Teema

 

Kino Suomi

Hääyö (12)

Julkaistu keskiviikkona 21.08.2013 0 kommenttia 31 suositusta

Suomalais-ruotsalais-puolalainen yhteistuotanto jäi ohjaaja Erik Blombergin viimeiseksi elokuvaksi.

torstai 19.9. klo 21.45

Hääyö (1959) on harvoin nähty historiallinen seikkailuelokuva, jonka kuriositeettiarvoa nostaa se, että elokuvan ohjauksesta vastasi Erik Blomberg, jonka 100-vuotisjuhlaa vietetään syksyllä 2013.

Blomberg teki pitkän uran kuvaajana, mutta ohjasi vain viisi pitkää draamaelokuvaa: Valkoinen peura (1952), Kun on tunteet (1954), Miss Eurooppaa metsästämässä (1955), Kihlaus (1955) ja Hääyö (1959).

Hääyö kertoo taistelusta ja rakkaudesta pienessä puolalaiskylässä vuonna 1809. Se perustuu Emilè Zolan novelliin L’Attaque du Moulin, Rynnäkkö myllyä vastaan.

Elokuvan rakastavaisia esittävät ruotsalainen Harriet Andersson ja puolalainen Ignacy Gogolewski, itävaltalaista pahisupseeria esittää Folke Sundqvist. Myös muut roolit on miehitetty ruotsalaisin ja puolalaisin voimin, ja elokuva on kuvattu Puolassa. Elokuvan kuvaus, lavastus ja puvustus ovat niin ikään puolalaista perua, kuten leikkauskin. Toiseksi ohjaajaksi on kreditoitu puolalainen Stanislaw Mozdzenski.

Ohjaajan poika Erkka Blomberg nähdään elokuvan alussa pikkuroolissa paimenpoikana. Muita suomalaisnäyttelijöitä elokuvassa ei nähdäkään – mutta kuullaan kyllä. Monikansallinen yhteistuotanto on nimittäin dubattu suomeksi, puolaksi ja ruotsiksi kunkin maan omia esityksiä varten. Meillä nähdään siis suomenkielinen versio, jossa kolmiodraaman ääniä tulkitsevat Heikki Heino, Leif Wager ja Liisi Tandefelt.

Suomessa on heikko tottumus ja sietokynnys dubatuille vuoropuheluille, jotka Keski-Euroopassa ovat arkipäivää. Osittain kömpelöhkön jälkiäänityksen vuoksi elokuva saikin nuivan vastaanoton aikoinaan.

Lisätietoa ohjelmasta

Hääyö (Suomi-Puola-Ruotsi, 1959) N: Harriet Andersson, Ignacy Gogolewski, Folke Sundqvist. O: Erik Blomberg ja Stanislaw Mozdzenski. K12

Suosittele31 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook