YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Kausikortti: Sibeliuksen Voces Intimae

Julkaistu torstaina 19.12.2013 0 kommenttia 23 suositusta

keskiviikko 1.1. klo 12.20

Vuoden 2013 viimeisen päivän kunniaksi korviamme hivelee 2.11.2012 Musiikkitalossa taltioitu ehkä merkittävin Jean Sibeliuksen säveltämä teos kamariorkesterille ”Voces Intimae” (Sisäisiä ääniä). Sen esittää RSO muusikoiden muodostama Uusi Helsinki –kvartetti.

Jean Sibelius sävelsi teoksen vuonna 1909. Edellisenä vuotena häneltä leikattiin kurkusta kasvain ja sen seurauksena hän lopetti sikarin polton ja alkoholin käytön seitsemäksi vuodeksi. Tähän ”kuivaan” ajanjaksoon sijoittuvat Sibeliuksen sisäistyneimmät teokset. Kriisi näkyy musiikin tummuutena, ulkoisen näyttävyyden kaihtamisena, ilmaisun ajoittaisena ahdistuneisuutena ja ekspressionistisuutena. Tätä ajanjaksoa varjostaa myös tuleva sota.

Ohjelman aluksi Uusi Helsinki -kvartetin alttoviulisti Ilari Angervo avaa teosta ja sen esittämistä toimittaja Janne Koskisen haastattelussa. Ilari Angervo kertoo mm. että teos on omituisesti kirjoitettu, eikä Sibelius varsinaisesti ollut kamarimusiikin säveltäjä, mutta silti teosta pyydetään usein esitettäväksi myös ulkomailla.

Uusi Helsinki -kvartetti (UHK) on jousikvartetti, jossa soittavat Petri Aarnio ja Taija Angervo, viulu, Ilari Angervo, alttoviulu, sekä Joel Laakso, sello. Kvartetti perustettiin vuonna 1982, jolloin siinä soittivat Jan Söderblom ja Satu Sulkumäki, viulu, Ilari Angervo, alttoviulu, sekä Jan-Erik Gustafsson, sello.[1] Kvartetti on palkittu kolmessa jousikvartettikilpailussa: Viitasaaren kvartettikilpailussa (1984), Concertino Praga -kilpailussa (1984) sekä Lontoon kansainvälisessä jousikvartettikilpailussa (1994).[2] Kvartetti on esiintynyt Suomen lisäksi eri puolilla Eurooppaa sekä Japanissa, Australiassa ja Israelissa. Konserttien lisäksi UHK on tehnyt useita levytyksiä ja radionauhoituksia.

Uusi Helsinki -kvartetti on perustanut konserttisarjan Jousikvartetit Ritarihuoneella.

Uusi Helsinki –kvartetti
Petri Aarnio, viulu
Taija Angervo, viulu
Ilari Angervo, alttoviulu
Joel Laakso, sello

Jean Sibelius [1865-1957]: Jousikvartetto ”Voces Intimae” d-molli op.56
I Andante – Allegro molto moderato
II Vivace
III Adagio di molto
IV Allegretto (ma pesante)
V Allegro

Suosittele23 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kvartetin synty

Kvartetin synty dokumentoi neljää huippumuusikkoa etsimässä toisiaan ja musiikkia laboratorionomaisissa olosuhteissa viikon ajan. Päämääränä on konsertti, joka rankan harjoitusprosessin jälkeen uhkaa jäädä kvartetin viimeiseksi.

quartet-lab: konsertti

Viulistit Patricia Kopatchinskaja ja Pekka Kuusisto, alttoviulisti Lilli Maijala ja sellisti Pieter Wispelway ovat yhdessä quartet-lab. Konsertin ohjelmassa on Mozartia, Britteniä ja George Crumbia.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook