YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.
Teeman Elävä arkisto

Kaksi Ijäksen lämmintä koko perheen elokuvaa

Julkaistu tiistaina 01.12.2009 1 kommenttia 309 suositusta

tiistai 2.3. klo 21.55, uusinta pe klo 15.20 ja su klo 10.05

TV-arkiston Matti Ijäs -sarja jatkuu kahdella lasten maailmaan sijoittuvalla koko perheen elokuvalla.

Muni, maailmani muni (1979) kertoo Einari-pojasta (Kristian Laiho) ja kanasta, jonka munittaminen vaatii yllättäviä ponnistuksia. Arki ja haaveet joutuvat törmäyskurssille, mutta lopulta arkipäivänkin voi voittaa, jos antaa haaveille aikaa ja tilaa toteutua. Tarvitaan vain tahdonvoimaa ja kärsivällisyyttä. Elokuva sai erikoispalkinnon Tampereen elokuvajuhlilla.

Minä, siili ja trumpetti (1983) kertoo Ailu-pojasta (Kimmo Lempinen), joka joutuu isän työmatkan myötä eroon tutuista kaveriympyröistä koko kesäksi. Matkan ankeutta säestää vielä noloksi leikattu siilitukka. Yksinäinen Ailu ei kuitenkaan suostu pitkästymään, vaan hakee vauhtia mielikuvituksesta ja pienistä seikkailuista aikuisten maailmassa. Leikkitovereina Ailulla on vain merestä löydetty trumpetti ja työmaalta pelastettu siili.

Molemmissa elokuvissa on Ijäkselle luonteenomaista arjen yksityiskohtien tarkkailua, ja komiikka irtoaa usein tavoista ja rutiineista, joita rikotaan ja katsotaan uudesta näkökulmasta. Lasten maailma on avoin ja kaikelle mahdollinen, mutta aikuiset näyttäytyvät usein kiireisinä, outoina ja yksioikoisina.
Molemmat ohjelmat ovat täynnä myös visuaalisia ja äänellisiä nokkeluuksia, joista nauttii niin pieni kuin isokin katsoja.

Kummankin elokuvan ohjaus ja käsikirjoitus on Matti Ijäksen.

Matti Ijäs YLEn Elävässä arkistossa

Lisätietoa ohjelmasta

TV-arkisto: Matti Ijäs 2/4
Muni maailmani muni (1979) 46’06 Näyttelijät: Kristian Laiho, Esko Salminen, Marjukka Arasola, Markku Blomqvist
Minä, siili ja trumpetti (1983) 46’08 Näyttelijät: Kimmo Lempinen, Risto Salmi, Esko Pesonen, Sirkka Grahn, Timo Torikka

Suosittele309 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro

TV-elokuvia ei ole jäänyt näkemättä. Aivan pienille lapsille ne eivät ehkä sovi, mutta minua kiinnosti pojan, kanan ja munan tarina, jossa kaikki aikuiset eivät pääse lasten maailmaan. Myös siilistä kertova tarina oli hellyttävä, vaikken ehtinyt katsoa kokonaan.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook