YLE Teema

 

Keskiviikon Kino

Leijapoika (12)

Julkaistu torstaina 13.12.2012 0 kommenttia 142 suositusta

keskiviikko 23.1. klo 21.45

Leijapoika on Khaled Hosseinin romaaniin pohjautuva eeppinen tarina ystävyydestä ja petturuudesta.

Afganistanilais-amerikkalaisen Hosseinin tarina kertoo nuoresta pojasta nimeltä Amir ja hänen parhaasta ystävästään Hassanista. He viettävät lapsuuttaan rauhallisessa Kabulissa 1970-luvulla ennen sotia ja harrastavat yhdessä leijataisteluita. Poikia kuitenkin erottavat luokka ja syntyperä: Hassan on Amirin varakkaan isän palvelija ja kuuluu persialaisena Afganistanissa monien halveksumaan etniseen vähemmistöön. Eräänä päivänä Amir jättää ystävänsä pahaan pulaan, mistä hän tuntee syyllisyyttä vuosien jälkeenkin.

Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin vuonna 1979 ja sitä seurannut jatkuvan sodan ja levottomuuksien aikakausi vievät Amirin ja Hassanin eri teille. Vuosituhannen vaihteessa Amerikkaan kotiutunut Amir lähtee etsimään ystäväänsä Talibanin hallitsemasta vanhasta kotimaasta.

Lisätietoa ohjelmasta

Leijapoika (The Kite Runner), USA 2007. O: Marc Foster. N: Khalid Abdalla, Zekeria Ebrahimi, Ahmad Khan Mahmidzada, Homayoun Ershadi

Suosittele142 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook