YLE Teema

 

Klute - rikosetsivä (16)

Julkaistu maanantaina 11.03.2013 0 kommenttia 523 suositusta

torstai 9.5. klo 23.25

Alan J. Pakulan mestarillinen paranoiatrilleri kertoo pikkukaupungin yksityisetsivästä, joka etsii kadonnutta ystäväänsä New Yorkista ainoana johtolankanaan puhelintyttö. Pääosissa ovat Donald Sutherland ja Jane Fonda.

Amerikkalainen elokuva eli voimakasta kukoistuskautta 1960–1970-lukujen taitteessa. Monet ohjaajat pääsivät tuolloin aloittamaan uransa uudenlaisen ilmaisun ja sallivuuden sekä melkeinpä ainutlaatuisen taiteellisen vapauden merkeissä. Monia ajan merkkiohjaajia esiintyy Teeman loppukevään perjantaielokuvissa, heidän joukossaan Alan J. Pakula, joka erikoistui Ansan ja Presidentin miesten kaltaisilla elokuvilla ajan poliittisten ja yhteiskunnallisten vainoharhojen kuvaajaksi.

Ensimmäinen ja paras näistä Pakulan paranoiaelokuvista oli vuonna 1971 valmistunut Klute – rikosetsivä. Elokuvan nimihahmo John Klute on Donald Sutherlandin lakonisen tehokkaasti esittämä pikkukaupungin etsivä, joka matkustaa New Yorkiin etsimään kadonnutta ystäväänsä. Hänen ainoa johtolankansa on kallis puhelintyttö Bree, jota Klute alkaa vakoilla alakerran asunnosta. Tutkimusten kuluessa Klute rakastuu naiseen. Bree puolestaan paljastaa saaneensa uhkauksia ja olevansa ehkä hengenvaarassa.

Klute – rikosetsivä on trillerin muotoon puettu kuvaus kylmästä ja turvattomasta kaupunkimaailmasta, jossa kaikkea on pelättävä ja rakkaudestakin maksettava. Elokuvan jännitys ja toiminta tapahtuvatkin yhtä lailla ihmisten mielessä kuin perinteisissä trillerijaksoissa, ja pelot syntyvät ihmisten turvattomuudesta ja yksinäisyydestä.

Elokuvan varsinaiseksi päähenkilöksi nousee Jane Fondan upeasti tulkitsema Bree, joka on itsevarma ammatissaan mutta haavoittuva tunne-elämässään, samanaikaisesti älykäs ja miellyttävä mutta yksinäinen ja epävarma. Breen kompleksinen hahmo on 1970-luvun amerikkalaisen elokuvan merkittävimpiä naiskuvia, ja Fonda sai tulkinnastaan ansaitun Oscar-palkinnon.

Kuvaaja Gordon Willisin avulla Pakula rakentaa tarkkoja ja hienovaraisia kuva-asetelmia, joissa erityisesti komeilla lähikuvia luodaan hienoja jännitteitä henkilöiden välille. Ohjausote ja henkilöhahmotus ovat niin hienovaraisia, että toisinaan voi kuvitella kohtauksia kuvatun salaa piilokameralla.

(Esittelyn kirjoitti Vesa Nykänen)

Klute - rikosetsivän ensiesitys Teemalla oli 5.4.2013.

Lisätietoa ohjelmasta

Klute - rikosetsivä (Klute), USA 1971. O: Alan J. Pakula. N: Donald Sutherland, Jane Fonda, Roy Scheider.

Suosittele523 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Julma maa (16)

Terrence Malickin tosipohjainen, karun lyyrinen elokuvaballadi nuoren murhamiehen ja tämän tyttöystävän väkivaltaisesta pakomatkasta Dakotan preerioilla. Lainsuojattomina rakastavaisina Martin Sheen ja Sissy Spacek.

Suuri gangsterisota (16)

Ohjaaja Sergio Leone tarttui mestarin eeppisellä otteella Amerikan lähihistorian, rikollisuuden ja kieltolain teemoihin. Liki nelituntisen, eri aikatasoilla suvereenisti liikkuvan elokuvan pääosissa ovat Robert De Niro, James Woods ja Elizabeth McGovern.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook