YLE Teema

 

Cousteau nuoremman meriseikkailut

Julkaistu tiistaina 02.02.2010 0 kommenttia 345 suositusta

maanantai 21.5. klo 17.50

Legendaarisen merentutkijan Jacques-Yves Cousteaun poika Jean-Michel jatkaa isänsä työtä tutustuen valtamerten ekologiaan. Jean-Michel matkaa merentutkijoiden ja ekologien kanssa eri puolille planeettaa, maailman merien syövereihin, jonne suurin osa ihmisistä ei koskaan pääse edes kurkistamaan. Kuvissa vilahtelevat niin haiden hampaat kuin mestarilliset korallikudoksetkin. Trooppisten kalojen kauniin kimalluksen taustalla varjostaa myös ihmisen vaikutus planeettamme meriin.

Jean-Michel Cousteau (s. 1938) työskenteli The Cousteau Societyn palveluksessa kahdenkymmenen vuoden ajan ennen kuin jättäytyi omilleen jatkaen isänsä jalanjäljissä merten tutkimusmatkailijana ja dokumentaristina. "Cousteau nuorempi" on perustanut oman merten suojeluun erikoistuneen Ocean Futures -yhteisön ja tuottanut yli 70 dokumenttia.

Teemalla nähdään nyt yhteensä 11 osaa Cousteau nuoremman meriseikkailuja (Jean-Michel Cousteau: Ocean Adventures). Sarjassa Cousteau ja hänen tiiminsä tapaavat suojelutyötä tekeviä ihmisiä, asiantuntijoita ja järjestöjä maailman merillä sekä sukeltelevat merten syvyyksissä. Ensimmäiset kuusi osaa ovat valmistuneet vuonna 2005, ja tämän jälkeen nähdään sarjan viisi 2009 valmistunutta osaa.

Sarja käynnistyy aluksi kaksiosaisella dokumentilla, jossa matkataan Kureen, Havaijin luoteissaaristoon. Siellä tutkimusryhmä tutustuu sekä meren pinnan ylä- että alapuoliseen elämänmenoon. Merten saastuminen, liikakalastus ja kaivostoiminta ovat ajaneet monet lajit sukupuuton partaalle.

Sarjan kolmannessa ja neljännessä osassa seurataan harmaavalaiden vaellusta Kalifornian rannikolta Beringinmerelle ja tutkitaan valkohaiden elinpiiriä Ranskan Polynesiassa ja Etelä-Afrikan rannikolla. Osat 5 ja 6 vievät katsojat Yhdysvaltoihin perustetuille merisuojelualueille Atlantin ja Tyynenmeren rannikoille sekä Havaijille.

Sarjan seitsemännestä osasta eteenpäin päästään seuraamaan vuonna 2009 valmistuneita jaksoja. Aluksi palataan takaisin Amazonille, jossa Jean-Michel kävi jo 25 vuotta sitten tutkimassa maailman suurinta sademetsää isänsä kanssa. Kuinka metsänhakkuut ovat vaikuttaneet alueen herkkään ekosysteemiin?

Cousteau tutkii tuoreissa jaksoissa ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja huomaa, kuinka maapallon ekosysteemin useat kriittiset alueet ovat sietokykynsä rajoilla. Hän löytää myös kiinnostavia selityksiä mm. siihen, miksi tietyt alkuperäiskansat tai lajit ovat vähentyneet niin radikaalisti.

Lisätietoa ohjelmasta

Tuottaja: KQED, USA 2005 & 2009

Suosittele345 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook