YLE Teema

 

Historiadokumentti

Kuinka käydä sotaan?

Julkaistu keskiviikkona 24.04.2013 2 kommenttia 73 suositusta

tiistai 18.3. klo 23.25

Sodankäynnin taidossa yksi on ylitse muiden: toimiva huolto. Sillä on voitettu enemmän kuin nerokkaalla strategialla tai ketterällä taktiikalla milloinkaan.

Kuvittele, että sinulla on 150 000 miehen armeija. Ennen kuin päästään taistelukentän lähellekään, sotilaille on järjestettävä jostain 4 000 kilokaloria päivässä, lämpimät vaatteet ja tukevat jalkineet, ja koko konkkaronkka aseineen, ammuksineen, telttoineen ja muineen on tarvittaessa siirrettävä satojen tai tuhansien kilometrien päähän. Miehet on saatava aamulla liikkeelle ja illalla nukkumaan. Aseet on varastoitava, ja käymälätkin olisi tarpeellista järjestää. Näissä hommissa ei juuri mitaleita ansaita, mutta muuten ei sotaa voiteta.

Historioitsija Saul David matkustaa ympäri Eurooppaa ja Aasiaa ja näyttää, miten armeijat ovat marssineet ja syöneet antiikin ajoista tähän päivään.

Osa 1. Eloonjäämisen taito

Taudit ovat kautta aikojen surmanneet enemmän sotilaita kuin vihollinen, ja sotatekniikan ehkä suurin mullistus oli säilykepurkki. Ensimmäisessä osassa nähdään myös, kuinka läheisesti moderni sotilasleiri Afganistanissa ja Rooman valtakunnan aikainen tukikohta muistuttavat toisiaan.

Osa 2. Mars, mars!

Sodankäynnin haasteista suurimpia on tuhansien miesten liikutteleminen poikki mannerten, jokien ja valtamerten. 1600-luvun kenraalien kirjeet ja Normandian maihinnousun suunnitelmat kertovat sinnikkään uurastuksen ratkaisevasta merkityksestä.

Osa 3. Aseisiin

Kun armeija on saatu pidettyä hengissä ja kuljetettua taistelupaikalle, on aika ottaa mittaa vihollisesta. Viimeisen osan aiheena on ammattisotilaan varustuksen historia. Taistelupaikalla tarvitaan myös välskäriä ja luusahaa. Ja kun taistelu on ohi, on siivottava paikat.

Lisätietoa ohjelmasta

(Bullets, boots and bandages: How to really win at war/How to go to war, Britannia 2012) Tuotanto BBC

Löydä lisää:

sota, Afganistan, Saul David
Suosittele73 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Näitä hyviä, selvästi puhuttuja historiadokumentteja saisi tulla vaikka kuinka. Opettelen näistä pääasiallisesti englantia, vaikka historia ja moni muukin aihe kiinnostaa. Areena on siitä hyvä opiskelupaikka, että ohjelman eri kohtia voi toistaa. Monia ohjelmia katselen, kuuntelen ja opiskelen moneen kertaan. Muutkin kielet kuin englanti kelpaavat, mutta hyvin tehdyt ohjelmat tietysti nostavat opiskeluintoa, ja briteillä näyttää olevan taito hyppysissään.

Pertti

Tämä on erinomainen kolmiosainen dokumentti. Aiemmin tuli nähtyä 1/3 ja 2/3 mutta viimeinen jäi näkemättä, mutta nyt uusintakierroksellakin sen pääsee näkemään. Kiitos hyvästä ohjelmavalinnasta.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook