YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kesäkino 2013

Kestomerkitsijät (7)

Julkaistu maanantaina 24.06.2013 0 kommenttia 39 suositusta

Kesäkino tutkii työväen vähäpuheista mutta syvää tunne-elämää.

lauantai 10.8. klo 23.39

Juho Kuosmasen lyhytelokuva Kestomerkitsijät kertoo syksyisellä maantiellä työtään tekevistä ihmisistä, jotka puhuvat puolittaisilla lauseilla ja ilmaisevat tunteitaan äkkijyrkästi - sekä rakkauden kosketuksesta.

On syksy, ja koko maailma tuntuu olevan lopussa. Ainakin jos työskentelee kolealla maantiellä keskellä ei-mitään. Helvi haluaa pois, mutta ei tiedä minne. Rekonen on onnettoman rakastunut Helviin, mutta sen kertominen ei ole helppoa - etenkään puolikkailla lauseilla ärjähdellen.

Elokuva antaa Laila Kinnuselle viimeiset sanat: ”Ehkä vain kuvittelen näin kätes kun tunnen kädessäin, mutta siinä sormissani luulen tuntevani rakkauden…”

Vuonna 2007 valmistunut Kestomerkitsijät valittiin Cannesin elokuvajuhlien Cinéfondation-opiskelijasarjan kolmanneksi parhaaksi elokuvaksi vuonna 2008.

Ohjaaja Juho Kuosmasen päättötyö Taideteollisesta korkeakoulusta oli Taulukauppiaat (2010), joka keräsi viisi Jussi-ehdokkuutta ja voitti Cannesin Cinéfondation-sarjan pääpalkinnon.

Lisätietoa ohjelmasta

Kestomerkitsijät, Suomi 2007. O: Juho Kuosmanen. N: Elina Hietala, Mikko Pörhölä, Jami Hyttinen. T: TaiK/ELO.

Suosittele39 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Varjoja paratiisissa (S)

Aki Kaurismäen työläistrilogian ensimmäinen osa kertoo roskakuskin ja Valintatalon kassan rakkaustarinan. Vähäeleisen mestariteoksen pääosissa ovat Matti Pellonpää ja Kati Outinen.

Työmiehen päiväkirja (12)

Ei yksin leivästä, ei yksin rakkaudesta: Risto Jarvan päätöihin lukeutuva elokuva on arkisilla huolilla ja ristiriidoilla sävytetty hitsaajan ja konttoristin rakkaustarina. Nuorta avioparia esittävät Elina Salo ja Paul Osipow.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook