YLE Teema

 

Tiededokumentti

Liian vanha rattiin

Julkaistu torstaina 24.06.2010 0 kommenttia 138 suositusta

sunnuntai 15.04 klo 16.25

Vanhuus tuo mukanaan monia ongelmia, joista ehkä suurin on pelko itsenäisyyden menettämisestä. Usein tämä kysymys kulminoituu autolla ajamiseen: milloin pitäisi luovuttaa ajokortti ja -vastuu nuoremmille. Milloin on liian vanha ajamaan? Ja miten perheen pitäisi toimia, jos isoäiti tai isoisä ei suostu luovuttamaan auton avaimia nuoremmilleen?

Kahdeksankymppisillä Katella ja Derekillä on yhteensä yli 120 vuoden ajokokemus. Nyt heidän lapsillaan alkaa kuitenkin olla jo kova huoli siitä, miten konkarit pärjäävät liikenteessä. Derek ei pysty enää kunnolla kääntämään päätään, joten hänen vaimonsa hoitaa tähyilyn sivuille risteyksissä. Asiasta on kuitenkin vaikea keskustella perheen kesken, ja tunteet nousevat pintaan.

Leskeytynyt Joan tarvitsee autoa pärjätäkseen omillaan, mutta hänenkin lapsensa epäilevät, että nainen saattaa olla liikenteessä vaaraksi sekä itselleen että muille. Kuka voi tehdä päätöksen asiasta? Joanin lapset yrittävät keksiä kompromissin jolla tilanne voitaisiin ratkaista. Kate ja Derek menevät ajokokeeseen, jossa he selvittävät onko heistä enää kuskeiksi – yhdessä tai erikseen.

Kanadalainen dokumentti Liian vanha rattiin (Too Old to Drive) paneutuu vaikeaan aiheiseen huumorilla, joskin mukana on kauhun hetkiäkin. Tunteet nousevat pintaan, kun asia viedään laajempaan kontekstiin: meneekö itsenäisyys ajokortin mukana?

Lisätietoa ohjelmasta

Too Old to Drive. Tuotanto: Spin Free Productions/CTV.

Löydä lisää:

liikenne, vanhuus, autoilu
Suosittele138 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook