YLE Teema

 

Film noir

Kuka pelkää Virginia Woolfia? (12)

Julkaistu tiistaina 28.06.2011 0 kommenttia 207 suositusta

maanantai 10.12. klo 21.45

Hollywoodin 1960-luvun kohutuin aviopari, Elizabeth Taylor ja Richard Burton, koki myrskyisän, erojen ja sovintojen täyttämän liiton, joka tuntui heijastuvan osin myös heidän yhteisiin elokuviinsa. Näin varsinkin Mike Nicholsin vuonna 1966 ohjaamassa melodraamassa Kuka pelkää Virginia Woolfia?, jonka kuvitteellisen avioparin välinen sanasota saattoi katsojan mielessä samastua tähtinäyttelijöiden omaan suhteeseen.

Elokuva kuvaa keski-ikäisen avioparin, Marthan ja Georgen, aviohelvettiä. Pariskunta kiihdyttää illasta toiseen keskinäistä sotaansa: he riitelevät ja huutavat toisilleen, pitävät taukoa vain ryypätäkseen, ja riitelevät sitten vielä rajummin.

Elokuva perustuu Edward Albeen menestyksekkääseen Broadway-näytelmään. Burtonin ja Taylorin lisäksi George Segal ja Sandy Dennis tekevät kiitettyä työtä rooleissaan, ja Taylor ja Dennis saivatkin roolisuorituksistaan Oscar-palkinnot. Lisäksi elokuva sai Oscarit kuvauksesta, lavastuksesta ja puvustuksesta.

Elokuva on esitetty edellisen kerran Teemalla 23.7.2011.

Lisätietoa ohjelmasta

Kuka pelkää Virginia Woolfia? (Who's afraid of Virginia Woolf?), USA 1966. O: Mike Nichols. N: Elizabeth Taylor, Richard Burton, George Segal, Sandy Dennis. (12)

Suosittele207 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Teeman elokuvafestivaali 2012

Viisi päivää elokuvan juhlaa keskiviikosta sunnuntaihin 12.-16.12., klassikkoja ja uutuuksia, Metropoliksesta Vertigon pyörteiden kautta elokuvaan Be Kind Rewind.

Metropolis (7)

Tieteiselokuvan maineikas edustaja entistäkin täydellisemmäksi restauroituna. Fritz Langin elokuva kertoo futuristisesta kaupungista, jossa työläiset uurastavat pienen yläluokan suunnitelmien mukaan.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook