YLE Teema

 

Lupa maalata

Julkaistu keskiviikkona 31.07.2013 0 kommenttia 57 suositusta

keskiviikko 19.2. klo 07.00

Tina Cavénin ohjaamassa, vuonna 2006 valmistuneessa dokumentissa paneudutaan kolmen kuvataiteilijan, Leena Luostarisen, Marjatta Tapiolan ja Marika Mäkelän, taiteilijauran vaiheisiin. Taiteilijat avaavat teostensa aiheita sekä sitä maailmaa, josta he maalauksillaan kertovat. Yhteiskunnallisten muutosten ja talouspolitiikan vaikutukset näkyivät vahvasti myös kulttuuri-ilmapiirissä.

Dokumentissa suhteutetaan taiteilijoiden uranaikainen yhteiskuntahistoria heidän elämänsä vaiheisiin. 1980-luvun nousukautta seurasi lama, joka puhkaisi sijoituskuplan taidemarkkinoilla. Taidetta kulutettiin edelleen, vaikka siihen ei sijoitettu enää omaisuuksia.

Feminismin uusi nousu 1970-luvulla vaikutti myös kuvataiteessa. Aiemmin kuvataide oli miehinen maailma, jossa naistaiteilijat eivät saaneet ääntään kuuluville. Leena Luostarinen oli vahva naistaiteilija, joka edisti jo pelkällä olemassa olollaan tasa-arvon toteutumista taidemaailmassa.

Dokumentissa Lupa maalata haastatellaan Leena Luostarisen, Marjatta Tapiolan ja Marika Mäkelän lisäksi heidän taideammattilaisista koostuvaa lähipiiriään ravintola Kosmoksessa. Kyseiseinen ravintola on toiminut taiteilijoiden kokoontumispaikkana jo vuosikymmenien ajan. Dokumentissa naiskolmikko tavataan myös työnsä äärellä, kukin omassa ateljeessaan. Dogmaattisista äärimaailman ilmiöistä inspiroituva Leena Luostarinen kertoo ajattelevansa maalaamisen kautta. ”Olen kotonani kauniiden asioiden parissa, sellaisten, jotka tuottavat esteettistä mielihyvää.”

Suomen taideyhdistyksen tuottama ja taidekriitikko Otso Kantokorven kuratoima Leena Luostarisen suurnäyttely Tiikerinpiirtäjä avattiin Helsingin taidehallissa tammikuussa 2013. Näyttelyn lehdistötilaisuudessa Helsingin taidehallin johtaja Maija Koskinen kuvaili lempeästi Luostarista suureksi persoonaksi ja suureksi diivaksi. Otso Kantokorpi puolestaan nosti Luostarisen suomalaisen taiteen viime vuosikymmenien merkittävimpien kuvataiteilijoiden kapeaan kärkeen.

Luostarinen kuoli vakavaan sairauteen 28.7.2013.

Leena Luostarinen valmistui Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1972. Hän nousi yhdeksi Suomen merkittävimmistä taidemaalareista 1980-luvun alussa. Luostarisen teoksissa näkyi yhteys eurooppaliaseen ekspressionismiin ja postmodernismiin. Hänen tunnetuimpia maalausaiheitaan olivat jättimäiset kissapedot. Luostarinen sai vuonna 1973 Valtion taiteilijapalkinnon ja vuonna 1981 Suomen taiteilijaseuran palkinnon. Hänet valittiin Vuoden Taiteilijaksi Helsingin juhlaviikoilla vuonna 1988 ja hän sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1995. Hän oli syntynyt 15. toukokuuta 1949.

Maiju Ranta

Lisätietoa ohjelmasta

(Lupa maalata, Suomi 2006) O: Tina Cavén

Suosittele57 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook