YLE Teema

 

Kolmen naisen riemushow

Julkaistu tiistaina 01.12.2009 2 kommenttia 335 suositusta

Ryhmäteatterin mummokabaree Tähti sumussa kestää aikaa.

TV-arkisto: Raila Leppäkoski 60 v

tiistai 16.2. klo 21.50, uusinta pe klo 15.40 ja su klo 9.30

Ryhmäteatterin viihteellinen musiikkikabaree Tähti sumussa oli vuoden 1984 naurupommi Helsingin teatterimaailmassa. Raila Leppäkoski ja Arto af Hällström olivat ryhtyneet Ryhmäteatterin taiteellisiksi johtajiksi 1980-luvun alussa, ja pian tämän jälkeen alkoi teatterin tekeminen tunnetuksi komedian ja televisioesiintymisten keinoin.

Raila Leppäkosken ohjaama ja käsikirjoittama Tähti sumussa tehtiin televisiolle vuonna 1985. Show kertoo kolmesta vanhainkodin mummelista, jotka aina välillä lauluun puhjeten muistelevat hurjaa nuoruuttaan. Keskeisen sijan naisten muisteloissa saavat miehet, joiden esineellistämisestä ei totisesti kanneta huolta: tällä kertaa miehet ovat joutuneet seksiobjektin asemaan.

Hoitokodin asukkeja esittävät ikimuistoisesti Ulla Tapaninen, Maija Leino ja Sara Paavolainen, ja miehiä heidän elämänsä varrelta Ryhmiksen tuolloinen mieskaarti Eero Saarinen, Pertti Sveholm, Vesa Vierikko, Pirkka-Pekka Petelius ja Kari Heiskanen.

Ikivihreiden sävelmien, dementian ja rollaattoreiden hulina laajeni teatterin lavalla vuosikymmenten aikana trilogiaksi: Ryhmäteatterissa nähtiin Tapanisen ja Paavolaisen esittämien mummeleiden musisointia myös kabareissa Iltatähti (1995) ja Tähden lento (2005).

60-vuotta tänä keväänä täyttävä ohjaaja-käsikirjoittaja Raila Leppäkoski on ohjelman jälkeen Jarmo Heikkisen vieraana ja kertoo vanhainkoti-ilottelun taustoista.

Lisätietoa ohjelmasta

TV-arkisto: Raila Leppäkoski
Tähti sumussa (1985) 68’57 Näyttelijät: Ulla Tapaninen, Sara Paavolainen, Maija Leino, Pirkka-Pekka Petelius, Pertti Sveholm, Vesa Vierikko, Kari Heiskanen

Vieraana Raila Leppäkoski

Suosittele335 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro

En itse muista Leppäkoskesta oikein mitään, mutta tuo oli kyllä hauska, ikivihreä show. Nykyään vanhoiksi maskeerattuja näyttelijöitä on nähty lähinnä Helsingin Kaupunginteatterissa.

Anonyymi

Mikä mahtoi olla Sara Paavolaisen esittämän Ranskankielisen laulun nimi.
Jäi hieman vaivaamaan ei tainnut olla lopputekstissäkään.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook