YLE Teema

 

Keskiviikon Kino

Lars von Trier Teemalla elokuussa

Julkaistu tiistaina 31.07.2012 2 kommenttia 124 suositusta

Teeman Keskiviikon Kinon elokuu on omistettu Lars von Trierille.

Viiden elokuvan sarjan aloittaa 1.8. vino komedia IT-kuplasta ja Islannin talousbuumista: Koko homman pomo (12) kertoo firmasta, jota ollaan myymässä islantilaisille sijoittajille, eivätkä edes työntekijät tiedä, että uusi johtaja on pelkkä näyttelijä.

8.8. esitettävä Dancer in the Dark (16) on musikaali, joka sai Cannesissa vuonna 2000 sekä parhaan elokuvan että parhaan naispääosan palkinnot. Björk on pääosassa sokeana työläisnaisena, joka pakenee kovaa todellisuutta lauluun ja tanssiin.

15.8. nähdään Dogville (16), elokuva 1930-luvun amerikkalaisesta pikkukaupungista jonka asukkaat päätyvät julmuuteen yrittäessään tehdä hyvää. Pääosassa on Nicole Kidman.

22.8. nähtävä Manderlay (16) jatkaa Dogvillen päähenkilön tarinaa. Pula-ajan Amerikasta löytyy paikka, jossa eletään yhä aikaa ennen orjuuden lakkauttamista

29.8. nähdään elokuva Antikristus (18). Willem Dafoe ja Charlotte Gainsbourg esittävät pariskuntaa, jonka elämä hajoaa lapsen kuolemaan. Elokuva esitetään ikärajan vuoksi tavallista myöhempään, kello 23, ja sitä ennen nähdään henkilökuva Lars von Trier – Tranceformer.

Löydä lisää:

Lars von Trier
Suosittele124 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

1.9. Teemalauantai: Oi Kuu!

Teemalauantait palaavat kesätauolta täysikuun loisteessa. Kuun lisäksi aiheena on 110 vuotta sitten ensi-iltansa saanut Georges Mélièsin fantastinen Matka Kuuhun, joka on restauroitu upeissa väreissä ja varustettu Air-yhtyeen musiikilla. Illan päättää 2000-luvun kuumatka, Duncan Jonesin moderni tieteiselokuva Kuu.

Elokuvan tarina

Mark Cousinsin 15-osainen dokumenttisarja kertoo elokuvataiteen kehityksestä 1800-luvun lopulta 2000-luvulle asti. Persoonallinen tutkimusmatka ulottuu 12 vuosikymmenelle ja kuudelle mantereelle, Japanista Dakariin, Hollywoodista Hongkongiin ja Mélièsistä Avatariin.

Kommentit

Anonyymi

Lasse on hieno mies. Vielä kun saisi Teemalta Rigetin!

Tampereen opiskelija

Nähtyäni Larsin Melancholian teattereissa, kiinnostuin hänen tuotoksistaan. Kiitos teemalle, kun näyttää näitä tv:ssä!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook