YLE Teema

 

Teemalauantai

Koko ilta Elina Salon seurassa

Julkaistu tiistaina 06.10.2009 0 kommenttia 247 suositusta

Elina Salo on valinnut Kino Klassikon syksyyn omia suosikkielokuviaan. Teemaillassa hän on itse esillä näyttelijänä, runoilijana ja kuningattarena. Illan elokuvat ovat Runoilija ja muusa ja Hamlet liikemaailmassa.

Teemalauantai: Elina Salo

Elina Salo on paitsi ihana näyttelijä myös suuri filmihullu. Siksi hän on saanut Aki Kaurismäen ja Jörn Donnerin jälkeen kunnian valita suosikkielokuviaan loppusyksyn Kino Klassikkoon.

Marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina alkavan sarjan skaala ulottuu Sjöströmistä ja Chaplinista Langiin ja Godardiin. Ennen jokaista elokuvaa Elina Salo esittelee valintansa.

"Carte blanche à Elina Salo" -sarjan aattona omistamme teemaillan Salon omille elokuville ja ajatuksille.

 

Pari kolme asiaa Elina Salosta on Marjaana Mykkäsen ohjaama dokumentti, joka esittelee alkuperäisen Pikku Myyn, suomifilmien suloisen kaunottaren, Kaurismäen elokuvien hyvän ihmisen ja intohimoisen filmihullun.

Elina Salo on oppinut sanomaan ei. Ei muistelmille, ei haastatteluille, ei työstä puhumiselle. Tässä dokumentissa hän puhuu mitä itse haluaa, ja se mitä hän puhuu on täyttä asiaa. Elina Salo elää elämäänsä Pariisissa, Sipoossa ja Helsingissä onnellisena, vihaisena ja optimistisena. Godard-henkinen dokumentti on vuodelta 1998.

 

Teemaillan ensimmäinen elokuva on Runoilija ja muusa, jossa Elina Salo tekee yhden hienoimmista elokuvarooleistaan runoilija Eino Leinon muusana, runoilija L.Onervana. Jaakko Pakkasvirran vuonna 1978 ohjaama elokuva toi Salolle Jussi-palkinnon. Elokuva kuvaa Eino Leinon ensimmäistä, ristiriitojen täyttämää avioliittoa Freya Schoultzin kanssa sekä rakkaussuhdetta runoilija L. Onervaan. 

Elokuva alkaa Leinon ja Freyan häämatkasta Leinon synnyinseuduille Paltalniemelle vuonna 1903. Leino valittaa, ettei hän ole avioliittonsa aikana voinut kirjoittaa yhtään runoa koska hänen on raadettava lehtitoimittajana. Pariskunnan välit viilenevät, ja Leino jatkaa boheemielämää taiteilijaystäviensä Halosen, Gallen-Kallelan ja Sibeliuksen kanssa. Lopulta runoilija löytää sukulaissielun toisesta runoilijasta, L. Onervasta.

Leinoa esittää Esko Salminen, ja Freyan osassa nähdään Katja Salminen. Elokuva on esitetty viimeksi televisiossa liki 14 vuotta sitten.

 

Runoilijan ja muusan roolin jälkeen Elina Salo nähdään kuningatar Gertrudina - Shakespearea kumiankoilla!

Aki Kaurismäen ohjaama Hamlet liikemaailmassa on huikeasti tyylitelty, mustavalkoinen kertomus ahneudesta, rahasta ja vallasta. Tragedia on siirretty Tanskanmaalta helsinkiläiseen liikemiessukuun. Elokuvan ensimmäiset sanat kuullaan Hamletin suusta: "Kinkkua, anna minä." Englanniksi siis "Ham, let me."

Pääosissa nähdään Elina Salon lisäksi Pirkka-Pekka Petelius, Esko Salminen, Kati Outinen, Esko Nikkari ja Kari Väänänen. Elokuva on vuodelta 1987. 

Suosittele247 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Hän joka saa korvapuustit

Elina Salon valinta. Mykkäelokuvan traaginen klassikko sirkuspellestä, josta tulee tähti kaikkien pilkkaamana. Ohjaus Victor Sjöström, pääosassa Lon Chaney.

L'Atalante

Nuorena kuolleen ohjaajalupauksen Jean Vigon ainoa kokopitkä elokuva on hivelevän kaunis rakkaustarina nuoresta jokilaivan kapteenista ja hänen nuorikostaan.

Elina Salon suosikkielokuvat

Suuri filmihullu ja suurenmoinen näyttelijä Elina Salo on valinnut Teeman syksyyn omia suosikkielokuviaan. Hän esittelee itse valintansa, joiden aikajänne ulottuu mykkäelokuvasta 2000-luvun elokuvaesseeseen.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook