YLE Teema

 

Kino Klassikko

Hän tuli yöllä

Julkaistu perjantaina 06.09.2013 0 kommenttia 48 suositusta

sunnuntai 20.10. klo 18.00

Kino Klassikon Cary Grant -elokuvien sarja käynnistyy harvinaisuudella Hän tuli yöllä (The Talk of the Town), joka on esitetty televisiossa aikaisemmin vain kerran, vuonna 1971. Vaikka tämä George Stevensin ohjaustyö ei näin selvästikään ole Grantin kuuluisimpia elokuvia, on se silti toisenkin tv-esityksen ansaitseva pikku klassikko.

Cary Grantin esittämä poliittinen aktivisti Leopold Dilg saa syyt niskoilleen kun pikkukaupungin saha tuhoutuu tulipalossa. Paikallisen mahtimiehen hallitsemat viranomaiset ja mediat tuomitsevat Dilgin muitta mutkitta ja ilman todisteita vankilaan.

Dilg pakenee ennen oikeudenkäynnin päättymistä ja etsii turvapaikkaa lapsuudenystävänsä, paikallisen koulun opettajan Noran (Jean Arthur) syrjäisestä talosta. Ikävä kyllä Nora on juuri vuokrannut talon kuuluisalle lakitieteen professorille (Ronald Colman), joka etsii rauhallista lomapaikkaa kirjan kirjoittamiseen. Piiloleikin jälkeen Leopoldin on tekeydyttävä puutarhuriksi samalla kun Nora yrittää vikitellä professorista Leopoldin puolustajaa korruptoitunutta oikeutta vastaan. Kuinka ollakaan, näissä puuhissaan Nora rakastuu molempiin miehiin.

Hän tuli yöllä yhdistelee näppärästi romanttista komediaa ja vakavaa, suorastaan yhteiskunnallista draamaa, joka tarkastelee rahavallan, poliitikkojen ja viranomaisten korruptiota. Selkeänä esikuvana ovatkin olleet Frank Capran populistiset, amerikkalaista yhteiskuntaa samalla sekä kritisoineet että rakastaneet komediat. Elokuva säilyttää vakavista aineksistaan huolimatta feelgood-tunnelmansa ja oli aikoinaan iso yleisöhitti keräten myös seitsemän Oscar-ehdokkuutta. Niinpä onkin hieman yllättävää, että se on myöhemmin jäänyt hieman unohduksiin.

Lisätietoa ohjelmasta

Hän tuli yöllä (The Talk of the Town), USA 1942. O: George Stevens. N: Cary Grant, Jean Arthur, Ronlad Colman.

Suosittele48 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook