YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.
Film noir

Lola (16)

Julkaistu perjantaina 11.06.2010 0 kommenttia 251 suositusta

maanantai 3.9. klo 22.45

Rainer Werner Fassbinderin vuonna 1981 ohjaama elokuva kertoo 1950-luvun lopun Saksasta, nopean talouskasvun ja jälleenrakentamisen ajasta.

Lola on keskimmäinen osa sodanjälkeistä Länsi-Saksaa käsittelevässä Fassbinderin trilogiassa, jonka kaikissa elokuvissa pääosassa on voimakastahtoinen nainen. Ne muut elokuvat ovat Maria Braunin avioliitto ja Veronika Vossin kaipuu. Näistä kertomuksista Lola on tavallaan uusi versio saksalaisen elokuvan suuriin klassikoihin kuuluvasta Sinisestä enkelistä.

Lola (Barbara Sukowa) on viettelevä kabareelaulaja ja tanssija, joka luo määrätietoisesti suhteen rakennustarkastaja von Bohmiin (Armin Mueller-Stahl). Juuri virkaansa nimitetty von Bohm on päättänyt kitkeä alalla vallitsevan korruption. Tarkastuskäynti ilotaloon, jossa Lola työskentelee, mutkistaa kuitenkin suunnitelmia.

Elokuvan pääosissa ovat Barbara Sukowa, Armin Mueller-Stahl ja Mario Adorf.

Lisätietoa ohjelmasta

Lola, Länsi-Saksa 1981. Ohjaus: Rainer Werner Fassbinder Pääosissa: Barbara Sukowa, Armin Mueller-Stahl, Mario Adorf ja Matthias Fuchs. Tuotanto: Rialto Film, Trio Film ja WDR.

Suosittele251 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Katharina Blumin menetetty maine (16)

Katharina viettää juhlissa tapaamansa miehen kanssa yhteisen yön. Poliisin rynnätessä asuntoon hänelle selviää, että mies on terroristi. Volker Schlöndorffin ja Margarethe von Trottan elokuva perustuu Heinrich Böllin romaaniin.

Rosa Luxemburg (12)

Margarethe von Trottan elokuva kuuluisasta sosialistivallankumouksellisesta ja 1900-luvun alun Saksan demokratialiikkeen keulakuvasta. ”Punaista Rosaa" esittää Barbara Sukowa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook